QSC Touchmix 16 – keikalle ja äänityksiin

|
Image

Touchmix on ensisijaisesti äänentoistoon suunniteltu keikkamikseri, mutta ominaisuuksiensa ansiosta sillä on vahva kaksoisrooli.

Tyköistuvassa salkussaan Touchmix 16 kulkee muusikon matkassa vaikka julkisella liikenteellä liikuttaessa. Tätä ei pidä väheksyä, sillä monista kilpailijoistaan poiketen tämä napsakan kokoinen mikseri palvelee PA-miksauksen ohessa myös moniraitaisen tallenteen tekemisessä, kiitos kehittyneen USB-väylänsä.
Ulkoinen massamuisti tarvitaan, mutta sen kera kasassa onkin pienimuotoisen studion ydin.

Äänitetään siis harjoitukset tai keikka, otetaan mikseri ja ulkoinen muistiväline mukaan ja jatketaan hommia kotosalla. Jos ei miksaaja halua puunata soundeja kuntoon omassa rauhassaan, niin muusikot voivat tahoillaan uppoutua moniraitaiseen tallenteeseen joko opiskelu- tai harjoitusmielessä. Tai työstää tallennetta julkaisukelpoiseen muotoon omilla päällesoitoitoillaan.

Tie julkaisukelpoiseen on nimittäin auki, sillä Touchmix on varusteltu riittävän monipuolisilla ja pätevillä työkaluilla – mikrofonivahvistimet ovat asiallisia, miksauskanavissa on kunnolliset ekvalisaattorit sekä dynamiikkamuokkaimet, ja neljä varsinaista efektiprosessoria tuottavat kelpo jälkeä nekin.

 

Näin alkaa Riffissä 5/2015 julkaistu käyttötestiin perustuva artikkeli, jonka voit kokonaisuudessaan lukea lehden printtiversiosta, tai digitaalisena Lehtiluukkupalvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.