Steinberg päivitti WaveLab-masterointiohjelmat versioon 9

Image

WaveLab Pro 9 ja WaveLab Elements 9 ovat nyt uusin sukupolvi editointiin ja masterointiin tarkoitetusta WaveLab-ohjelmistosta. Steinbergin tiedotteen mukaan myös Elements-versio sisältää kaikki tarpeelliset perustyökalut ammattimaiseen julkaisutoimintaan.

Uusitun ulkoasun lisäksi myös kummankin version toimintoihin on tehty muutoksia ja lisäyksiä. Näistä mainittakoon MasterRig-lohko, johon voi sijoittaa masteroinnissa terpeellisia plug-in-työkaluja, sekä SoX-perustainen Resampler-toiminto.

Image


Steinbergin mukaan koko työn kulku on saatu aiempaakin sulavammaksi uudistamalla käyttöliittymää. Nykypolven WaveLabissa eri toiminnot aukeavat pääikkunaan tarpeen mukaan yläpalkin painikkeista, mutta samalla uudet versiot tulevat työskentelyä useammalla näytölle, joille eri lohkoja voi avata omaan työrutiiniin kätevimmin sopivalla tavalla.
 

Image

Uusi Master-lohko on varustettu Pro-versiossa peräti kahdellatoista inserttipisteellä, ja Elements-versiossakin saa viisi samanaikaista eri inserttiä käyttöönsä. Näissä voi myös hyödyntää SoX-resamplerin algoritmeja.

Image

Joustava kanavaprosessointi ja tuki M/S-työskentelyyn kuuluvat nekin uuden sukupolven ominaisuuksiin.

 

Image

Kuuden Plug-in-muokkaimen kokoelmasta löytyvät monikaistaiset limitterit ja kompressorit, dynaamiset ja staattiset ekvalisaattorit, sekä saturointiefekti ja Imager-tehoste. Aivan uusia efektejä ovat monikaistanen expander sekä monikaistainen verhokäyrämuokkain. Lisäksi pakettiin on nyt kääräisty myös verhokäyriä hyödyntävä automatiikka helpottamaan audioleikkeiden koostamista, sekä ajurit MP3- ja AAC-formaatteihin muunnosta varten.

 

Image

Suora linkkiyhteys WaveLabin ja Cubasen välillä helpottaa materiaalin työstä ja sama ominaisuus on luvassa myös Nuendon ja WaveLabin välille.


Lisätiedot: Steinberg