Teksti: Mikael Vehkaoja

Maksamme velkaa
- kysyimme viideltä musiikkityöläiseltä, mitä mieltä he ovat kustannusennakoista.

Kun biisintekijä tekee kustannussopimuksen, hän haluaa yleensä tietää, paljonko kustantaja maksaa ennakkoa. Raaka raha lämmittää mieltä, mutta se on myös uskon mittari: maksamalla ennakkoa kustantaja vakuuttaa ottavansa sopimuksen tosissaan.

Perinteisesti suomalaiset kustannusennakot ovat olleet nappikauppaa, ainakin kansainvälisiin summiin verrattuna. Nyt kotimainen pop- ja rock-musiikki kansainvälistyy. Asiantuntijoiden mukaan menestystarinat heijastuvat myös kustannusennakoihin. Kansainvälisesti menestyvä biisintekijä odottaa saavansa kansainvälisen luokan kustannusennakot.

Mitä suurempia rahoja liikutellaan sitä enemmän herää kysymyksiä. Kuka maksaa ennakon takaisin? Mistä rahat maksetaan? Ja kuinka rahat tilitetään takaisin kustantajalle? Turhan usein vastaus tulee tekijälle yllätyksenä.
Kustannuspuolella musiikintekijän asema on erilainen kuin levybisneksessä: Jos levy ei myy, levy-yhtiö kärsii tappiot nahoissaan. Se ei voi periä rahojaan takaisin artistin seuraavasta levystä, jonka on julkaissut uusi yhtiö. Kustannusmaailmassa tämä on mahdollista.

Parhaassa tapauksessa lihava kustannusennakko takaa tekijälle työrauhan. Mutta etenkin bändipuolella ennakoihin liittyy petollisia sudenkuoppia. Pahimmassa tapauksessa tekijä maksaa vielä vuosien päästä kustannusyhtiölle velkaa rahoista, joita hän ei ole saanut – kappaleilla, joita kukaan ei ole kustantanut. Järjetöntä? Ei lainkaan. Tämä on showbisnestä.

Oheinen ote on lainaus Mikael Vehkaojan kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 6/2002. 

Riffin irtonumeroita myyvät hyvinvarustetut soitinliikkeet, kirjakaupat ja lehtipisteen myymälät ympäri Suomen. 

Voit myös tilata lehden irtonumeroita ja vuosikertoja näiden verkkosivujen kohdasta "tilauslomake".

Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin