| |
Teksti ja haastattelu: Lumikki Keski-Orvola Biisintekeminen tuo harmoniaa kaaokseen Lokakuussa kolmannen, Melodrama-nimeä kantavan, albuminsa julkaisseen The Crashin persoonallinen soundi ihastuttaa ihmisiä ympäri Eurooppaa. Yhtyeen sävellyksistä ja sanoituksista vastaa laulaja-kitaristi Teemu Brunila. Miten bändin keulahahmo työskentelee?
Teemu saikin 14-vuotislahjaksi aikaisemmin hankkimatta jääneen
akustisen kitaran. Oma tekeminen alkoi samantien. Aluksi ideat olivat suoria kopioita
omista suosikeista; Policesta, Beatleseista ja U2:sta. Biisin sointurakenne oli yksi yhteen Policen megahitistä ”Every
breath you take”. Brunila soitti kuitenkin näppäilyn
pelkistetymmin, sillä sormet eivät venyneet tarpeeksi. Biisissä
oli sentään omat sanat ja melodia sekä ”kauheen
melankolinen paatos”.
Oheinen ote on lainaus Lumikki
Keski-Orvolan kirjoittamasta avausartikkelista
uuteen Laulujen lähteillä -juttusarjaan, jossa lahjakkaat
lauluntekijät valottavat biisintekemisen saloja. Teemu Brunilan
haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 6/2003.
|