Teksti: Martin Berka, kuvat: Sami Mannerheimo

Saippuapalan taikaa

Se ei ole humbucker, mutta soi paksummin kuin yksikelaiset yleensä. Mikäs se sitten on? No, sehän on P-90 – Gibsonin kelpo klassikkomikrofoni, saippuapalaksikin kutsuttu.

Sähkökitaran sointiin muotoiltiin aivan uudenlaiset ihanteet, kun sekä 1960-luvun loppupuolella brittiläinen blues että raskaan rokin ensimmäiset edustajat Led Zeppelinin ja Black Sabbathin johdolla valitsivat kitaroikseen Gibsonin Les Paul -mallit humbuckereineen. Tuota pikaa Gibsonin nimi assosioitui nimenomaan juuri humbucker-mikrofoneihin ja samalla unohtui, että itseasiassa ensimmäinen Les Paul -malli, Gold Top, esiteltiin aikanaan nimenomaan yksikelaisilla P-90-mikrofoneilla varustettuna!

P-90 on ollut Gibsonin tuotannossa siitä lähtien ja tämä häkellyttävän moni-ilmeinen mikrofoni on vuosien saatossa kerännyt omat vankkumattomat kannattajansa, kohoten todellisen klassikon asemaan.

P-90-sointia voi kuulla yhtä hyvin varhaisilla sähköisen bluesin levyillä (Freddie King) kuin vaikkapa Carl Perkinsin äänitteillä. Myöhempien aikojen Beatles Paperback Writerista lähtien, tai vaikkapa Mike Oldfield 1970-luvulla ovat nekin oivia kuuntelupaloja P-90-näytteitä etsiessä. Rajumpaa kokemusta hakeva voi tutustua vaikkapa The Who -yhtyeen Live at Leeds -plattaan tai Santanan tuotantoon Woodstockin aikoihin. Nyttemmin P-90:n ärhäkkä napakkuus on huomattu uudestaan ja kuten tämäkin katsaus osoittaa, tarjolla on todella monenlaisia kitaroita ja useampia erilaisia tulkintoja siitä, millainen P-90 on tai sen tulisi olla.

Ilolla on syytä tervehtiä myös Gibsonin omaa jälkiasennukseen soveltuvaa P-90-mallia, joka vastaa mitoiltaan normihumbuckeria, soveltuen suoraan humbuckerin asennuskoloon. Sama idea on otettu myös Seymour Duncanin mallistoon, josta pääsimmekin ottamaan maistiaiset Tokain soittimen yhteydessä.
Koska tähän katsaukseen poimitut kitarat ovat kovin erilaisia jo perusolemukseltaan, puhumattakaan hinnasta, on aivan mahdotonta edes kuvitella minkäänlaista paremmuusjärjestystä. Otettakoon jokainen kitara omana tapauksenaan ja punnitaan mielummin soittimen antia ja toteutusta itsenään. Siitä lähtökohdasta, että P-90:n soinnista voi päästä osalliseksi hyvin monenlaisen kitaran kanssa. Itseäni ilahdutti erityisesti juuri tämä moninaisuus – ei ole vain yhtä oikeata reseptiä.

Oheinen teksti on ote Martin Berkan kirjoittamasta artikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffi-lehden painetussa versiossa.

Testissä mukana olevat kitarat:
-Epiphone Les Paul '56 Gold Top
-Tokai Love Rock Phat Cat
-Coxx Let's Roll P-90
-Coxx M-Guitar
-Music Man Axis Sport MM90
-PRS SE Soapbar
-Fender American Special Toronad

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin