| |
Teksti: A-J
Syrjänen G-voimaa T.C.Electronicin G-System on kitaristeille suunnattu efektilaite, joka toimii samalla myös omien suosikkipedaaleiden kytkentäalustana ja koko laitearsenaalin ohjauskeskuksena. Kun yhdellä kytkimen painalluksella saa esille minkä vain ennalta sommitellun yhdistelmän G-Systemin omia ja ulkoisia efektejä, ovat kilpasilla järki ja ihastus. G-System on tukevan oloinen ja keikkakestävyyttä
henkivä peli. Siisti olemus muodostuu harjatun teräksen pinnasta
ja reilunkokoisista krominvärisistä painikkeista. Näyttö
on selkeä ja valaistus teksteineen terävyydeltään
säädettävissä katselukulman ja valaistuksen mukaan.
Pysyvästi omiin tarkoituksiinsa on määrätty
yksi edit- ja kaksi soundivaihtopainiketta. Lopuille voi vapaasti räätälöidä
erilaisia tehtäviä, ja mikäli haluaa voi sama painike
tehdä eri asioita eri preseteissä. Sama painike voi yhdessä
presetissä painaa kaiun päälle ja pois, kun taas toisessa
muistipaikassa samainen painike kytkee kuuluviin signaalin silmukassa
olevasta säröpedaalista. Kolmannessa sillä voi polkaista
päälle tremolon väpätyksen ja niin edelleen.
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|