| |
Teksti: Martin
Berka, Kuvat: Tommi Posa PRS:n uutuusmallit yhdellä
soololovella PRS esitteli keväisillä Frankfurtin messuilla
uuden version suositusta Singlecut-mallistaan. Uuden kitaran nimi on
SC 245, joka viittaa soittimen lyhyempään, Gi PRS SE One -mallissa on selviä vaikutteita Gibson Les Paul Juniorista.
Kitara on veistetty lähes kokonaan mahongista – kaula on
tehty yhdestä palasta, kun taas runko kasataan kahdesta vierekkäisestä
palasta. Kuten kaikissa muissakin SE-malleissa, myös tässä käytetään
aika tummaa palisanterilajia otelaudaksi. Kitaran 22 medium-kokoista
nauhaa on istutettu ja viimeistelty huolella aina loppukiilotusta myöten. Nimensä mukaan SE Onessa on yksi ainoa mikrofoni, joka on sijoitettu
tallan viereen. Kyse on yksikelaisesta P90-tyyppisestä konstruktiosta.
Tällainen Gibsonin 1940-luvulla kehittämä mikrofonimalli
poikkeaa Fender-tyyppisistä mikrofoneista siten, että mikrofonin
kaksi tankomagneettia on sijoitettu kelan alle, kun taas Fender tavallisesti
käyttää magneetteja suoraan napapaloina. P90:n kela on
myös leveämpi kun Strato- tai Tele-mikrofonissa, mutta suhteellisen
matala. Kelan leveys antaa P90-mikrofonille sille tyypillisen keskialue-voittoisen
soundin.
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|