| |
Miksi nauhamikki? Nauhamikrofnit luetaan dynaamisten lahkoon, mutta rakenteesta johtuen niillä on kolme huomioitavaa erityisominaisuutta: transienttien hieman pehmeämpi tai loivempi toisto, taajuuskaistan yläpään vaimentuminen, ja kolmantena piirteenä perinteisen dynaamisen- ja kondensaattorimikrofonin välimaastoon sijoittuva herkkyys. Jos äänilähde on kireä ja sen iskuäänet tai diskantti ovat korostuneita, on nauhamikki olla omimmillaan. Pehmeä vintagesoundi tulee kaupanpäälle, ilman EQ:n ruuvaamista. Nauha- eli ribbon-mikrofonit ovatkin olleet pitkään eräänlainen salainen ase monen äänittäjän työkalupakissa. Mm. Suomessakin aikoinaan luennoinut Bruce Swedien kertoi käyttävänsä nauhamikkejä perkussioissa juuri niiden transienttiominaisuuksien vuoksi – rakenteestaan johtuen ne kun hieman pehmentävät, eräällä tavoin kompressoivat äänten alukkeita. Nauhamikki on rakenteeltaan suhteellisen yksinkertainen dynaaminen mikrofoni, jossa normaalissa dynaamisessa mikissä oleva kalvon ja kelan yhdistelmä on korvattu ohuella (ainoastaan kahden mikronin paksuisella!) alumiinisella tms. nauhalla. Magneettikentässä värähtelevä nauha tuottaa sitten ääniaaltoja vastaavan jännitevaihtelun. Mikrofoni on rakenteestaan johtuen hieman arempi muutamalle häiriötekijälle: ilmavirta saattaa taivuttaa nauhaa ja näin muuttaa sen soundia, phantom-virta väärin kytkettyyn kaapeliin yhdistettynä rikkoo nauhan ja jos mikkiä pidetään pitkään kyljellään, nauha taipuu ja soundi muuttuu. Nämä varoseikat kun pitää mielessään, nauhamikki palvelee yhtä pitkään kuin mikä tahansa muu mikrofoni.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|