Paul Gilbert + Freddie Nelson: United States

Paul Gilbert on taas ollut ahkerana. Viime vuonna ilmestyi levyllinen instrumentaalibiisejä nimellä Silence Followed By A Deafening Roar ja jonkin ajan kuluttua sitä täydentämään samanniminen DVD, jolla biisien rakenteet ja tarvittavat soittotekniikat on selitettynä sanoin ja kuvin ja vielä lisäharjoitusten kera. Levyn merkeissä Gilbert kiersi Eurooppaa ja ehti keikalle Suomeenkin.

Tämän vuoden puolella nähtiin Raxer X pitkästä aikaa yhdessä keikalla NAMM’issa, Gilbert-Lynch-Kotzen Guitar Generation muutamassa esiintymisessä, ja saatiinpa jopa Mr. Big’in alkuperäiskokoonpano sopimaan menneet kähinät ja kiertämään alkukesästä ainakin Japania. Ehkä sieltäkin tulee aikanaan uutta materiaalia.
Ja jossakin välissä Gilbert keikkaili Japanissa yhdessä laulaja-kitaristi Freddie Nelsonin kanssa, mistä päästäänkin itse aiheeseen.

Gilbert ja Nelson ovat samanikäisiä ja kotoisin samalta seudulta Pittsburghin laitamilta, mutta eivät koskaan olleet samassa bändissä tai soittaneet yhdessä. Parivaljakko tutustui toisiinsa kunnolla vasta viime vuoden kesällä ja yhteistyöstä syntyi nopeassa tahdissa albumillisen verran uusia biisejä. Kiekko julkaistaan nimellä United States.

Gilbert on haastatteluissa kertonut pitävänsä lauletuista biiseistä ja onhan hän melkein kaikilla soololevyillään laulanutkin vaikkei vokalisointi olekaan hänelle vahva laji. Kitaran soittamisessa taas ei mitään ongelmia ole, eikä näköjään basson kanssakaan, sillä hän hoitelee nekin osuudet uudella levyllä. Nelson puolestaan on bändeissään ollut parhaimmillaan laulajana ja keskirekisterissä hänen äänensä kuulostaa melko lailla Freddie Mercurylta. Tätä seikkaa tuodaankin albumin biiseissä useaan otteeseen esille, mutta ihan yhtä korkealle kuin etunimikaimansa hän ei äänellään yllä.

Yhteispeli vapauttaa kummankin tekemään ominta osaamistaan ja avustavina soittajina ovat Matt Muckle rummuissa ja Emi Gilbert koskettimissa.
Paul Gilbert ei taaskaan päästä itseään tai kuulijaa helpolla. Rivakkaa hard rock-riffittelyä on tarjolla yllin kyllin ja sutjakkaa sooloilua lauluosuuksien väliin, mutta juuri ennen kun touhu alkaa kuulostaa tutun toistolta onkin tapahtunut kiepautus uusille poluille. Kaikki nämä sujuvat vaivattomankuuloisesti ja täsmällisesti. Pähkäiltävää riittää niille, jotka haluavat yksityiskohtia myöten selvittää biisien tapahtumat.

Eihän tämä levy myyntilistoilla tule näkymään tai radioissa soimaan, vaikka hittibiisien aineksia on häpeämättömästi lainailtu ja mukautettu omaan muottiin: Waste of Time on kuin tukkahevibändien peruskamaa, Paris Hilton Look-alike annostelee Queen-tyyppisiä stemmoja sekä laulussa että kitarassa ja Bad Times Good tuo mieleen erinäisiä jytärockin tuttuja. Vastaavanlaisia assosiaatioita tulee taatusti itse kullekin ja kotikuuntelijalle välittyy retrohenkisen biisinteon huumori vallan mukavasti. Gilbert ja Nelson tuntevat lähdemateriaalinsa hyvin, mutta eivät sorru leikkaa-liimaatyyliseen nikkarointiin, vaan pistävät riittävästi omiaan mukaan.

Parin peräkkäisen instrumentaalialbumin jälkeen on tervetullutta kuulla uutta materiaalia Paul Gilbertiltä pätevän laulajan kanssa. Tällainen materiaali kelpaa niillekin, joille täysi levyllinen pelkkää soittoa on liian iso pala. Gilbertin kitaroinnista kiinnostuneille faneille on silti antimia riittämiin.
Jos näin nopeasti saatiin aikaiseksi tämäntasoinen paketti uusia biisejä, voisi sieltä lisää tavaraakin irrota.

– Timo Koskinen

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Lue lisää artikkeleita samoista aiheista paperille painetusta Riffistä. Myynnissä kautta maan hyvin varustetuissa musiikkiliikkeissä, R-kioskeissa & Lehtipisteen myymälöissä.

Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin