| Teksti
ja kuvat Timo Östman

Custom soittimia globaalin mallin mukaan
Kun Kaukoidän ja Itä-Euroopan soitintehtaat tarjoavat edullisen
mahdollisuuden valmistuttaa soittimia omalla tuotemerkillä, miksei
tähän tilaisuuteen tartuttaisi Suomessakin? Näin ainakin
Huttulacustoms tekee.
Perustetaan kitaramerkki ja tilataan sen logoilla soittimet kiinalaiselta
tehtaalta. Tuossa yksinkertaistaen esimerkiksi saksalaisen Thomannin
toimintatapa Harley Benton-budjettimerkkinsä suhteen. Asiaa aikansa
pohdittuaan päätti Keski-Suomesta Petäjävedeltä
käsin toimiva Jali Tuhkunen kokeilla hommaa itse, mutta astetta
laadukkaammin.
Tuhkusen oma soittoharrastus on käsittänyt aktiivista keikkailua
rockabilly-henkisten kokoonpanojen kanssa niin kitaristina kuin basistinakin.
Soittajatausta yhdistettynä kaupallisen alan kokemukseen johti
persoonallisen soitinmerkin syntyyn. Huttulacustoms-valikoima käsittää
Koolister-nimellä useita malleja kontra- ja sähköbassoja
sekä sähkökitaroita. Lisäksi mallistosta löytyy
Stray Cats -tyylinen minirumpusettikin.
|
Eniten työtä
omalla verstaalla Huttulacustoms´in kontrabassoissa aiheuttaa
raakamateriaalista tapahtuva tallan työstö. Kuitenkin
juuri tällä metodilla esimerkiksi tallan korkeus saadaan
varmasti kohdalleen. Ensiasennuskielet soittimissa ovat metalliset
tai sitten nylonrakenteiset Weed Wackerit. Asiakas saa myös
erilaisia koristeita toiveidensa mukaan. |
Bassoja Kiinasta ja Tsekistä
Edullisempien kontrabassojensa raakarungot Tuhkunen ostaa kiinalaisilta
toimittajilta. Runkotilauksissa hän on käyttänyt kolmen
soitintehtaan tuotteita ja samalla vertaillut hinta-laatusuhdetta.
– En välttämättä mene aina sen halvimman
mukaan, sillä usein vähän kalliimmalla hinnalla saa laadultaan
jo selvästi parempaa, Tuhkunen kertoo valinnoistaan.
Kiinalaisrunkojen maalaustyö tapahtuu kotimaassa alihankintana,
ja muusta jälkityöstöstä vastaa Tuhkunen itse. Kaikki
pikkutavara bassoihin tulee Euroopasta.
– Usein juuri virityskoneistot mättävät halvoissa
kontrabassoissa, joten siksi asennan soittimiini Rubnerin laadukkaat
virittimet. Samoin käytän erityisen mielelläni B-Bandin
mikrofoneja. Toki viime kädessä asennetaan sellainen mikrofoni,
jonka asiakas haluaa. Suoritan luonnollisesti myös yleistä
laadunvalvontaa, ja joskus saatan vaikkapa joutua hiomaan otelautaa,
jos havaitsen siinä puutteita.
Minkälaista kiinalaisten tehtaiden työnjälki on ollut?
– Yhtään kontrabasson runkoa ei ole jäänyt
käyttämättä huonon työnjäljen vuoksi.
Osittain se johtunee siitä, etten tilaakaan mitään muuta
kuin rungon. Varmaan lisäominaisuuksissa laadun heittelehtimistä
voisi tullakin.
Huttulacustoms´in kalliimpi kontrabassomallisto tulee valmistavarana
Keski-Euroopasta, perinteisestä soitinrakennusmaa Tsekistä.
– Tuo tsekkitavarara on jo sitten ihan toisenlaista, Tuhkunen
toteaa lakonisesti.
– Heillä on mahdollisuus ja taito tehdä hyvinkin
monenlaista viimeistelyä suoraan tehtaalla. Näihinkin voin
toki täällä tehdä pientä modausta, esimerkiksi
vaihtaa kromatut kielenpidikkeet.
Kontrabassot voidaankin räätälöidä pitkälle
asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
– Francinelle toimitin basson, jossa ei ole f-aukkoja lainkaan.
Bändin musa on sen verran voimallista rockabilly-genressä,
että tavallinen kontrabasso on heille varsin kiertoherkkä.
Toki tein pintaan f-aukkojen kuviot, joten siinä ne näyttäisivät
olevan.
Koolister on cool
Kitaramallistonsa
Huttulacustoms tilaa loppuun asti työstettynä Kiinasta. Kitarat
ovat pääosin orkesterimalleja hieman erikoisemmilla värivaihtoehdoilla.
– En ole kokenut mielekkääksi ryhtyä kilpailemaan
100 euron stratopakettien kanssa, vaan olen halunnut panostaa laatuun
ja persoonallisuuteen. Toki mallistossa on myös Telecaster thinline
ja Les Paul, jossa tosin käytän kullattuja metalliosia. Soittimien
satuloihin en ole aina ollut ihan tyytyväinen, ja niitä olenkin
sitten tarvittaessa parannellut itse.
Oman lisänsä valikoimaan tuovat harvinaisemmat sähköbassomallit.
Tarjolla on Höfnerin viulubasson, Gretschin puoliakustisen sekä
Music Manin yksimikkisen basson Koolister-kloonit.
– Viimemainittua tehtiin muuten yksi viisikielinenkin malli tilauksesta.
Tulossa on myös kitaroita ja bassoja vasurimalleina sekä Jumbo-mallin
akustista kitaraa, Tuhkunen mainitsee haastatteluhetkellä tammikuussa
tuloilla olleesta tilauksestaan.
Löytääkö Koolisteria kotimaisista soitinliikkeistä?
– Kitaroitani myyvät esimerkiksi Musiikki-Keuruu, Espoon
Musiikki, Soitin-Huttunen sekä turkulainen Huima Lumous. Suurin
osa menee toki täältä omalta pajalta. Siinä mielessä
internet on toiminut todella hyvin.
Custom-henkisiksi soittimiksi Huttulan tuotteet ovat hinnaltaan edullisen
tuntuisia, varsinkin kun ne toimitetaan kovan laukun kanssa. Yksi luonnollinen
syy tähän on kulurakenteen yksinkertaisuus: yritys on samalla
sekä valmistuttaja, maahantuoja että tukku- ja jälleenmyyjä.
– Soittimiani pidetään usein jopa epäilyttävän
halpoina, tyyliin ”miten tuon näköinen kitara voi olla
noin edullinen?”, Tuhkunen ihmettelee.
Kontrabassojen ohella Koolister-sarjan kitaroita on silti myyty mukavasti.
Omaan uraansa soitinkauppiaana Tuhkunen asennoituu kuitenkin realistisesti.
– Kyllä minä koen, että tämä on enemmänkin
oman soittamiseni jatke, sanoo päätyönään
mainostamisen parissa puurtava Huttulan pomo toimistossaan.
– Toisaalta, kun leipätyöni tapahtuu pääosin
tässä tietokoneen äärellä, niin miksei siinä
samalla ehtisi kitarakauppojakin tekemään.

Lisätiedot: www.huttulacustoms.fi
 |
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta?
Lue lisää artikkeleita samoista aiheista paperille painetusta
Riffistä. Myynnissä kautta maan hyvin varustetuissa
musiikkiliikkeissä, R-kioskeissa & Lehtipisteen myymälöissä.
|
Paluu lehteen
Paluu
artikkeleihin
|