MR Big: Back To Budokan -
Next Time Around 2009 Tour-  DVD
(Frontiers – 2009)

Suomen keikan jälkeen syksyllä ilmestyi MR Bigin comeback-kiertueelta jo DVD. Outo ajoitus, koska Euroopan osuus oli vasta alussa. Mutkaton tupla sisältää keikan Tokion kuululta Budokanilta, ja pienen akustisen setin Tokion Hard Rock Cafesta, helmikuulta 2009. Kannet ovat upean kirjanomaiset, joten tuote erottuu muovimassasta ansiokkaasti.

asdcNoin 15 minuutin roudausosa aivan alussa hiukan kummastuttaa, koska onhan näitä ”Hei me rakennetaan iso lava trusseineen” -videoita nähty, vaikka soundcheck mielenkiintoinen joillekuille olleekin.

Konkariyhtyeellä on keikalla aidosti hauskaa, ja mikäs ollessa, koska kappaleet ovat kelpoja, koko bändin yhtyessä lauluun. Hiilihappojäätä tai lasereita ei kaivata, ja kameratyö editointeineen on maltillista.

Nosturin keikalla yhtye oli, kuten nyt DVD:llä, vedossa, ja varmasti selvästi kovempi ja ammattitaitoisempi kuin 1992, kun To Be With You oli ykköshitti 15 maassa. Aina on meitä, jotka arvostamme kokonaisuutta, kappaleita. Erinomaisissa yksilösuorituksissa ei tietenkään ole mitään vikaa, eikä keikalle mennä ”anteeksi pyytelemään”. Virtuositeettia nautitaan sekä Sheehanin ja Gilbertin soolonumeroissa että näiden vuorosoitannoissa, kun MR Big vetää hymyssä suin reilut kaksi tuntia!

Eric Martin puolestaan joutuu kyllä myöntämään iän tekevän tehtävänsä, kuten solistit usein: Korkeimmat äänet eivät tule aina puhtaasti, mutta sitä ei peitellä. Pat Torpey rumpuineen soittaa kurinalaisesti, eikä yritä olla mikään terrybozzio, vaan pienet tremolot ja perusrudimentit siellä täällä riittävät hyvin.

Nauroin välillä aidon makeasti ääneen! Kun jotakin tehdään tosissaan, muttei otsa rypyssä, on onnistuminen tarttuvan hauskaa, mikä on nykyään kovin epäseksikästä; huumori unohtuu aivan liian usein. Se, toisin kuin kvartaalitulosten tutkinta, on niin kovin epäseksikästä. Katsoja voi unohtaa Michael Schumacherin konemaisen suorituksen.

Matti Rinne

JK.
Triviaa entusiasteille! Encoressa äijät vaihtavat instrumentteja keskenään ja soittavat juuri SEN riffin ja kappaleen, SAMASSA paikassa kuin alkuperäinen yhtyekin, melkein 40 vuotta aikaisemmin! Eli..? Sheehanin soolo kestää n. kuusi minuuttia, kun Nosturissa saimme tuta 10! Talas-fanit: Billy kumppaneineen äänitti aikanaan Todd Rundgrenin Bearsville Studioilla kokonaisen levyn, joka on edelleen julkaisematta...

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Lue lisää artikkeleita samoista aiheista paperille painetusta Riffistä. Myynnissä kautta maan hyvin varustetuissa musiikkiliikkeissä, R-kioskeissa & Lehtipisteen myymälöissä.


Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin

 

 

 
§