|
Teksti: Tommi Saarela

Salkkumiehen soitin
Octapad mullisti elektronisten lyömäsoitinten maailman jo neljännesvuosisata sitten. Alkuperäinen ”keittolevy” avasi rumpaleille ja lyömäsoittajille ensimmäistä kertaa kompaktin pääsyn elektroniseen soundimaail maan, kätevästi yhdessä salkun kokoisessa laitteessa. Vuonna 1985 julkaistusta Octapad Pad-8:sta tulikin ensimmäinen laajempaan käyttöön levinnyt monialustainen midi-lyömäohjain.
Tuli muuten tuolloin hankittua mainittu ihmelaite, olihan se ajan todellinen läpimurto. Sitten kehittyneempien kirittäjien ilmaantuessa tyrkylle Pad-8 lähti vaihtoon, sillä kahteen suoraan riviin ladotut neliskulmaiset läpyskät eivät rumpalin liikeratoihin pidemmän päälle toimineet, ja kivikovat alustatkin alkoivat särkeä ranteita.
Saman vuosikymmenen lopussa julkaistiin laajemmalla muistilla päivitetty Pad-80, mutta edelleen kyse oli pelkästä ohjaimesta, johon soundit otettiin esimerkiksi rumpukoneesta tai syntikasta.
Myöhemmin julkaistu SPD-sarja toi soundit itse laitteeseen, sitten rintamalla hiljeni.
Uudelle tuhatluvulle tultaessa sähköinen perkussiomaailma on kehittynyt aika tavalla sitten kahdeksankymmenluvun, joten Rolandin ajoitus taitaa osua kohdalleen. Aika on kypsä Octapadin uudelle tulemiselle.
Lue arvio tänä keväänä Frankfurtin messuilla julkistetusta SPD-30-ohjaimesta Riffin painetusta lehdestä numero 4/2010.
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Paluu lehteen
Paluu
artikkeleihin |
|