| Teksti: A-J Syrjänen
Kuvat: Tommi Posa
Shuren SRH -kuulokkeet
– asiallisia vaihtoehtoja lompakkoa rasittamatta
Mikrofoneistaan parhaiten tunnetun valmistajan uudella kuulokesarjalla kattaa niin budjettiluokan arkikäyttäjän kuin vaativamman kuuntelijan tarpeet.
Shuren uuteen SRH-kuulokesarjaan kuuluu nyt kokeilussa käyneiden 240-, 440- ja 840-mallien lisäksi myös dj-käyttöön suunniteltu SRH-750-malli, jota ei saatu mukaan tähän otokseen. Testatut kuulokkeet ovat kaikkimalliltaan suljettuja. Kolmikon hintahaitari alkaa reilusti alle sadan euron kalliimman 840-mallin keventäessä kukkaroa hieman yli kahden saturaisen verran.
Miksaajan kannalta on hyvä uutinen, että kaikki mallit pysyvät kyydissä myös pelkästään toista kuuloketta käytettäessä. Parhaiten kanavien tarkisteluun PFL-kuuntelulla soveltuva luuripari on lisäksi kolmikon edullisin, 69 euroa maksava SRH-220. Sekään ole paha asia, reissuluurit kun tuppaavat saamaan siipeensä jossain vaiheessa eikä kauhean kalliita kuulokkeita ole välttämättä järkevää kantaa keikalle.
Kuulokkeiden kestävyyttä ei lyhyessä testirupeamassa pysty arvioimaan, mutta rakenteeltaan kaikki kolme vaikuttavat hyvinkin asiallisilta. Hintalapun lukeman kasvaessa paranevat tosin niin käyttömukavuus kuin soundikin.
Testin aikana verrokkeina olivat tutut studiokuulokkeet; puoliavoin AKG:n K240 sekä suljetut mallit Sennheiser HD25-1 ja Fostex T20.
 |
HUOM! Oheinen katkelma oli vain
lyhyt näyte artikkelista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan
Riffin painetussa versiossa. |
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Paluu lehteen
Paluu
artikkeleihin |