teksti: Timo Östman

 

 

KITARAKATSAUSTA TAMPEREELLA

Kesäkuun puolivälissä osana Tampere Guitar Festivalia järjestetty Guitar Show vaikutti näytteilleasettajien suhteen asialliselta, sillä Tampere-talon tapahtumassa tuotteitaan esittelivät monet suomalaiset soitin- ja vahvistinrakentajat, ja olipa joukossa parin kitaraliikkeenkin edustus.

Yleisöä vain tuntui olevan liikkeellä harvakseltaan, joten herää kysymys, että riittääkö Suomessa tilausta tällaiselle? Kysytään sitä Guitar Festivalin järjestäjältä Tomi Tolvaselta.
- Näytteilleasettajien puolesta näyttää oikein hyvältä, mutta järjestäjän paine on tietysti saada paikalle sitä yleisöäkin. Tavoitteena olisi tehdä Guitar Showsta vuosittainen tapahtuma Suomeen, mutta jos yleisöä ei löydy tarpeeksi, niin eihän siinä sitten ole oikein mitään järkeä. Ehkä kysymys oli ajankohdasta, kun festivaalipäivät sattuivat tällä kertaa keskellä viikkoa. Ensi vuonna meidän päätapahtumamme Tampere-talolla on perjantaina ja lauantaina, joten se lienee otollisempi ajankohta saada yleisöä myös tähän tapahtumaan.

Guitar Show on osa Tampere Guitar Festivalia, jossa näkyy ja kuuluu hyvin pitkälti Tolvasen kädenjälki. Tapahtuma käsittää sekä työpajoja että konsertteja Tampereen seudulla, joskin lähinnä klassisen kitaransoiton genressä.

Onko festivaalia tarkoitus laajentaa tapahtumaa esimerkiksi teräskielisen akustisen kitaran suuntaan tulevaisuudessa?                
- Onhan meillä toki ollut viitteitä siihen suuntaan, esimerkiksi John Etheridge tai Petteri Sariola viime vuonna. Ohjelmistosta ehkä 20-30 prosenttia on muuta kuin klassista kitaransoittoa. Toisaalta en ole halunnut lähteäkään mainstream-linjalle, vaan olen halunnut tukea marginaalimusiikkia, mihin kyllä luen myös fingerstylen, jazzin ja lattarimusiikin.

Tolvasen visioissa siintääkin idea luoda festivaalille rinnakkainen ohjelmisto, joka käsittäisi juuri muuta kuin klassista kitaransoittoa.                   
- Esimerkiksi Andy McKeen haluaisin ehdottomasti kutsua tänne, ja ehkä se  parin vuoden sisään voisi olla mahdollistakin. Juuri teräskielisen fingerstyle-soittajat voisivat olla yksi sektori ihan vuosittaisena elementtinä. Yksi mahdollisuus olisi se, että festivaalilla olisi toinenkin tuottaja, joka tekisi kevyemmän musiikin tapahtuman esimerkiksi Pakkahuoneelle.

Myöskään sähkökitaristien kutsuminen ei kuulu ”ei-listalle”, jos he vain palvelevat festivaalin henkeä.
- Varsinaisia lankkukitaristeja en ole ollut kovin innostunut tänne ottamaan, mutta toki näkisin täälläkin mielellään Steve Vain, Joe Satrianin tai John Scofieldin kaltaisia soittajia. Ohjelmistoa laajentamalla varmaan saataisiin näitä eri musiikinlajien keinotekoisia raja-aitojakin kaadettua, eli myös kevyen musiikin ihmisiä tulemaan klassisen kitaran konsertteihin – sehän se ongelma usein on, eikä päinvastoin, Tolvanen muistuttaa.

www.tampereguitarfestival.com


Monster Ampsin jäljennös Stingin Telecaster-bassosta on vaatinut yksityiskohtien tarkastelua ja pikkutarkkaa jyrsimistä.




Samalta firmalta löytyy myös taidokkaat vanhennokset myös Stevie Ray Vaughanin Stratocastereista.



HOS-Guitars toi näytille omia uniikkikappleitaan, kuten Erja Lyytiselle tehdyn lankkuresonaattorikitaran.

 


Custom Soundsin mittavaa Mad Professor -pedaalivalikoimaa.

 


Kitarakuun vuosikerta-valikoimaa

 


Anders Liljeströmin valikoimiin kuuluvat monenlaiset akustiset ja sähköisetkin kielisoitinmallit.

 

1
Sami Koivisto oli esillä klassisen puolen soittimillaan.

 


JASESOI-soitinpajan ständillä olivat esillä pajan erilaiset kitaramallit.

 

 

 

.

 

 

 

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Lue lisää artikkeleita samoista aiheista paperille painetusta Riffistä. Myynnissä kautta maan hyvin varustetuissa musiikkiliikkeissä, R-kioskeissa & Lehtipisteen myymälöissä.


Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin

 

 

 
§