Roland Jupiter-80 – ja huhumylly jauhoi

Harvemmin on mikään soitin aiheuttanut sellaista myrskyä vesilasissa jo hyvissä ajoin ennen julkaisua kuin Roland Jupiter-80. Kun ensimmäiset huhut lähtivät liikkeelle, kaikenmaailman syntikkahuhufoorumit täyttyivät hetkessä spekulaatioista. Kuka oli nähnyt hanikoita täynnä olevan etupanelin tehtaalla (?!), kuka “tiesi” Rolandin teetättäneen uusioanalogipiirejä, olipa jonkun vedättäjän “sukulainen” valmistanut laitteiden “takajäähdytysritilöitä”, joiden tiesi olevan “tismalleen Jupiter 8:n vastaavan osan kokoisia”.

Ja siinä vaiheessa kun ensimmäinen vahingossa vuotanut demokuva tupsahti kaikkien nähtäville, suuri pettymyksen huokaus – ei, karjaisu – pyyhkäisi läpi entusiastien joukon. Kovaäänisimmät rohkenivat väittää Rolandin loanneen alkuperäisen mallisarjansa nimen ja perinnön.
Sanoisin, että melko hätäpäissään lausuttu väite. Antakaahan, kun perustelen hieman. Sallinette samalla pienen palan historiaa.

•••

Jupiter-mallisarja oli alun alkaen analoginen, ja selvästi valmistajansa lippulaivaksi tarkoitettu. Jo Jupiter-4 oli yksioskillaattorisuudestaan ja neliäänisyydestään huolimatta edistyksellinen: laitteessa oli painonapein valittavat presetit sekä muistipaikkoja käyttäjän omia soundeja varten, arpeggiator, sekä jokainen säädin loogisesti aseteltuna sopivaan paikkaan. Vaikka soittimen yhdellä oskillaattorilla ei tehtykään lihavimpia mattoja, oli Ensemble-efektistä oivasti apua, samoin arpeggiatorista.

Vuonna 1981 Jupiter-8 räjäytti potin luotettavuudellaan, muisteillaan, split/layer-toiminnollaan sekä arpeggiatorillaan. Ja värityksensäkin vuoksi se syöpyi lähtemättömästi verkkokalvoillemme. Siihen asti kaikki soittimet olivat olleet jotenkin tukkoisen synkeitä, mutta Jupiterin värikkäät hanikat ja painikkeet olivat jotain muuta.
Laite keplotteli markkinoilla melko hyvin vielä ensimmäisten midi-koneiden ilmestyttyä kuvaan, ja valmistipa Roland myös midillä varustetun seuraajankin, Jupiter-6:n.

•••

Roland on aina ollut tunnettu siitä, että uusimpia keksintöjä ja oivalluksia käytetään uusissa laitteissa sumeilematta. Vai voitiinko esimerkiksi TR-808:a tai MC-8:aa moittia aikoinaan vanhanaikaisuudesta?
Jos nyt sitten otettaisiin Roland Jupiter -koneiden hallintalaitteista parhaat palat ja lisättäisiin kosketusnäyttö sekä nykyaikainen ääniarkkitehtuuri, saattaisi soittajalla olla edessään juuri Jupiter-80:n kaltainen laite. Ei kenties teknologian käännekohdaksi muodostuvaa kulmakiveä, mutta erinomainen ja inspiroiva soitin, jolla on tarjottavanaan yhtä sun toista mieltä ja korvaa miellyttävää…

•••

On epätodennäköistä, että Jupiter-80 jäisi historiaan teknisenä merkkipaaluna, sillä innovaatiot ovat nykyisin vähäeleisiä ja monesti pieniä koodinpätkiä mittavan käyttöliittymän taustalla. Siltikin Roalnd lainaa onnistuneesti luvan kanssa jotakin perinteistään, ja lisää soppaan uusia keksintöjä (mm. SuperNAtural Acoustic Tones sekä todella näppärä split/layer-hallinta ja Harmony Intelligence). Niinpä kokonaisuus onkin paljon kauniimpi kuin osiensa summa.

On tuosta nettivyörytyksestä ja -kirjoittelusta sekin hyöty, että lähes jokainen alalla oleva tietää jo laitteesta jotakin. Se on jo paljon, mutta loppujen lopuksi on Rolandin käsissä, millainen tulevaisuus uudella Jupiterilla (tai mahdollisella Jupiter-perheellä) on. Kuunnellaanko käyttäjien kommentteja laitteen mahdollisista puutteista? Dialogia emoyrityksen ja kehittäjätiimin kanssa ei synny ihan helposti, ja moni laite onkin jäänyt hivenen keskeneräiseksi (mm. V-Synth GT bugeineen), kunnes valmistus lopetettiin. Toivon todella, että asia ei olisi näin Jupiter-80:n kohdalla. Toivon myös vinosti hymyillen, että Roland malttaisi jatkossa olla käyttämättä Jordan Rudessia ja Howard Jonesia promovideoissaan, mutta ongelmana taitaa ennemminkin olla vain huono makuni.

Oheinen teksti liittyy Petri Alangon kirjoittamaan Roland Jupiter-80-laitearvioon, joka on luettavissa Riffi-lehden painetusta numerosta 6/2011.

Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin