Tuomas Wäinölä: Human Being

Moneen paikkaan ahkerasti ehtivää kitaristia Tuomas Wäinölää on kuultu levyllä ja livenä muiden artistien kanssa, mutta omalla ensimmäisellä soololevyllään Human Being hän ottaa nyt pääosan.  Reilun tunnin mittainen albumi on kokonaan instrumentaalinen ja ydinryhmänä on Wäinölän lisäksi Anssi Nykänen rummuissa ja Lauri Porra bassossa.  Alun perin triolevyksi suunniteltuun kokonaisuuteen tuli matkan varrella mukaan koko joukko vierailijoita, kuten torvisektio ja koskettimia.

Wäinölä:  Pohjat tehtiin Anssin ja Laurin kanssa parissa päivässä Mofolla Jetro Vainion äänittäessä joulun alla 2009 ja loput äänittelin itsekseni tai tapauskohtaisesti yksittäisten vierailijoiden kanssa, poikkeuksena torvi- ja malletsessio, jonka äänitti Miikka Huttunen Neomusicilla. Torvisovitukset antavat tietyn soundin koko levylle ja jäbät soittivat ne uskomattoman hienosti, vaikka arreistani yleisin palaute oli, ettei näin voi soittaa! Helmikuusta toukokuuhun 2011 vietin kaiken liikenevän ajan levyn parissa kirjoittaen arreja, äänittäen, miksauksessa Heinisen Juhan kanssa ja tietysti piinasin Pauli Saastamoista vielä mastersyndroomallani, kun irti ei tahtonut päästää.

Levyn yksitoista kappaletta ovat kaikki Wäinölän säveltämiä, osa jo pitkänkin ajan takaa.

Wäinölä:  Soitimme kappaleita Ruostetta, Lurjus, Kellot, Saarna ja Yö Kasarmilla Lauri Porran ja Santeri Saksalan kanssa Hota-nimellä v. '97-'99 ja teimme muutaman keikankin. Nykymuodossaan uusilla sovituksilla kappaleita ei ole esitetty livenä, eikä kaikkien 16 soittajan voimin varmaan ihan heti päästäkään, mutta levynjulkaisukiertue triolla on haaveissa ja tähtäämme alkuvuoteen.

Kitaristin soololevyksi Human Being on mietiskelevän maltillinen, tempot ovat enimmäkseen rauhallisia ja melodioiden käsittelyyn sekä yhteissoiton toimivuuteen on panostettu. Puhaltajat saavat soolotilaa mukana ollessaan, Porra pääsee bassoineen useita kertoja esiin ja levyn viimeisellä minuutilla on rumpusoolo.  Mutta kyllä Wäinölä on varannut itselleen lukuisia mahdollisuutta irrotteluun, rankasti etenkin ripeissä TW’s Boogiessa sekä Saarnassa.

Wäinölä:  Saarna syntyi ensimmäisissä Hotan treeneissä Arabialla syksyllä '97. Lauri aloitti bassoriffin ja keksin päälle teemat. Kappale on saanut uuden asun soitinnuksen myötä, mutta on pohjimmiltaan sama. Sain keväällä Sibelius-ohjelman, jolla on helppo kokeilla arreja suoraan mp3:n kanssa ja tällä metodilla torvet ja ksylofoni syntyivätkin pohjien päälle. Tero Lindberg, Heikki Pohto, Antti Rissanen ja Janne Toivonen torvineen tekivät selvää jälkeä.  Sooloni on ns. "best of", muutamista parhaista otoista koostettu kokonaisuus, siitä löytyy saumoja paljonkin.
Muuten soitin kitaroita tapauskohtaisesti niin paljon kuin kappale niitä mielestäni kaipasi, yleensä vähemmän kuin enemmän, vaikka TW's Boogien rumpusoolokohdassa niitä taitaakin olla jo lähes parikymmentä raitaa. Yö Kasarmilla-kappaleessa on neljällä kitaralla toteutettu EBow –matto. Biisin kitararaita on kokonaisuudessaan pohjasessioista ja mielestäni levyn paras fiilikseltään.
Birch Gaten teemakitaran soitin uudestaan kolmeen eri otteeseen puolen vuoden välein, kun aina jokin jäi häiritsemään. Levylle päätynyttä ottoa alle 3-vuotias poikani seurasi virnuillen ja diggaillen vierestä, joten siihen tarttui hyvää aurinkoista fiilistä.
Sotapolulla-biisi on ehkä äärilaidan esimerkki siinä mielessä, että ottoja teemasta kertyi varmaankin satoja. Siinä tuli kyllä äiti mieleen kun äänittelin itsekseni keskellä kuuminta heinäkuun viikkoa kesällä 2010, soitin jäykkätatsisella Telecasterilla, sisällä oli vähintään 40 astetta lämmintä ja tein 14-tuntista päivää, sormenpäät olivat repeytyä irti. Tuo viikko Huttusten veljesten Neomusicilla oli varsin tuottelias, lähes kaikki levyn kitarapäällesoitot tein silloin.

Kappaleiden inspiraatiot ovat syntyneet erilaisissa elämäntilanteissa.

Wäinölä:  Yö Kasarmilla syntyi Taivallahden kasarmilla ollessani soittokunnassa. Kärsin unettomuudesta kahden viikon ajan ja intron teema tuli minulle unen ja valveen rajamailla maatessani, nousin ylös ja menin treenikoppiin opettelemaan sen kitaralla ja yhtäkkiä kappale oli valmis. Pohja on 100% otto, kokeilin soittaa kitaraa uudestaankin, mutta tämä oli paras. Teimme Paatelman Matin kanssa siihen torviarrin ja Rissasen alapasuunat kruunaavat Kleopatramaisen meiningin. Tämän kappaleen kanssa arvoin masteriversiota loputtomiin, mutta päädyin tummempaan, majesteettisempaan versioon. Levyllä ei pelätty käyttää alapäätä, eikä soundia todellakaan tehty radiosoittoa ajatellen, joten dynamiikkaa on jäljellä ja soundi on melko ajaton.
Goodbye on omistettu isälleni joka poistui luotani liian aikaisin. Kappale tuli oikeastaan aika puhtaasti tunteen kautta, aloin soittaa ja asiat tapahtuivat kuin itsestään, ajattelematta. Se sai muotonsa vasta äänitystilanteessa, improvisaatiolla on suuri osuus. En ollut soittanut vähään aikaan ja olo oli muutenkin sopivan kurja sairastelun vuoksi, joten ehkä siksi sain vältettyä liiallisen puunaamisen ja siisteyden ja keskityin enemmän fiilikseen.
TW's Boogie syntyi ollessani puoli vuotta töissä Hietaniemen hautausmaalla v.'97. Tein pitkän päivän raskasta ruumiillista työtä ja soitin iltaisin paljon kitaraa. Äänitin tästä 8-raidalle ensimmäisen version. ’98 osallistuin kappaleella Radiomafian Van Halen-kilpailuun, voitin ja pääsin tapaamaan Eddietä, joka lahjoitti minulle nimikkokitaransa, jolla soitin kappaleen levylle.

Instrumentaalinen kitaramusiikki ei ole listakamaa ja saa harvemmin radiosoittoakin, mutta intensiivisesti soitettu ja kuulijaltakin keskittymistä vaativa kokonaisuus löytää yleisönsä ajan mittaan.

Wäinölä:  Jos ikinä saamme levyn kulut peitettyä, olemme todella tyytyväisiä. Missään vaiheessa prosessia ei laadusta tingitty ja esim. hyvällä rumputilalla ja tietysti miksauksella on hintansa. Jälkimmäistä yritin viikon ajan ihan kokeiluna itsekin, mutta olisi ollut sulaa hulluutta tuhota hyvä materiaali omalla puutteellisella laitteistollaan ja enintään keskinkertaisilla taidoillaan. Juha Heininen teki taidokasta, dynaamista, svengikeskeistä ja klassisen vähäeleistä työtä, joka tulee kuulostamaan hyvältä aina.
Henkilökohtaiset ja taiteelliset syyt olivat kuitenkin minulle ainoa peruste ryhtyä soololevyn tekoon, enkä suinkaan oleta, että tällä varsinaisesti tienaisi. Paljon hyvää onnea tarvitaan, että juuri ne ihmiset, jotka ylipäätään tällaista musiikkia kuuntelevat, saavat tietää levystä. Ylipäätään suhtautuminen koko projektiin kaikilla osa-alueilla on ollut hyvin suopeaa ja avuliasta ja tästä olen todella kiitollinen, ilman goodwillia olisi paljon jäänyt tekemättä. Eikä siitäkään paha mieli tule, kun joku kertoo saaneensa hyviä fiiliksiä kuunnellessaan levyäni!

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Lue lisää artikkeleita samoista aiheista paperille painetusta Riffistä. Myynnissä kautta maan hyvin varustetuissa musiikkiliikkeissä, R-kioskeissa & Lehtipisteen myymälöissä.

Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin