| Teksti: Tommi Saarela 
Avid
Pro Tools
10 – kympin suoritus!
Äänittäjien ja musiikintekijöiden
kestosuosikki Pro Tools päivittyy
huimaavalla vauhdilla. Kymppiversio
antaa pelivaraa entistä muhkeampiin
miksauksiin, ja uusi HDX-prosessorirauta
lupaa nostaa järjestelmän tehon peräti
viisinkertaiseksi.
Siinä kun moni suunnittelee päivittämistä vasta ysiversioon, Avid pukkaa jo markkinoille seuraavaa kokonumeroa. Kiireisessä julkaisutahdissa lienee pitkälti kyse halusta alleviivata uudella versionumerolla sitä, että Pro Toolsin dsp-rauta ja plugariarkkitehtuuri ovat käyneet läpi yhden isoimmista remonteistaan.
Vaikka Logic Pro-, Cubase- ja Nuendo-pohjaisiakin äänituotantoympäristöjä on, ammattimaisemmassa ympäristössä Pro Tools keikkuu aina vain ykkösenä. Eikä tilanne näyttäisi olevan lähiaikoina muuttumassa, sillä siinä kun edellinen versio nosti musiikin tekemiseen liittyvät toiminnot uudelle tasolle, nyt julkaistu Pro Tools 10 lupaa tehdä eritoten raskaan sarjan äänittämisestä, editoinnista ja miksauksesta entistä jouhevampaa.
Avid on toteuttanut ison remontin Pro Tools 10:n myötä, alkaen siitä että uskollisten Pro Tools -käyttäjien tottumuksia koetellaan panemalla peruskäsitteistöä uusiksi. Esimerkiksi Pro Tools -työnkulun olennaisin perusyksikkö on ollut aikojen alusta ”region” eli alue. Nyt kun nimitykset on yhdenmukaistettu Avidin videosoftan kanssa, audio- ja midileikkeiden nimi on ”clip”.

Lue myös aiheeseen liittyvä nettispecial!
 |
HUOM! Oheinen katkelma oli vain
lyhyt näyte artikkelista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan
Riffin painetussa versiossa. |
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Paluu lehteen
Paluu
artikkeleihin |