|
Teksti:
Antti
Sorasalo
Johnsonin
musta papu

Mallintavien kitarakombojen marssiessa
esiin rantautuivat myös Johnsonin kojeet Suomeen parisen vuotta sitten.
Valmistajan vastine äänitystyökalujen sarjaan antoi kuitenkin odottaa
itseään varsin pitkään. Tässä se sitten lopultakin on: Johnson
J-Station.
J-asema on rakennettu tuhtiin metallikoteloon, joka painonsa puolesta ei
seuraile jokaista piuhan liikahdusta. Käyttöliittymä on
yllätyksettömän selkeä. Soinnin perussäädöt ovat kuin aidosta
vahvistimesta konsanaan ja miellyttävän tuntuman omaavat
digitaalipotentiometrit on koottu selkeään riviin pakin etuosaan.
Näiden yllä ovat kansilevyssä vasemmalla efektoinnin, virittimen ja
tallennuksen hallintaan varatut nupit sekä painikkeet, ja vasemmalla
mallinnuksen kohteen valitseva kiertokytkin. Kulloinkin valitun efektin
sekä vahvistinmallin nimike on valaistu, mikä kertoo perimmäiset asiat
jo pikavilkaisulla. Myös kahden numeron led-näyttö on selkeä, joskin
LCD-näyttö saattaisi olla informatiivisempi valinta kertomaan kojeen
sielunelämästä. Jos jalkaohjaukseen löytyy tarvetta, palvelee MIDI In
-liitäntä myös J8-pedaalin liittimenä, kunhan kytkimellä niin
käsketään. Mainittu polkusin tarjoaa perustoimintojen lisäksi
expression-pedaalillaan reaaliaikaisen pääsyn vermeen useisiin
parametreihin, ja keinupolkimella saa esille myös esimerkiksi
wahwah-efektin. Jos pelkät ohjelmanvaihdot tuntuvat riittävän, voi
vaihtoehtoisesti J-Stationia operoida myös yksinkertaisemmalla
J3-polkimella.
Nykyherkkuihin kuuluu digitaalinen S/P DIF-lähtö, josta maustetun sopan
sijaan saa ulos tarvittaessa myös kuivan kitararaidan jatkojalostusta tai
varmistusraitaa varten. Liitännät ääni- ja MIDI-kalustoon sekä
ulkoisen verkkomurikan standardihimpulalle on sijoitettu rasian
takalevyyn. Piuhavedot muusikon suuntaan, eli kitara- ja kuulokeliitin
löytyvätkin sitten kojeen sivusta. Jakit ovat tavoitettavissa ilman
kurkottelua kojeen taakse eivätkä johdot turhaan roiku laitteen
päällä.
J-Station
Mallintava etuvahvistin kitaralle
- kitaratulo, 6,3 mm
- stereo- ja kuulokelähdöt, 6,3 mm
- MIDI in ja out/thru. MIDI in toimii
myös J8-pedaalin liittimenä
- liitin J3-pedaalille, 6,3 mm
- S/P DIF -lähtö
- gain-, treble-, mid-, bass-, level- ja
master vol-säädöt
- 60 muistipaikkaa (30 user, 30
preset)
- ulkoinen yhdeksän voltin
virtalähde
- led-numeronäyttö
- kromaattinen viritin, tap-tempo
Hinta: 3 390 mk
Lisätiedot:
XL Audio
Puh. (09) 8254 5620 Fax (09) 8254 5629
Tietoa verkosta: www.johnson-amp.com
Teksti on ote Antti Sorasalon
kirjoittamasta laitearviosta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin
numerosta 5/2000.
Irtonumeroita myyvät hyvinvarustetut soitinkaupat sekä lehtipisteet
ympäri maata. Lehden voit tilata suoraan kustantajalta näiden
verkkosivujen tilauslomakkeella, faksilla (09) 3464 212, puhelimella (09)
3475 6380 tai sähköpostilla osoitteeseen riffi@riffi.com
Paluu lehteen
Paluu artikkeleihin
|
|