|
Teksti:
Matti
Rantatalo
Miss
Syntty 2000

Korg MS 2000 on uuden tuhatluvun kaunotar,
jossa yhdistyvät monallakin tavalla sekä syntikoiden hienoimmat
perinteet että nykypäivän viimeisin teknologia.
Allekirjoittaneen ikäpolvelle eri valmistajien mallistoihin tulleet
"uusvanhat" syntikat tuovat mukavalla tavalla mieleen menneet
ajat. Monet näistä laitteista sisältävät viittauksia vuosien
takaisiin, jo legendaarisen maineen saavuttaneisiin malleihin joko nimen,
tietynlaisten ominaisuuksien tai jopa hauskojen pienten yksityiskohtien
muodossa. Korgin uusi mallintava analogisyntetisaattori MS2000 viittaa
nimensä puolesta 1970-luvun lopussa valmistettuun syntetisaattorisarjaan,
jonka lippulaiva oli analoginen monosyntetisaattori Korg MS20. Sarjaan
kuului myös mm. ihmisäänen muokkaukseen tarkoitettu ns. vokooderi ja
analoginen sekvensseri. MS20 oli aikanaan suosittu laite, koska se oli
hinnaltaan verrattain edullinen, mutta sointiominaisuuksiltaan laadukas ja
monipuolinen. MS20 sisälsi mm. pienehkön kytkentäpaneelin, joka
mahdollisti joidenkin syntetisaattorilohkojen johdottamisen halutulla
tavalla. Muistan aikanaan itse viettäneeni eräitäkin hetkiä joko
Korgin esitettä selaten tai musiikkiliikkeen ikkunan takana MS20:tä
tuijotellen - aina kun ei kehdannut olla liikkeen sisäpuolella sitä
näpelöimässä! Valitettavasti vain koulupojan säästöt eivät
ehtineet karttua riittävän nopeasti: tekniikan kehitys rynnisti
eteenpäin, aikakausi vaihtui, ja MS20 katosi kaupasta lopullisesti. Mutta
nyt, uuden vuosituhatluvun kunniaksi, Korg on ikäänkuin pakannut monta
vanhaa laitetta samoihin kuoriin - tosin tietysti nykyaikaisella
tietokonemallinnustekniikalla toteutettuna ja uuden tekniikan suomilla
mahdollisuuksilla varustettuna.
Korg MS 2000
Analogisynteesiä mallintava syntetisaattori
- kaksi oskillaattoria (6/3 aaltomuotoa,
64 DWGS-aaltomuotoa, mahdollisuus käyttää ulkopuolista
äänilähdettä, kehämodulaattori, oskillaattorien
synkronointi)
- kohinageneraattori
- maksimipolyfonia neljä ääntä,
kaksiosainen monisointisuus
- resonoiva alipäästö-, ylipäästö-,
tai kaistanpäästösuodin, 12/24dB/okt.
- kaksi erillistä
verhokäyrägeneraattoria, ADSR
- kaksi LFO:ta, molemmissa neljä
aaltomuotoa
- virtuaalinen ristikytkentäpaneeli,
neljä erillistä kytkentää
- chorus- ja delay-efektit
- kaksialueinen ekvalisaattori
säädettävillä rajataajuuksilla
- vokooderi (neliääninen 16-alueisella
suotimella)
- arpeggiaattori
- 128 tallennettavaa muistipaikkaa
- kolmen ja puolen oktaavin koskettimisto
(44 kosketinta)
- pitch- ja modulaatiopyörät
- kaksi ulostuloa (L,R)
- kaksi sisäänmenoa ulkoista
äänilähdettä varten, toiseen voidaan liittää mikrofoni
- liitännät sustain- ja
kontrollipedaalille
- MIDI In, Out, Thru
Hinnat:
MS2000, koskettimistolla: 8 990 mk
MS2000R, räkkimallina: 6 990 mk
Lisätiedot:
Englund Music
Puh. (09) 8254 5612 Fax (09) 8254 5619
Teksti on ote Matti Rantatalon
kirjoittamasta laitearviosta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin
numerosta 5/2000.
Irtonumeroita myyvät hyvinvarustetut soitinkaupat sekä lehtipisteet
ympäri maata. Lehden voit tilata suoraan kustantajalta näiden
verkkosivujen tilauslomakkeella, faksilla (09) 3464 212, puhelimella (09)
3475 6380 tai sähköpostilla osoitteeseen riffi@riffi.com
Paluu lehteen
Paluu artikkeleihin
|
|