Teksti:Lauri Paloposki

Aktiivisia pareja

Audixin uudet aktiivikaiuttimet on tarkoitettu pääasiassa työhuoneiden ja pikkustudioiden lähimonitoreiksi. Sarjassa on kuusi erilaista mallia aina tietokoneen kylkiäisiksi sopivista minimonitoreista alkaen. Audixin taktiikkana on varustaa parin toinen puolisko stereovahvistimilla, jotka huolehtivat sitten myös parin passiiviseksi jäävän osapuolen tarvitsemista tehoista.

Valettuun muovikuoreen koottu PH-3 on sarjan kevyin vaihtoehto ja mitoiltaan juuri passeli esimerkiksi näytön rinnalle. Itse asiassa koko sarjasta on tarjolla magneettisuojatut versiot, eikä kuvaruutukaan siis oireile kaiutinten läheisyydestä.
                         AUDIX.gif (12233 bytes)
PH-3:n aktiivisempi puolisko toimii erillisen verkkolaitteen turvin ja pakettiin kuuluu lisäksi kaiutinten väliin tarkoitettu johto. Tässä kohden Audix saa pienen huomautuksen, sillä vakiojohto on vajaan metrin mittainen nysä, jonka toisessa päässä on valettu muoviplugi ja toisessa valmiiksi tinalla jäykistetyt paljaat johtimen karvat. Ne pujotetaan hifi-kaiuttimista tuttuihin nipsuttimiin ja tässä kohden onkin oltava tarkkana. Ainakaan testipakkauksen johdossa ei ollut selvää merkintää, kumpi johdin kuuluu plus- ja kumpi miinusterminaaliin. Asia selviää kokeilemalla, mutta aikaa säästyisi, jos valmistaja merkitsisi johtimet valmiiksi. Semminkin, kun käyttöohje kehottaa olemaan kytkennässä tarkkana juuri vaihevirheiden vuoksi. Hieman pitempi letku olisi sekin asiaa.

Johdon lisäksi mukaan on sujautettu kaksi peltisankaa, joiden avulla monitorit saa näppärästi esimerkiksi työpisteen seinään tai laiteräkin kanteen kiinni.

Kookkaampi PH-15 pari kytketään verkkovirtaan tavallisella euro-tyyppisellä kojejohdolla ja kaiuttimien välille on varattu oma plugijohtonsa. Kumpaankaan malliin ei ole jostain syystä katsottu tarpeelliseksi laittaa verkkokytkintä. Tulosignaalin voimakkuudelle on kummassakin omat säätimensä.

PH-3 on varsin tervesointinen pikkukaiutin, joka antaa kokoonsa nähden aimo annoksen ääntä. Jämerää syväbassoa ei ole tarjolla, mutta sävyltään asiallisen karu ja selkeä sointi antaa hyvän kuvan soitinbalansseista. Musiikkistudion lähikuunteluksi sointi on liian rajoittunut, mutta kuvan tai multimedian kanssa työskentelevälle PH-3 on oiva monitori, jonka avulla pysyy pinnistelemättä kärryillä ääniraidankin sisällöstä.

Sarjan toiseksi kookkain Audix PH-15 on suhteellisen äänekäs lähikenttäkaiutin, jonka teho riittää mainiosti tavallisen työhuoneen tai pikkustudion tarkkaamon tarpeisiin. Yleissointi on siisti ja miellyttävä. Bassotoistoltaan kaiutin on jopa liioitellun muhkea ja aivan alin kaista kuulostaakin hivenen löysältä tai epätäsmälliseltä. Taajuusvaste ulottuu kyllä sangen alas asti, mutta erityisen tarkaksi ei sointia voi sanoa. Keskialueen sointi on sävyltään mukava, mutta kuivakkaa selkeyttä sekä tarkempaa erottelua saisi olla kernaasti lisää. Jos työskentely keskittyy valmiiden soundien kanssa pelaamiseen, tarjoaa kaiutin miellyttäviä kuunteluhetkiä. Jos sävyjä vasta haetaan kohdalleen, olisi skarpimpi sointi enemmän eduksi.

Audixin PH-3- ja PH-15-parit ovat kohtuullisen edullisia kaiuttimia, jotka hoitavat hommansa varsin tyylikkäästi. Muusikon kotipajan tai vaikkapa multimediaan tahi kuvaeditointiin erikoistuneen pienen tuotantoyksikön työkaluiksi ne ovat varteenotettava vaihtoehto.

Audix PH-sarja

Aktiivisia lähikuuntelumonitoreja

PH-3

goldbullet.gif (131 bytes) taajuusalue 100-20 000 Hz

goldbullet.gif (131 bytes) 3,5 tuuman kartioelementti

goldbullet.gif (131 bytes) 3/4 tuuman dome-diskantti

goldbullet.gif (131 bytes) teho 20 W/kanava

goldbullet.gif (131 bytes) refleksikotelo, ABS-muovia

PH-15

goldbullet.gif (131 bytes) taajuusalue 55-18 000 Hz

goldbullet.gif (131 bytes) 5,25 tuuman kartioelementti

goldbullet.gif (131 bytes) 3/4 tuuman dome-diskantti

goldbullet.gif (131 bytes) teho 45 W/kanava

goldbullet.gif (131 bytes) refleksikotelo, puuta

Hinnat:

PH-3: 1 450 mk
PH-15: 2 950 mk

Lisätiedot: Nores

Puh. (09) 5499 400
Fax (09) 5499 4300

Paluu lehteen

Paluu artikkeleihin