Laitetestit

Laitetestit
Lauri Paloposki
1/2015

Asiallinen ääni, tarkoituksenmukaiset toiminnot ja nopeasti hahmottuva käyttöliittymä. Siinä keskeiset valtit, joilla Proel perustelee edullisen hintaluokan analogimikserinsä.

Laitetestit
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Tommi Posa
1/2015

Keikoilla solisteille tarjotaan usein dynaamista kapulaa käteen, vaikka studiossa sama laulaja taltioitaisiin empimättä kondensaattorimikrofonilla. Lewitt kuuluu niihin valmistajiin, joiden mielestä jälkimmäisellä tekniikalla olisi paljonkin annet-tavaa myös keikkarintamalle.

Laitetestit
Lauri Paloposki
3/2015

Isojen starojen pedaalilaudoista tutut ohjaussysteemit voivat olla eduksi pienemmänkin polkimiston hallinnassa ja vieläpä suhteellisen edullisin kustannuksin. 
Siirtymät yhdestä efektiyhdistelmästä toiseen nopeutuvat, ja samalla saattaa itse soundipuolikin kohentua.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2015

Bossin kontrolleri ottaa paikkansa suoraan järeiden työkalujen luokassa. Se ei ainoastaan alista pedaalilautaa kitaristin komentoon vaan ohjaa tarvittaessa aivan koko kalustoa.

Laitetestit
Lauri Paloposki
5/2014

Onko hyvä imitointi jopa herkullisempaa kuultavaa kuin alkuperäinen, tekee mieli kysyä TC:n Alter Ego X4:n tapauksessa. Pakettiin kun on taiten kääräisty kymmenen klassikkokaikua ja vielä loopperi kuin kaupanpäällisiksi.

Laitetestit
Niko Laasonen

Alle kymppitonnin digitaalimiksereiden markkinoilla käy kuhina. Kokeiltavakseni sain yhden viime aikojen kiinnostavimmista uutuuksista.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2015

On tilanteita, joissa istumakatsomo on esiintymis-lavaa alempana. Toisinaan penkkirivit taas nousevat estradia ylemmäs. Ja joskus tilanne on samaan aikaan sekä että ja siltä väliltä. Näihin kaikkiin variaatioihin Bose tarjoaa ratkaisuksi F1-settiä, jonka suuntausta voidaan muunnella tilanteen mukaan.

Laitetestit
Lauri Paloposki
1/2015

Ulkonäkö on perinteistä Neumannia, sisus ilmentää nuoremman saksalaisen insinöörikunnan taitoa ja mekaaninen toteutus nykyisten menetelmien suomia mahdollisuuksia. Koossa ovat uuden klassikon ainekset.

Laitetestit
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Tommi Posa
3/2015

Nyt ei panna kitaravahvistimen eteen säröpurkkia lisävaihteeksi. Nyt korvataan vahvistimen etuaste kokonaan.

Laitetestit
Lauri Paloposki
1/2016

Gibsonin Les Paul -valikoima on laaja kuin mikä ja tehdastekoistenkin variaatioiden välillä on parin tuhannen euron hintaeroja. Onko edullisin malli vain porttiteoriaa soveltava täky vai täysverinen Les Paul?

Laitetestit
Timo Koskinen

Greenhouse Effects valmistaa mielenkiintoisia efektipedaaleita, joissa peruslaitteeseen on lisätty usein jokin erikoisempi lisätoiminto. Retro Sky on saanut viivepuolensa höysteeksi phaserin.

Laitetestit
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Tommi Posa
6/2014

Vuosi 2015 jakoi Gibsonin malliston osapuilleen kahteen kategoriaan. Testikitarat edustavat ennakkoluulottomasti uudistettua USA-mallistoa, kun taas perinneratkaisut löytyvät jatkossa miltei poikkeuksetta Custom Shopin puolelta.

Laitetestit
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Tommi Posa
6/2014

Suurin puheenaihe vuoden 2015 Gibsonien kohdalla on G-Force-robottikoneiston tarjoaminen ensiasennuksena suurimmassa osassa sähkökitaramalleja.

Laitetestit
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Tommi Posa
5/2014

Termi ”peltikitara” yhdistetään yleensä resonaattorikitaroihin. Vaan miten soi puoliakustinen kitara, jonka koppa on tehty pellistä? Tyyster Pelti tarjosi mahdollisuuden ottaa selvää.

Laitetestit
Lauri Paloposki
2/2015

Perusbändien ja keskikoisten tuotantojen tarpeisiin mitoitettu PSM300 on helppokäyttöinen, audiolaadultaan erinomainen ja kohtuuhintainen vaihtoehto langattomaan monitorointiin.

Laitetestit
Pirkka Isotalo
6/2014

Mallitunnus on ennallaan, mutta itse laite on uudistettu perinpohjaisesti. Ja fiksusti!

Laitetestit
Lauri Paloposki
6/2014

Trubaduurin tai vaikka laulavan bändikitaristin tueksi suunniteltu VE-2 oikoo virettä, maustaa laulun efekteillä ja tarjoaa vielä stemmatkin päälle. Tai alle. Tai sekä että…

Laitetestit
Teksti: Timo Östman | Kuva: Tommi Posa
2/2015

Oli kyseessä oma pikkustudio tai pieni keikkapaikka, molemmat ovat nykyään soittajan arkipäivää. Pienitehoisille putki-vahvistimille on siis 
koko ajan kysyntää. Otimme testiin tuoreen kotimaisen tulokkaan.

Laitetestit
Timo Östman
4/2015

Saksalainen kitaristi Thomas Blug halusi oikean vahvistimen, jonka soundi olisi laadukas, toiminnot monipuolisia, mutta sen pitäisi mahtua 
vaikka kitaran kantopussiin. Piti tehdä itse. 
Vaan miten on, toteuttaako Amp 1 lupauksensa?

Laitetestit
Lauri Paloposki
1/2015

Mackie on vienyt muutama vuosi sitten esittelemänsä idean harppauksen pitemmälle: nyt PA-mikseriä ei enää sijoiteta edes muodon vuoksi pöydälle salin keskelle vaan lavalle räkkiin. Ohjauspintana on iPad, wifi-yhteyden kautta.