Levyarviot

Ihan aluksi ei voi kuin ihmetellä, että postileiman mukaan tämä singlen sisältänyt kirje, oli kulkenut liki kuukauden pääkaupunkiseudulta tänne Etelä-Pohojanmaalle… No, hitahasti hyvä tuloo, sanotahan.

Maamme valovoimaisimpiin kitaristeihin kuuluva Timo Kämäräinen (s. 1979) on levyttänyt albumillisen impro-visaatioita. Lopputulos on jotain muuta kuin mitä häneltä on viime vuosina totuttu odottamaan.

Olin katsomassa Arionia livenä vuosia sitten heidän debyyttinsä julkaisun aikoihin ja muistan olleeni vaikuttunut lukiolaispoikien tiukasta yhteensoitosta ja ikään nähden kypsästä materiaalista. Sittemmin on pojista kasvanut karvaisia miehiä ja naiivin huoleton, mutta niin ihastuttava power metal -humppa on saanut väistyä modernin melodisen metallin tieltä.

Yksi aikamme merkittävimmistä kitaristeista, ja aikanaan uuden genren luomisprosessissa sen yhtenä pioneerinakin vääntänyt ja kääntänyt persoona, Ritchie Blackmore (76), julkaisi levyllisen uutta musiikkia peräti kuuden vuoden tauon jälkeen.

Kotimainen progemetallia soittava Wheel oli arviointipinossani ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten, kun heidän esikoisalbuminsa oli juuri nähnyt ensimmäiset auringonsäteensä eikä maailmanlaajuisesta viruspandemiasta ollut vielä tietoakaan.

Säveltäjämestari Einojuhani Rautavaaran poika Markojuhani Rautavaara on ehtinyt 70-luvulta asti olla monessa mukana. Tunnetuimpia yhtyeitä lienee 80-luvun Tanssiorkesteri Markojuhani Rautavaara, joka julkaisi useita levyjä.

Vai että mihinkäs se tiikeri niistä raidoistaan pääsee? Sarjakuvarockin eittämätön legenda todistaa meille tässä toisin, ja pitää hämmästellen myöntää: oikein tyylikkäästi.

Karina on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia suomalaisia popyhtyeitä. Kitaravetoisella indiehymistelyllään he luovat soundikudelman, jonka alle on mukava unohtua hetkeksi arkea pakoon, leijua mukana. Kakkosalbumillaan bändi jatkaa debyytin viitoittamalla tiellä.

Jarkko Viinamäen debyyttilevy on lupaava avaus.

PA Kiiskilä on tamperelainen laulaja-lauluntekijä ja rockmuusikko, jonka toinen pitkäsoitto julkaistiin jo viime vuoden puolella. Levy sisältää monipuolisia kappaleita ja mielenkiintoista vaihtelevuutta. Tästä huolimatta albumi muodostaa oman soundillisen ja ilmaisullisen kokonaisuutensa.

Poikkeuksellisesti julkaisemme samasta tallenteesta kaksi erillistä arviota. Molemmat suorastaan ylistäviä. Tässäkö on vuoden kotimainen levy?

Riitta Paakki Quartet on kokoonpanon toisella levyllään tehnyt tyylikkään ja hienostuneen levyn täynnä jazzia, jota on ilo kuunnella.

Suistamon sähkö on herättänyt lannanhajuisella luomuteknollaan paljon ansaittua huomiota aina ulkomaita myöten. Kolmannella levyllään kvartetti sukeltaa karjalaisesta lauluperinteestä ammentavalla räpillään yhä apokalyptisempiin sfääreihin.

Jo 70-luvulla musiikkihommat aloittanut Jari Loisa tunnetaan Sister- yhtyeestä ja toki vielä paremmin Siberia-yhtyeen laulavana basistina. Siberian jälkeen hän teki muutaman soololevyn 80 – 90-luvuilla. Pelkäämättä on Loisan ensimmäinen laulettu albumi sitten vuoden 1991

Laulaja-lauluntekijä Mikko Nuorala onnistuu esikoislevyllään luomaan vivahteikasta tunnelmaa vähillä elementeillä. Jokainen laulu on oma intiimi teatteriesityksensä. Jos etsit ”jotain muuta” kuin listapoppia, voi Nuorala olla sinun heiniäsi.

Voi että! Teidän kriitikkoanne on nyt pahasti johdettu harhaan tai muuten huijattu! Kun päätoimittajan listalta valitsin arvosteltavia levyjä, niin odotin ilman muuta että Eripura: Riitasointuja on tietenkin jotain jatsia! Ei ollut, on oululaista uudempaa punkkia hyvin soitettuna ja sovitettuna.

Tuhansien taitojen miehet niin levynä kuin elokuvana on täyttä musiikin juhlaa. Suomen studiomuusikkojen kerma irrottelemassa livenä Finnvoxin B-studiolla. Jo ensihetkestä on päivänselvää, että soittajilla on ammattiylpeys ja rima korkealla.

Jyväskyläläinen, vuonna 2011 perustettu ja vuodesta 2013 tällä kokoonpanolla toiminut Usva sekoittaa mielestäni musiikissaan hiukan folktyyliä 1980/90-luvun teknojytkeeseen, kuitenkin 2000-luvun soundein.

Banjo, mandoliini ja akustinen kitara ovat päärooleissa Janne Vikstenin soololevyllä, joka monen muun viime vuoden loppupuolen julkaisun tavoin juuttui sitten vähän perusteellisemmin postilakon aiheuttamaan sumaan. Perille tuli lopulta ja kun levyn sisältö on luonteeltaan ajatonta, ei pieni viive haitanne.

Helsinki/Järvenpää-seuduilta kotoisin oleva Creek Road Eleven julkaisi toisen albuminsa, joka on tanakasti kulkevaa southern rockia.