Artikkelit

Juttunäytteet
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Contante & Sonante
1/2018

Kosketinsoittaja Tomi Malmin ensimmäinen sooloalbumi ”Walkin’ on Air” on kivenkova tyylinäyte, jonka muusikkolistaa selatessa joutuu tämän tästäkin hieraisemaan silmiään: raidoilla esiintyvät muun muassa Vinnie Colaiutan, Simon Phillipsin ja Luis Conten kaltaiset soittajat.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
1/2018

Elämme hienoja aikoja – ainakin, jos katsotaan millaisia työkaluja audioammattilaiselle on nykyisin tarjolla. Shuren Axient Digital on loistava esimerkki siitä, mitä huipputekniikka voi esittävälle taiteelle antaa.

Juttunäytteet
Teksti: Timo Koskinen | Kuva: Raisa Suuronen
1/2018

Vaikka Remu on vähän ennen lehtemme ilmestymistä soittanut jäähyväiskeikkansa ja Hurriganesin viimeisinkin vaihe on saatu päätökseensä, ei Suomen kollektiivinen rokkikansa unohda tuota kotimaisen rock ’n’ rollin kuuluisinta sanansaattajaa.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
1/2018

Kesän 2017 korvilla esitelty The Ones -sarja on kerännyt jo kosolti huomiota ja roppakaupalla kansainvälisiä tunnustus-palkintoja. Odotukset olivat kovat, kun rahtiliike tammikuussa roudasi ovensuuhun kokeiluparin messevässä vanerilaatikossa.

Juttunäytteet
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Sakari Partanen
1/2018

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Misha Koivusen haastateltavana Mikko Tegelman, joll aon kokemusta niin studiohommista kuin keikkamiksaamisestakin.

Uutiset
1/2018

Riffi 2/2018 ilmestyy 18. huhtikuuta.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
1/2018

Image
Tuoteuutiset
Timo Östman

Vox on kehittänyt Nutube-konseptiaan askeleen pidemmälle, ja nyt vuorossa on NuPower-pääteaste. Tähän uuteen päätetekniikkaan perustuvilla MVX150H- ja MVX150C1-vahvistimilla valmistaja toteaa haastavansa perinteisten tehdasvalmisteisten putkivahvistimen ohella jopa kalliit putiikki-luokan tuotteet. Toisin kuin aiemmissa MV-sarjan malleissa, MVX150-vahvistimissa Nutube löytyy sekä etuasteesta että pääteasteesta.

Levyarviot
Ilkka Lappi

Matti Esko on löytänyt viime vuosina juurevamman ilmaisun ja tekee sen ansiosta nyt parempaa musiikkia kuin koskaan.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Dave Friedmanin on yhdysvaltalainen vahvistinsuunnittelija ja –rakentaja, jonka taitoja ovat hyödyntäneet monet rock-kitaran huiput, esimerkiksi Eddie Van Halen.

Tuoteuutiset

Klark Teknik AES50/USB-sovitin liittää digitaalisen Midas-mikserin tai muun AES50-verkkoliitäntää tukevan laitteen joko Mac- tai Windows-tietokoneeseen. Enimmillään sovittimen kautta saa kulkemaan samanaikaisesti 48 kanavaa kumpaankin suuntaan.

Haastattelut
Teksti ja kuvat: Tommi Saarela
6/2016

Mitä yhteistä on Laura Närhellä ja Kaartin soittokunnalla? Tai Pepe & Saimaalla ja DDT Jazzbandilla? Tuskin mitään – paitsi rumpali Thomas Rönnholm.

Konserttiarviot
Matti Rinne

Varoitus! Tämä juttu sisältää kehuja ja kärjistyksiä.
Reilu vuosi sitten törmäsin ensi kertaa Litku Klemettiin, kun Juna kainuuseen –kappale oli Radio Suomen Levylautakunnan ruodittavana. Kun en oikein koskaan ole ollut mikään suomi-rock-ihminen…
Mutta nuoren ja älykkään naisen aikaansaannoksen vaikutus oli välitön ja totesin itsekseni: ”Tästä mimmistä kyllä kuullaan vielä”. Arjen melskeissä Klemetti ei itseltäni kokonaan unohtunut, mutta aika rientää. On mukavaa olla joskus oikeassa. Hämäläisenäkin.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Ibanez UB804 -sähkökontra on Ibanez Bass Workshopin tuotantoa. Eritoten ahkerasti keikkailevalle omiaan oleva instrumentti mahdollistaa sähköbasistille suhteellisen helpon siirtymän kontrabasson maailmaan.

Levyarviot
Ari Vanha-Majamaa

Vuonna 1987 levytysuransa Badding Rockersin kanssa Rock'n'Roll Keijukainen -levyllä aloittanut Marko Haavisto juhlistaa kolmekymmenvuotista levytysuraansa kokoamalla uuden Country & Western -bändin. Mukana Vaeltava Vitsaus -bändissä on jo Rock'n'Roll Keijukaisella rummuttanut Kuja Salmi.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Suomalainen Darkglass valmistaa bassovahvistimia ja -pedaaleja. Sen uutuustuote Alpha Omega Ultra edustaa jälkimmäistä lajia, ja on valmistajansa kaikkein monipuolisin bassoetuaste.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Gon Bops Bongo Duffel Bag on suunniteltu lyömäsoittajan käsimatkatavaroiden kuljetukseen ja sisään mahtuu bongoparin ohessa pieni lajitelma muuta sälää.

Haastattelut
Timo Östman
6/2016

Eksoottinen rokkarin ulkonäkö ja Marshallin kautta soiva resonaattorikitara ovat Eric Sardinasin tavaramerkki.

Laitetestit
Lauri Paloposki
6/2016

Hieman kulmikas, konstailemattoman tyylikäs, ajaton, hillitty – siinä pääpiirteissään AKG:n uusi solisti-mikrofoni C7 ulkoiselta olemukseltaan. Sama turhanpäiväisiä krumeluureja kaihtava estetiikka pätee myös sen audio-ominaisuuksiin, jotka 
puhuttelevat asiallisuudellaan.

Levyarviot
Tommi Saarela

Kielipelaajille paljastettakoon heti kärkeen, että ”Pope” ei viittaakaan nyt välttämättä Vatikaanin suuntaan, vaan ennemminkin vedenpinnan alle. Pope on nimittäin kiiski englanniksi, ja Pope-yhtye taas yhtä kuin Sakari Kiiski – Suomen Ritchie Blackmoreksikin kehuttu kitaristi 1980–1990-lukujen hardrock-pumppu Royal Trampsin riveistä.