Konserttiarviot

Kampin alkuilta osoitti jälleen kerran nimen voiman. Keikkapaikan jono on parisataametrinen, kun saavun paikalle leppeässä kevättalven säässä.

Kingston Wall -yhtyeen perustajan ja taiteellisen johtajan Petri Wallin 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestetty keikka oli jo ennakkoon tapaus, joka myytiin loppuun parissa minuutissa. Kaksi ja puoli tuntinen spektaakkeli täytti kaikki odotukset ja teki suurta kunniaa Wallin säveltämälle musiikille – onnistuen vieläpä puhaltamaan siihen uusia sävyjä.

Konserttisaleihin tottuneet Ricky-Tick Big Band ja rap-kollektiivi Julkinen sana olivat saaneet kuin saaneetkin itsensä ahdettua Tavastian lavalle. Harvoin se noin täynnä ryhmää on ollutkaan, kun kutakuinkin 20 ukkoa ja yksi nainen olivat vieri vieressä nuottitelineineen ja instrumentteineen, kaikilla päällään tyylikkäät mustat puvut ja asetelma kaikin puolin muutenkin hyvin jazz. Harvoin on Hämäläisten talon lavalla ollut myöskään noin paljon osaamista, sen pitkästä historiasta huolimatta.

Hetkessä 1400-paikkaisen Kulttuuritalon loppuun myynyt J. Karjalainen nauttii järkähtämättömästä kansansuosiosta. Yleisön ikäjakauma kertoi myös jatkumosta, ettei kyse ole vain mistään nostalgia-artistista. Paikalla näkyi niin kolmikymppisiä pariskuntia kuin niitä, jotka ovat todennäköisesti seuranneet Karjalaisen uraa aina Mustien lasien ajoilta 80-luvun alusta asti.

Maineikas ja sopivasti hämyinen keikkamesta Kanta-Hämeessä täyttyy marraskuisessa pikkupakkasessa verkkaan, mutta ahtautuu silti kokolailla täyteen, kunnes The Holy aloittaa intensiivisen shownsa kello 23.15 aikoihin. Tuosta lähtee liikkeelle esitys, joka vie aivan väkisin mukanaan ja mikä tärkeintä: saa puoleksitoista tunniksi ajan ja paikan unohtumaan.

Vain hiukan yli vuoden aikana on Broadcastille tapahtunut melkoisesti. Vihdoin yhtyeenä samoille lauteille päästyään – kaikilla mittareilla mitattuina erinomaisten paluukeikkojen jälkeen – tuli elokuussa kuluvaa vuotta Esa Kaartamon äkillinen poismeno. Asia, jota ei oikein kukaan kai osaa vieläkään käsittää. Uskomattoman monipuolinen ja lahjakas persoona elää runsaan musiikkituotannon kautta aina keskuudessamme.

Jokin konsertti on jollain tapaa merkittävämmän tuntuinen kuin jokin toinen. Jokin musiikki kestää aikaa paremmin kuin toinen. 50-vuotista taipalettaan juhlistavan, kotimaisen progressiivisen rockin lippulaivan keikka jää joka tapauksessa eri tavoin historiaan.

Harvoin, jos koskaan, konsertissa on aivan kaikki kohdallaan. Harvoin arviota kirjoittaessa tulee tunne, että on täysin mahdotonta edes yrittää selvittää lukijalle kokemaansa. Yritän parhaani.

Kotkan Meripäivillä heinäkuun lopussa järjestetyillä Yleisessä saunassa -konserteilla on pitkä perinne. Sanoittajamestari Juha Vainion (1938–1990) monipuolista tuotantoa on esitelty joka kesä jo viime vuosikymmenen puolivälistä.

Ahkera suomenkävijä saatiin vielä toiseen otteeseen maahamme saman kiertueen aikana. Brittiläinen hardrock-pioneeri kävi täällä The Long Goodbye –kiertueellaan jo viime marraskuussa, mutta tälle kesälle saatiin aikatauluun ulottumaan myös Hamina sekä tänään tätä kirjoittaessani koitokseen valmistautuva Tammisaari.

Richard Starkey (77), nyttemmin Sir, saatiin 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen. Oli kyllä jo aikakin! Ennakkokäsitykseni ja mielikuvani osoittautuivat oikeiksi. Tässä on muuten harvinaisen rento ja eläväinen legenda (termi, joka tukehtuu tätä nykyä inflaatioon)!

Maailman kallein cover-bändi saapui Suomeen kohun saattelemana Johnny Deppin huumesekoilujen päätyessä otsikoihin. Rockklassikoiden täyttämä ilta todisti kuitenkin pelätyn onttouden: paljon savua ilman tulta.

Tunnustetaan faktat heti kärkeen: olin armoitettu Iron Maiden -fani 80-luvulla. The Number of the Beast lienee yksi eniten mielenkuohuntaa saaneita levyjä kohdallani. (7. luokalla omistin farkkutakin, jonka selkälippuna oli kyseisen levyn kansi kullatuilla kirjaimilla ja olin siitä luonnollisesti äärimmäisen ylpeä).

Syksystä asti kuukausitolkulla remontissa ollut Mikonkadun rokkiliiteri saatiin lopulta avattua parahultaisesti Vapun alla. Avajaisviikolle oli saatu mahdutettua paljon monipuolista elävää musiikkia. Suomen tämän hetken kiinnostavimmista yhtyeistä oli paikalle buukattu myös Mara Balls.

Ruotsalaisen jazzpianisti Esbjörn Svenssonin kuolemasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta, mutta hänen ajaton musiikkinsa elää ja voi hyvin. April Jazz 2018 tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla Esbjörn Svensson Trion musiikkia isolle orkesterille sovitettuna, ensimmäistä kertaa Suomessa.

Maata kiertävän perinneyhtyeen keikkamatkat taitavat olla keskimäärin aika lailla pidempiä kuin sinä maaliskuisena keskiviikkoiltana, jolloin Agents nousi ensi kertaa Helsingin G Livelabin lavalle. Yhtyeen johtohahmo, legendaarinen kitaristi Esa Pulliainen antoi ymmärtää, että keikka kotikaupungin keskustassa, kolisevien ratikoiden risteyspisteessä, on orkesterille harvinaista herkkua.

Talvinen maanantai Urho Kekkosen kadun rock-pyhätössä houkutteli proge-kansan kokoon. Asialistalla oli mutkaton esitys (maallikolle) paikoin melko monimutkaistakin musiikkia.

Muistatteko Charlie Chaplinin performanssin Nykyajassa? Se tanssi- ja laulunumero, missä hän joutui yllättäen yleisön eteen?

Varoitus! Tämä juttu sisältää kehuja ja kärjistyksiä.
Reilu vuosi sitten törmäsin ensi kertaa Litku Klemettiin, kun Juna kainuuseen –kappale oli Radio Suomen Levylautakunnan ruodittavana. Kun en oikein koskaan ole ollut mikään suomi-rock-ihminen…
Mutta nuoren ja älykkään naisen aikaansaannoksen vaikutus oli välitön ja totesin itsekseni: ”Tästä mimmistä kyllä kuullaan vielä”. Arjen melskeissä Klemetti ei itseltäni kokonaan unohtunut, mutta aika rientää. On mukavaa olla joskus oikeassa. Hämäläisenäkin.

Marraskuun vesisateinen Suomi todisti pientäsuurta musiikkihistoriaa, kun Queen asteli ensimmäiselle hallikeikalleen täällä. Vain hiukan reilu vuosi aikaisemmin Kaisaniemessä jyrännyt ikiorkesteri teki oivallisen korjausliikkeen uransa vielä koskemattomalle territoriolle kaikkien osapuolien voittaessa. Se kuuluisa kolmas kerta?