Levyarviot

Levyarviot
Matti Rinne

Kymmenen vuotta kasassa ollut Atomirotta on ahkeroinut ja ehtinyt jo viidenteen levyynsä. Yhtyeen filosofia on kiteytettävissä niin, että lähes kaikki pyritään tekemään itse, niinpä julkaisukin saatetaan päivänvaloon omalla levymerkillä.

Levyarviot
Ari Vanha-Majamaa

Silloin tällöin arvioitavien levyjen joukossa on itselleni vieraampaa musiikkigenreä, mutta tällä kertaa kuulun ilmiselvästi kohderyhmään.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Knucklebone Oscar on hämmentänyt alkuvoimaista bluessoppaansa jo kolmekymmentä vuotta. Uusimmalla levyllään hän menee yhä syvemmälle kakofonian luolaan ja alkukantaiseen ilmaisuun. Huikeat solistivierailijat hoitavat melodisemman osaston.

Levyarviot
Toni Honkala

Heinäkuussa 2024 julkaistu Moondial on Methenyn kolmas soololevy, jolla hän soittaa baritonikitaraa.

Levyarviot
Toni Honkala

Levyn tunnelmasta välittyvät aina jonnekin tuonne 1960/70-luvuille juontuvat musiikilliset juuret, ja maukas sekoitus on saatu yhdistelemällä taitavasti monen eri genren aineksia.

Levyarviot
Matti Rinne

Kolme varttia popin riemua päättä seitsemän vuoden julkaisutauon komealla tavalla.

Levyarviot
Ari Vanha-Majamaa

Nyt saatiin monipuolisista aineksista kokoonkeitetty maukkaan tuhti kesäkeitto Beatmakers-kokeilta. 

Levyarviot
Lauri Paloposki

Kun videon hashtag on #punkrock, lasken yleensä musiikilliseen sisältöön liittyviä odotuksiani. Tällä kertaa ei olisi tarvinnut.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Radiopuhelimet on maailmanmittakaavassakin täysin poikkeuksellinen yhtye. Omintakeista noisefunkkiaan soittamalla se onnistuu yhä yllättämään kuulijat väkevyydellään ja energiallaan.

Levyarviot
Matti Rinne

Tässä on vaihteeksi muuten mukavan piristävä ja vieläpä riittävän omalaatuinenkin EP. Raikas – olisi asia punnittuna kokonaisvaltaisesti yhdellä sanalla.

Levyarviot
Matti Rinne

Sheryl Crow (s.1962) on mainio tapaus, ja tekee omalta osaltaan varsin mukavaa jälkeä sekoittaakseen Taylor Swiftin ja Beyoncen järjestelemää pakkaa edes vähän.

Levyarviot
Teksti ja kuvat: Matti Rinne

Puistattavan kannen kätköistä löytyy ihan kelpo levy.

Levyarviot
Matti Rinne

Sattuman sanelemia kohtalon oikkuja, satunnaisia kohtaamisia yön pikkutunneilla, sekä varastohyllyihin välillä täydellisestikin unohdettuihin arkistoihin jääneitä valmiita levytyksiä. Näitähän riittää…

Levyarviot
Matti Rinne

Alasta riippumatta on aina yhtä hienoa päästä ihailemaan ammatti-ihmisten toimintaa.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Vähemmän sooloja, enemmän visuaalisuutta.

Levyarviot
Matti Rinne

Nelimiehinen kokoonpano antaa maukkaat puitteet kitaristin loistaa.

Levyarviot
Toni Honkala

Kanteleella ja äänielektroniikalla kudotut meditatiiviset äänimaisemat huokuvat pohjoista luontoa.  

Levyarviot
Lauri Paloposki

Napakasti käynnistyvä ja jäntevästi etenevä kappale koostuu taidokkaasti ladotuista kerroksista, joihin sopii uppoutua useamman kuuntelukerran myötä.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Kaikenlaista uutta tulossa -albumi on riemastuttava kokoelma kursailemattoman suorasukaisia lauluja, jotka osuvat aikaan erehtymättömällä tarkkuudella.   

Levyarviot
Teksti ja kuva: Vilma Timonen
5/2023

Helsinkiläinen Kehä I -yhtye julkaisi syyskuun lopulla ensimmäisen äänitteensä, kolme kappaleen EP:n ”Pitkän yön jälkeen”.