Earvana - ja korva kiittää

|
Image
Image
 

Kalifornialainen Earvana perustettiin vuonna 1998. Yritys on erikoistunut kompensoituihin satuloihin, joiden tarkoitus on parantaa kitaran intonaatiota etenkin ala-asemissa.

Viritetty kieli on jäykempi satulan lähellä kuin kitaran keskellä. Tämän takia tarvitaan ensimmäisen nauhan kohdalla enemmän voimaa kielten alaspainamiseen kuin esimerkiksi 12:n nauhan kohdalla. Jos satula on sijoitettu teoreettisen laskelman mukaan täsmällisesti oikeaan asemaan, ensimmäisen tai toisen nauhan sävelkorkeus on kielten jäykkyyden seurauksena aina hieman ylivireinen.
Ilmiö on tunnettu jo pitkään, minkä vuoksi käytännössä kaikki valmistajat sijoittavat soittimensa satulat marginaalisesti lähemmäs ensimmäistä nauhaa.
Earvana menee tästä vielä askelen edemmäs, koska firman tuotteet ottavat myös kielten väliset paksuuserot huomioon. Tästä syntyy tallan kaltainen porrastus myös satulaan. Systeemin suuri plussa on, että virittäminen ja tallan intonaation säätäminen hoidetaan vanhalla, tutulla tavalla, eikä viritysmittarikaan mene vaihtoon Earvana-satulan takia.

Earvanasta on olemassa monta eri mallia: firma valimstaa sekä säädettäviä että yksiosaisia versioita, ja kaikista on saatavilla sekä Fender- että Gibson-tyyliset versiot sähkökitaralle sekä myös akustisille.

Kokenut tuunaaja voi asentaa itse samanlaisen Earvana-satulan kuin tässä numerossa testatussa ESP X-Tone -kitarassa, jossa osa uudesta satulasta makaa otelaudan päällä. Samoin Floyd Rose -systeemille tarkoitetun upouuden satulamallin voi asentaa helposti itse. Muiden mallien asennus vaatii usein otelaudan työstämistä, ja puuha on syytä jättää soitinrakentajalle.

www.earvana.com

 

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta