|
Clavian Nord Modular toi aikanaan ryminällä vanhojen modulaarisyntikoiden hengen digitaaliaikakaudelle. Nyt tuo uranuurtaja luovuttaa suosiolla valtikan perilliselleen. Hatut kouraan; Nord Modular G2 on saapunut joukkoomme.
|
Juttunäytteet
|
Burns-kitaroiden kultakausi oli 1960-luvulla, mutta kiinnostus niihin ei ole myöhemminkään ehtynyt. Nykyisin Burnsin nimellä valmistetaan Englannissa varsin hinnakkaita soittimia, joilla on kapea, mutta vankka asema etenkin rautalankakitaristien keskuudessa. Sittemmin Burns-mallistosta on monen muun soitinmerkin tavoin tuotu markkinoille edullisempi, Koreassa veistettävä soitinsarja, josta poimimme maistiaisia. Kas tässä, olkaa hyvät!
|
|
Tyyliteltyä logoa myöten äärimmäisen huoliteltu ulkomuoto ja toteutus antavat jo ensituntumaa sille, minkä käyttötesti myöhemmin vahvistaa – Blue valmistaa mikrofoneja taidolla ja tinkimättömyydellä!
|
|
Marshallin uusin ylpeys kantaa nimeä Modefour. Erillisen vahvistinnupin ja sen kumppaneiksi suunniteltujen kaappien kohdalla valmistaja on halunnut yhdistää vanhaa ja uutta rinta rinnan. Erityisesti mielessä ovat olleet uuden ajan hevikepittäjät, jotka käyttävät seitsenkielisiä tai baritonikitaroita. Tämän särisevän tanakan jytinän rinnalla on pidetty mielessä myös perinteisempää rokin soittoa, johon vahvistimesta löytyy myös monia vaihtoehtoja.
|
|
Kadunmiehet tunnistavat Stingin laulajana, lauluntekijänä ja ehkä jopa Police-yhtyeen keulahahmona. Muusikoille Sting näyttäytyy myös loistavana basistina, jonka käsi viihtyy luontevasti kitarankin kaulalla. Ei siis ihme, että Fender tunsi kiinnostusta luoda mallistoonsa nimikkomallin, joka perustuu Stingin omaan Precision-bassoon vuodelta 1955. |
|
Tiedättehän tilanteen. Kitaraa soittava trubaduuri viihdyttää iltaa istuvia kansalaisia ammattitaidolla ja hyvällä meiningillä. Ohjelmisto on monipuolinen ja taustatkin on ohjelmoitu huolella midivermeiden soitettavaksi. Mutta laulu kuulostaa jotenkin orvolta ja yksinäiseltä, kun levytettyjen versioiden tutut kuorostemmat puuttuvat. TC:llä pulma tunnetaan ja sen ratkaisuksi on kehitelty jälleen uusi mylly: Helicon Quintet - stemmoja tilauksesta!
|
|
Ulkomuodostaan huolimatta Dan-O-Wah ei sisällä autowah-efektiä. Omatoimisesti poljettavaa wahia sitten löytyykin kuuden version verran ja kaupanpäälle saa surinafuzzin oktaaverilla. Tämän näköisellä pelillä varmasti itse pääjohtaja Turhapurokin polkisi appiukon iloksi. Tietysti valkoinen Mersu olisi Uunolle kaikkein mieluisin, mutta paremman puutteessa Amerikan autokin käy. Sitäpaitsi Uunon valkoinen Mersuhan jäikin Kahten sinisen bussin väliin... |
|
Monivuotisen konservatorio-opiskelun jälkeen Erja Lyytisestä ei tullut orkesteriviulistia, ammattimuusikko kylläkin. Teini-iässä omien biisien teko ja laulaminen alkoivat kiinnostaa, soittimeksi vaihtui kitara ja tyylilajiksi blues. Muutaman vuoden ahkera keikkailu ja kaksi albumijulkaisua ovat tuottaneet tulosta ja nykyisin Lyytinen noteerataan korkealle kotimaan bluesartistien joukossa. |
|
Akain uusi DPS-24 alkaa olla ulkomittojensa puolesta siinä rajoilla, että voiko sitä enää ollenkaan kutsua varsinaisesti kannettavaksi mikseritallentimeksi. Muutoinkin ominaisuudet ovat sen verran järeitä, että kyseessä on pikemminkin koti- tai projektistudion kova ydin kuin matkakumppani. Ja tässä kokoluokassa sen kilpailijat löytyvät Rolandin VS-sarjan kookkaimmista myllyistä ja Yamahan AW-4416 -tallentimesta.
|
|
TC Electronic valmistaa tunnetusti huippuvehkeitä niille joilla on varaa. Nyt repertuaariin on tuotu jokamiesluokan efektiprosessori, jossa pitäisi olla vahvasti samaa herkullista makua kuin yrityksen hinnakkaissa huippumalleissa. Maistellaanpas... |
|
Peter Lerche on soittanut pitkän uransa aikana paljon kitaraa: levyillä, sessioissa ja bändeissä. Alussa pääasiassa rivimiehenä ja nyt jo toistakymmentä vuotta omalla nimellään ja bändijohtajana. Niinpä hänen nimensä on tullut tutuksi ja mies tunnustetaan soittimensa kärkikaartiin Suomessa. Toisessa roolissaan, opettajana, hän on myös osaltaan edistänyt monien nimisoittajien urakehitystä.
|
|
Vuosikymmen sitten Fender julkisti ihka ensimmäiset liimakiinnitteisillä kauloilla varustetut soittimensa. Mallin pohjana oli tuolloin Telecaster ja näin on myös nyt, kun edullinen Squier-mallisto on saanut joukkoonsa Double Fat Tele Deluxe -nimisen soittimen. |
|
Warwick on tunnettu laadukkaista ja sen myötä myös hinnakkaista sähköbassoistaan, joissa ergonomia ja kelpo sointi yhdistyvät esimerkillisellä tavalla. Nyt näiden jo paikkansa vakiinnuttaneiden soitinten rinnalle on tuotu edullisempi Rockbass-mallisto, jonka valmistusmaa on Kiina. Otimme maistiaiset heti, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. |
|
Ibanez Artcore-sarja tarjoaa puoliakustista kitaraa mieliville useita erilaisia vaihtoehtoja, joissa hintalapun lukema ei nouse kynnyskysymykseksi vastaavan tasoiseen lankkukitaraan verrattaessa. Nämä Kiinassa valmistetut soittimet ovat nimittäin varsin edullisia ja mikä ilahduttavinta; ne ovat asiallisia soittopelejä.
|
|
Äänityskäyttöön soveltuvien ulkoisten äänikorttien markkinat saivat tuulta purjeisiin USB-liitäntäisten rasioiden myötä (testattu Riffin numerossa 4/2002). Näissä USB:n ykkösversion kaistanleveys asetti pullonkaulan siirrettävän audion määrään sekä laatuun, ja kanavamäärä jäikin yleensä yhteen stereoon edestakaisin. |
|
Miri Miettinen ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Herra on kotimaisille musiikinystäville tuttu jo 1980-luvun alussa aloittaneesta Broadcast -yhtyeestä ja mainetta niittäneen rumpalin soittoa on vuosien varrella kuultu niin tv:ssä kuin teatterissa lukuisien tähtiartistien levyistä puhumattakaan. Tällä hetkellä monenlaisissa kokoonpanoissa viihtynyt ja ahkerana sessiorumpalina kunnostautunut kannuttaja soittaa useiden muiden projektien lisäksi vakituisesti Ben Granfelt Bandissa. |
|
Suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että digitaalisuus on oikea perusta myös pikkuisille moniraitureille. Oikean muistiteknologian suhteen äänet sen sijaan jakautuvat: kiintolevy, Smart Card vai kenties Compact Flash? Uusi kahdeksanraitainen Fostex MR-8 on varustettu viimeksi mainitulla. Katsotaanpa lähemmin.
|
|
Mikä on lasten ja aikuisten ero? Aikuisilla on kalliimmat lelut... Rolandin Handsonic saattaa aluksi näyttää hieman lelulta, mutta sen erinomaiset rumpu- ja perkussiosoundit ja monipuoliset soitto-ominaisuudet todistavat toisin. Ehkä tästä laitteesta sopiikin sanoa, että sisin ratkaisee.
|