Mapex Plack Panther -mallistoon uusia virvelirumpuja

Image

Kolmen uuden mallin myötä Mapexin katalookissa on jo peräti 17 erilaista Black Panther -virveliä. Uutuudet ovat kaikki nimikkomalleja ja tyylillisesti liikutaan nyt todella laajalla sektorilla.

Kolmikon yleiskäyttöisin lienee 14-tuumainen Versatus Russ Miller -virveli, jonka mahongista ja vaahterasta valmistetulla rungolla on syvyyttä neljää tuumaa ja vielä viisi kahdeksasosatuumaa päälle, kuten amerikkalaiseen mittalogiikan mukaisesti passaa ilmaista.

Hieman poikkeuksellisemman syvyyden lisäksi rummun runkoon on tehty lisäventtiilit, joiden ansiosta soinnissa on tiettyä kuivakkuutta.
Kahden puulajin liitto taas tuo ääneen sekä voimaa että tarkkapiirteisyyttä. Rungon ulommaisimmat kaksi kerrosta ovat kirkkautta ja kantavuutta antavaa vaahteraa, samoin kaksi sisimmäisenä kerrosta. Väliin jää kolme kerrosta mahonkia, jonka tehtävänä on vaimentaa ylimääräiset resonanssit hallitusti.

Image

Versatus Russ Miller -virvelin eräs erikoisuus ovat sen keskenään erilaiset kantit. Lyöntikalvon tueksi rungon sisäpuolelle on lisätty kaksikerroksinen vaahterarengas, jonka myötä rungon paksuus yläkalvon puolella kasvaa 11-kerroksiseksi. Tämä tuo kanttilyönteihin tukevuutta ja antaa samalla kevyille iskuille selkeyttä.
Alakalvo ei kuitenkaan vastaavaa lisäpaksuutta runkoon kaipaa.

Myös viisteet on työstetty toisistaan poikkeavasti. Lyöntikalvo lepää 45 asteen kulmaan pyöristetyn kantin varassa, kun taas alakalvon resonointia on optimoitu työstämällä viisteen kulmaksi 35 astetta.

Rumpu toimitetaan 16-jousisella Custom-sarjan matolla varustettuna ja valmistajan mukaan Versatus Russ Miller soveltuu aivan kaikkeen hienovaraisesta sutisoitosta kevyen tatsin artikuloituun kapulasoittoon, ja siitä edelleen voimalla taottuihin biitteihin asti.
Tämä onkin luonteva ajatus, kun virveli kerran on räätälöity soittajalle jonka meriitteihin lukeutuu lukuisia Grammy-palkittuja levytyksiä todella laajalla tyylikirjolla. Maestro itse esittelee rummun perusteellisesti youtube-videolla.

 

Image

Chris Adlerin nimikkomalli on sekin valmistettu kahdesta eri puulajista, mutta nyt vaahteran kumppaniksi on valittu pähkinäpuu. Rungon kantit on veistetty Mapexin SonicClear -viistein.
Vain 12-tuumaa halkaisijaltaan olevalla Adlerin nimikkovirvelillä on paksuutta kuuden kerroksen verran ja runkosyvyydeksi ilmoitetaan tavanomaiset viisi ja puoli tuumaa.
Ruostumattomasta teräksestä  valmistettu virvelimatto on Mapexin omaa mallistoa.

Tämä rumpu soveltuu valmistajan mukaan korkealle viritettynä päävirveliksi – tai yhtälailla tehosterummuksi – ja sen herkkyyden luvataan tuovan pienimmätkin soiton nyanssit esiin selkeinä ja tarkkapiirteisinä. Sointia kuvaillaan nopeaksi ja voimalliseksi.

 

Image

Trion vimeisenä on Matt Halpern -nimikkovirveli, jonka rutikuivaa sointia valmistaja kuvailee toteamalla, että tällä rummulla ghost-nuotit kuiskaavat, mutta biitti ulvoo.

14-tuumainen runko on messinkiä ja seinämän paksuudeksi ilmoitetaan 1,2 millimetriä. Kalvoja kannattelevat kantit on taivutettu perinteiseen 45 asteen kulmaan ja syvyyttä Matt Halpernin nimikkomallilla on täydet kuusi tuumaa.
Näillä mitoilla valmistaja lupaa erittäin laajan käyttökelpoisen viritysalueen todella matalalla soivasta erittäin korkeavireiseen saakka.
Tämänkin mallin matto on Mapexin oma ja valmistettu ruostumattomasta teräksestä.


LisätiedotEM Nordic