Von Hertzen Brothers ja Luonnonperintösäätiö suojelevat metsää Blue Forest -kampanjalla

Image

Von Hertzen Brothers -yhtye ja Luonnonperintösäätiö käynnistävät musiikkia, taidetta ja luonnonsuojelua yhdistelevän kampanjan metsäalueen suojelemiseksi eteläisestä Suomesta.
Tämä Blue Forest -kampanja käynnistyy taidehuutokaupalla, jossa myytävät taideteokset on luotu Von Hertzen Brothersin 18. maaliskuuta julkaistavan Red Alert in the Blue Forest -levyn innoittamana.

 

Levyn musiikillinen maailma on avattu ennakolta 12 kotimaiselle kuvataiteilijalle. Kukin taiteilija on tehnyt levyn kappaleesta oman näkemyksensä mukaisen taideteoksen. Teokset huutokaupataan online-huutokaupalla, joka alkaa 13.3. Luonnonperintösäätion kampanja-alustalla.

Huutokaupan tuotto ohjataan lyhentämättömänä mahdollisimman monimuotoisen etelä-suomalaisen metsäalueen hankintaan ja suojeluun. Alueen nimeksi tulee Blue Forest. Huutokauppa sulkeutuu 31.3. klo 23.59.

Blue Forest -taidenäyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat Manuela Bosco, Markku Hakuri, Samuli Heimonen, Jarmo Kukkonen, Rosa Liksom, Jaakko Mattila, Milla Paloniemi, Minna Pyykkö, Sampsa Sarparanta, Katariina Souri, Ville Tietäväinen, sekä Heikki Willamo.

"Olemme erittäin huolestuneita suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden katoamisesta. Eteläsuomalaisista metsistä vain alle kolme prosenttia on rauhoitettuja ja nekin hajallaan pieninä sirpaleina. On vaikea uskoa, että kenenkään mielestä tämä on hyvä ja kestävä tilanne. Siksi koimme pakottavaa tarvetta tehdä yhtyeenä asialle jotakin ja kutsuimme tuntemiamme ja arvostamiamme taiteilijoita mukaan tempaukseen, jolla alamme kerätä varoja yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa suojellaksemme mahdollisimman suuren kaistaleen koskematonta, luonnonarvoiltaan merkittävää ja monipuolista metsää,” Mikko, Kie ja Jonne von Hertzen kertovat kampanjan taustoista.

 ”On hienoa saada Von Hertzen Brothersin kaltaisia kulttuurivaikuttajia mukaan luonnonsuojeluun sekä herättelemään ihmisiä musiikin ja taiteen välityksellä suojelemaan metsiä,” iloitsee Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg ja jatkaa: “Kampanjan varoilla pyritään hankkimaan mahdollisimman monimuotoinen kohde eteläisestä Suomesta. Olisi hienoa, jos alueella olisi vaihtelevaa metsää ja vaikka lampi tai lähde. Sellaista hämyistä Blue Forest -tunnelmaa.”

Blue Forest -kampanjaan on lähtenyt mukaan myös yrityksiä, kuten muodin kiertotalouden edelläkävijä Globe Hope. Muut kampanjaan lähteneet tukijat julkistetaan online-huutokaupan avautumisen yhteydessä 13.3.2022.

Kampanjaan on mahdollista osallistua huutokaupan lisäksi myös suoraan lahjoittamalla Luonnonperintösäätiön Blue Forest -kampanjasivulla.

Uutinen perustuu lehdistötiedotteeseen.