Martin esitteli viisi vuotta sitten vanhennetulla viimeistelyllä ja mahonkikopalla varustetun StreetMaster 000-15 -mallin, joka on sittemmin osoittautunut suosituksi kitaraksi. Tämän vuoden uutuuksiin kuuluu vastaavalla reseptillä viimeistelty 16-sarjan malli.
Artikkelit
Ethernet-verkkoon perustuvaan studioon suunniteltu TC5 sopii tarkkaamokuuntelun hallintaan aina stereosta immersiiviseen 22.2-järjestelmään asti.
Suomalaisen television musiikkiohjelmat ja niiden musiikkituotanto ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kehittyneet huippuluokan mittoihin, joissa sovituksia ja soundeja viilataan huolella. Yksi alan pioneereista on Lenni-Kalle Taipale, joka luotsaa The Voice of Finlandin nyt jo kymmenettä tuotantokautta.
Ensivaikutelma kuulokkeista on vakuuttava. Konstruktio on jämäkkä, materiaalit miellyttävän tuntuisia ja sangan mitan säätö pelaa juohean täsmällisesti. Tästä on hyvä alkaa.
Kautta vuosisatojen ihmiset ovat kokoontuneet kuulemaan poppamiesten, päälliköiden ja viisaiden puhetta nuotion äärelle, toreille ja kirkkoon. Ilta Petäjäveden vanhassa kirkossa todisti, että Jarkko Martikainen on juuri tällainen saarnamies, joka saa täpötäyden salin hiljenemään.
Moog Music mallinsi kolme mielenkiintoista syntikkaa applikaatioiksi. Monofoninen Moog Model D, modulaarinen Model 15, sekä hyvin erikoinen Animoog ovat nyt myynnissä App Storesta sekä iOS- että Mac OS-versioina.
G Livelab Tampereen monipuolisen keikkasyksyn tähtinä mm. Von Hertzen Brothers, 22-Pistepirkko, Linda Fredriksson Juniper, NITS (NL) ja BESS. Osa lipputuloista lahjoitetaan lapsiperheille Ukrainassa.
Ashdown esitteli kesän NAMM-showssa liudan uusia bassovahvistimia ja -etuasteita. Studio Tweed -bassokombot juhlistavat valmistajan 25-vuotistaivalta.
Ikimuistoset sessiot ovat sellaisia, joissa kohdataan mahdottomia haasteita ja vihamielisiä olosuhteita. Ja selvitään niistä…
Tämänkin haastattelun voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 4/2022.
•••
Tämänkin laitetestin voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 4/2022.
•••
Game Changing -levy äänitettiin ja miksattiinkin ensin stereoksi, mutta sitten siitä tehtiin myös Atmos-formaatin surround-versio. Jihaa!
Tämänkin haastattelun voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 4/2022.
•••
Nämäkin laitetestit voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 4/2022.
•••
Tämänkin haastattelun voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 4/2022.
•••
Kemper esitteli pari vuotta sitten Kone-kaiuttimen sekä Cabinet-kaapin. Nyt saksalaisvalmistaja on julkistanut kyseisestä kokoäänialue-kaiuttimesta kevyemmän version nimeltään Kone Neo, joka on tarkoitettu asennettavaksi eri valmistajien kaappeihin, mikäli niitä käytetään Profiler PowerRack- ja PowerHead-laitteiden kanssa.
Tämän printtinumeron toimittivat:
Tero Ahonen
Petri Alanko
Kari Antila
Chad Dao
Anssi Eriksson
Timo Isoaho
Samuel Järvinen
Misha Koivunen
Antti Kokkola
Timo Koskinen
Niko Laasonen
Kari Purssila
Juha Seila
Topi Suuronen
Vilma Timonen
Tommi E. Virtanen
Timo Östman
Nettitoimitus: Anssi Eriksson • Reima Lindroos • Matti Rinne • Topi Suuronen • Ari Vanha-Majamaa • Tommi E. Virtanen • Timo Östman
Henkilö toteaa ettei ole lainkaan musikaallinen, koska ”mä en ole koskaan osannut laulaa tai soittaa mitään”. Ja luettelee muitakin perusteita: kahden eri korkuisen sävelen erottaminen toisistaan on kuulemma todetusti hieman haparoivaa.
Laulaja-lauluntekijä on kirjoittanut kirjansa samalla tyylillä, jolla kertoo tarinoita biisien väleissä keikoilla.
Lahtelainen Tomi Kuusisto on pitkän linjan yrittäjä, jonka suhde audiohommiin syntyi jo varhain oman soittoharrastuksen kautta.
Arturian ensimmäinen oma, alusta alkaen itse luotu softainstrumentti on varttunut jo kolmanteen sukupolveensa. Nykyisellään kyseessä onkin jo melkoinen monsteri.
Smashing Pumpkins -yhtyeen raskaampien tunnelmien tulkiksi suunnitellun Billy Corgan Z-Onen leppärunkoa on kevennetty kahdella ontolla kammiolla, jotka sijaitsevat sarvien tuntumassa pleksin piilosssa. Reverendiltä kerrotaan, että painon keventymisen lisäksi kammioiden resonanssit tuovat sointiin maukasta lisäsävyä.