Alallaan arvostettu muusikko ja säveltäjä Esa Nieminen on työskennellyt kotimaan suosituimpien artistien taustavoimissa jo reilut 30 vuotta. Esimerkiksi Katri-Helena oli kiintotähti jo aloittaessaan yhteistyön äänilevytuottaja Niemisen kanssa, ja Paula Koivuniemestä tuli sellainen ensimmäisen Niemisen tuottaman levyn myötä. Yhteistyö molempien kanssa kesti yli 20 vuotta. Nieminen muistuttaa, että varsinkin levy-yhtiön palkkalistoilla ollessaan äänitetuottajan hommaan kuuluu kiinnitettyjen artistien uran ylläpidon rinnalla kykyjenetsintä, joka kysyy vainua plokata potentiaalisia uusia tähtiä kentältä, ennen kilpailevan yhtiön ehtimistä apajille. Ammatissa ei siis ole kyse pelkästään biisin- vaan myös tähdentekemisestä. Niemisen huippulöytöjä on Yölintu-tanssiorkesteri, josta tuli kertalaakista lajityyppinsä menestynein kestosuosikki. Niemistä kiinnostaa edelleenkin tapahtumaketju, millä eväillä tähdeksi tuleminen kulloinkin onnistuu. Tarvitaan vahvoja tukivoimia ja kunnollista musiikkia, mutta nekään eivät riitä jos esittäjältä puuttuu säteilyä ja karismaa. – Vaikka joku laulaa kuinka hyvin, aina sitä ei tajua – tai halua uskoa – että solistin olemuksessa ja elämässä ei ole mitään mielenkiintoista. Voi, kuinka paljon yli 30 vuoden aikana on tullut hukattua energiaa vääriin tyyppeihin! Nieminen parahtaa.
Musaa mittatilauksena
Rokkilevyistä poiketen suomalaisen iskelmälevyn tuottajan tehtäviin kuuluu tuottamisen ja solistin laulattamisen lisäksi musiikin sovitus ja orkesterin johto – omia sävellyksiäkin on usein tyrkyllä levylle. Albumin lopullisen biisivalinnan lähtökohtana on tuottajan kokoama muutaman kymmenen kappaleen demo, josta artisti ja levy-yhtiö seulovat suosikkinsa. Karsinnan jälkeen kokonaisuudessa huomataan yleensä aukkoja, joita tilkitään työstämällä uutta musiikkia mittatarkasti sen mukaan oliko vajetta nopeista biiseistä, nojailubiiseistä vai radiosoittoon sopivista biiseistä. Nieminen arvioi tuottaneensa ja sovittaneensa uransa aikana vajaat parituhatta biisiä, joista noin viidennes omia sävellyksiä. Levyille on päätynyt siis 300–400 kappaletta, ja osumatarkkuus on ollut hyvä, sillä pöytälaatikkoon pölyttymään on jäänyt paljon vähemmän. Säveltämisessä hän ei pidä tekemisen määrää tai nopeutta kumarruksen arvoisena, vaan päin vastoin – Kun määrä nousee niin laatu väistämättä huononee. Tuotteliaillakin tekijöillä aikaa kestävät helmet jäävät lopulta vähiin.
Lätkytys hämää Nieminen ei näe demojen hinkkaamista mielekkäänä puuhana, hyvä sävelmä ja teksti käyvät selville yksinkertaisessakin sointiasussa. Monesti kompinlätkytyksellä ja ”levyltä kuulostavilla” demoilla yritetään vain peitellä biisimateriaalin heikkouksia. Omia sävellyksiä esitellessään Nieminen suosii ripeästi minidiskille taltioitua itse laulettua ja pianolla säestettyä versiota. Jos kappale on tarkoitettu naisartistille, perään tulee laitettua vielä pianostemma transponoituna oletettuun korkeampaan sävellajiin. Soiville demoille ei ollut takavuosina suurempaa tarvetta, kun levy-yhtiöt olivat täynnä musiikki-ihmisiä, jotka lukivat nuottikuvaa ja piano oli niin tuotantopäälliköiden kuin sanoittajienkin työhuoneiden vakiovarusteita. Nyt demoja tarvitaan, koska musiikin luku- ja soittotaito alalla on monin verroin heikompaa. – Jos biisi on rytmikäs, saatan laittaa demoon alle rumpuluupin Garagebandista, että levy-yhtiöissä ymmärretään millaista komppimaailmaa on ajateltu. Luupin päälle tulee soitettua usein myös bassolinja, jonka toteutan näissä tapauksissa sähköisesti kiipparilla, kuten pianonkin. Harvoin demoissani on kuitenkaan puolta tusinaa raitaa enempää, eikä moni varsinkaan vanhemman polven artisteista edes halua kuunneltavakseen demoja, joissa on ”mitään hilavitkuttimia”
Oheinen nettiartikkeli liittyy Riffin numerossa 2/2013 julkaistuun Esa Niemisen laajaan haastatteluun. Lue painetusta lehdestä lisää konkarin pohdintoja hittibiisien anatomiasta ja ahdinkoon ajautuneen musiikkiteollisuuden kiemuroista.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
