Yksi sanoo kuulevansa ja tuntevansa erot soitinpuissa ja lakoissa, toinen putkissa ja transistoreissa, kolmas biteissä ja näytetaajuksissa. Ja aina löytyy epäilijä, jonka mukaan erot ovat keksittyjä tai ne eivät ole havaittavissa. Tai jos havaittavissa, niin ainakaan ne eivät ole merkityksellisiä. Onko kyse hifistelystä vai hifistelystä?
Sanallahan voidaan kuvata ainakin kahta asiaa, joista ensimmäinen on vähemmän mairitteleva. Siinä hifistely tarkoittaa keskittymistä toissijaisiin, epäolennaisiin tai ulkokohtaisiin asioihin. Alunperin hifistely lienee kuitenkin merkinnyt pyrkimystä äärimmäiseen hyvään, kiistattomaan laatuun.
Nämä kaksi tulkintaa eivät useinkaan mahdu samaan todellisuuteen, sillä eri merkityksissä termiä käyttävät katselevat toistensa puuhia ikäänkuin lasiseinän eri puolilta. Eroa ei ole ainoastaan merkitsevän rajan linjauksessa, vaan jo siinä mitkä asiat ylisummaan merkitsevät. Kun näkemys- ja kokemusmaailmat ovat kaukana toisistaan, ei vastakkaisen puolen lähestymistapa vaikuta tolkulliselta.
Ilmiöön törmää keskustelupalstoilla tai katsomalla vaikka jonkin äänitys- ja miksaustaidoistaan tunnetun ässän opetusvideon ja lukemalla sitä kommentoivien puheenvuorojen ketjun. Peukuttajat ihastelevat taidon ja osaamisen määrää, kriittiset julistavat koko jutun pelkäksi päähenkilön egotrippailuksi…
Tuubin äänenlaadulla, mahdollisesti mobiililaitteen omien kaiutinten tai korviin tungettavien pikkunappien kautta kuunneltuna voi todella olla oikeasti mahdotonta kuulla eroa videolla esitellyn alkuperäisen ja muokatun signaalin välillä. Eivätkä asialliset kaiuttimetkaan kenties auta, jos työpisteen akustointi ei olekaan niin hyvällä tolalla kuin on uskonut.
Tai sitten kuuntelijalta voi yksinkertaisesti ihan yhtä hyvin vain puuttua harjaannus kuunnella.
Eihän ruoankaan suolaisuutta voi arvioida, jos suu ei tunnista suolan makua ja erota mietoa väkevästä. Aisteja on koulittava, eivät ne muuten palvele parhaalla mahdollisella tavalla. Aistit eivät myöskään aina ole parhaassa iskussaan: väsymys, stressi, kofeiini, päihteet, niskajumi… kuulon toiminta voi sakata luvuttomista syistä.
Esitelty ero saattaa silti olla todellinen vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä ja kyseisessä tilanteessa havaitse.
Ja havaitseminen on vain yksi asia. Johtopäätösten tekeminen ja taito hyödyntää havaintoa on sitten taas kokonaan toinen juttu. Pitäisi oivaltaa missä ja miten, kuinka ja koska.
Aika usein kyse on sellaisesta asiasta, jolla ihan hyvä ylennetään aivan erityisen hienoksi. Se ei vaadi useinkaan isoa ja dramaattista muutosta, mutta aina se vaatii sitä, että myös kaikki muu asian ympärillä on tip top.
Voi olla, että videolla esitelty miksausmetodikin lunastaa itsensä vasta, kun se sen osaa toteuttaa juuri oikeassa ympäristössä ja oikein mitoitettuna. Saattaa olla, että lakkauksen merkitys soittimen soinnille käy ilmi vasta, kun soittimen puut, rakenne, hienoviritys ja soittajan tatsi ovat kaikki huipussaan.
Ikäviähän tällaiset pirunnyrkit ovat – kaikkien osasten pitäisi loksahtaa paikoilleen oikein tai ollaan ihan yhtä tyhjän kanssa. Mutta sitten, kun näin joskus tapahtuu jonkin asian kohdalla, kylläpä se tuntuu makoisalta.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja