Artikkelit

Levyarviot
Matti Rinne

Kymmenen vuotta kasassa ollut Atomirotta on ahkeroinut ja ehtinyt jo viidenteen levyynsä. Yhtyeen filosofia on kiteytettävissä niin, että lähes kaikki pyritään tekemään itse, niinpä julkaisukin saatetaan päivänvaloon omalla levymerkillä.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Erityisesti analogisten ja aivan erityisesti modulaarisyntikoiden virityksen avuksi suunniteltu viritysmittari auttaa pitämään oskillaattorit stemmingissä.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2023

Niin ilmeistä, ettei sitä heti tule hoksanneeksi.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Jaetaankin ääni kolmeen eri jaksoon: atakkiin, soinnin vartaloon ja häntään. Ja säädetään sitten kaikkia näitä erikseen. 

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Ulkomitoiltaan sorjemman MD 421 Kompaktin ydin on sama tuttu KDM 421 -kapseli, jota käytetään kookkaammassa perusmallissa, MD 421-II:ssa.

Levyarviot
Ari Vanha-Majamaa

Silloin tällöin arvioitavien levyjen joukossa on itselleni vieraampaa musiikkigenreä, mutta tällä kertaa kuulun ilmiselvästi kohderyhmään.

Uutiset
Riffi

Jyväskylän Veturitallien Musamessut järjestetään lauantaina 5.10.2024

Tuoteuutiset
Timo Östman

Seymour Duncan julkisti äskettäin Red Devil -mikistään Telecasterille sopivan version.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Enimmillään peräti 90 desibelin vahvistukseen kykenevä Lang 321L on voimallisesti vintagesta inspiroitunut uutuuslaite.

Laitetestit
Anssi Eriksson
4/2023

Ääretöntä avaruutta pienestä rasiasta.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Kotimaisen Neural DSP:n uusin tuote sisältää tärkeimmät ominaisuudet isommasta Quad Cortex -mallintajasta.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Automaattisella signaalitason säädöllä ja digitaalisella Pop Stopper -pärskynestolla varustettu MV6 on "älykäs" mikrofoni kuulokevahvistimella kruunattuna.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Hybridi-rummutus eli rumpujen akustisen äänen yhdistäminen konesoundeihin tai sampleihin on nyt todella yksinkertaista, kerrotaan Rolandilta.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Jefferson Aeroplanesta ja Hot Tunasta tutun Jack Casadyn nimikkobasso on ollut jatkuvassa tuotannossa pidempään kuin yksikään muu Epiphonen bassokitara. Nyt tämä soitin on saatavilla myös nauhattomana.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Naapurimaan lahja maailman basisteille, EBS, on julkistanut uudet kytkentäkaapelipaketit oman pedaalilautansa kokoajille.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2023

Neljä mikrofonikapselia sisältävä Connex ei ole aivan tavanomainen tapaus.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Aktiivinen Micro Monitor -kaiutin sai ammattikäyttöön suunnitellun rinnaismallin juuri julkaistun Pro-version myötä.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Marshall julkisti viime vuonna uuden version ´90-luvun klassikkopedaalistaan. Nyt toinen brittivalmistaja, Origin Effects, on julkistanut oman versionsa samasta Bluesbreaker-polkimesta. 

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Nykyisin Native Instrumentsin omistama iZotope julkisti uuden Plasma-applikaation, jonka synnyttämä särö kohdistetaan vain tarpeelliselle taajuusalueelle. 

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Knucklebone Oscar on hämmentänyt alkuvoimaista bluessoppaansa jo kolmekymmentä vuotta. Uusimmalla levyllään hän menee yhä syvemmälle kakofonian luolaan ja alkukantaiseen ilmaisuun. Huikeat solistivierailijat hoitavat melodisemman osaston.