Fostex esitteli Frankfurtin messuilla VF-16-moniraiturin, joka on ennättänyt pohjolaan saakka hämmästyttävän nopeasti. Täysin digitaalinen kiintolevytallentimen ja mikserin yhdistelmä on varustettu luonnollisesti myös efektiosastolla, ja tämä pienen studion veroinen VF-16 antaakin puitteet vaikka omakustanteen äänittämiseen omassa makuuhuoneessa. |
Juttunaytteet
Marshall-vahvistimet ovat muovanneet rock-kitaran sointia jo 34 vuotta ja matkan varrella monista malleista on tullut ajattomia klassikoita. Firman logo onkin nykyisin enemmän kuin pelkkä yksittäisen tuotemerkin tunnus; siitä on muodostunut kokonaisen genren symboli. Uusi JCM 2000 osoittaa, ettei Milton Keynes elä menneen maailman lumoissa. Tarjolla on toimivaa perinnettä ja siitä hienosti jalostettua tulevaisuutta. |
Lexicon on tunnettu digitaalikaikujen kuninkuusluokan tekijänä. Viimevuosina tuotevalikoimaa on laajennettu edullisemmallekin sektorille ja viimeisimpänä tulokkaana on nyt kokeiluun otettu MPX-500, kahdella itsenäisellä prosessorilla varustettu efektimylly pienpajojen ja keikkamiesten räkkeihin. |
Teksti: Jukka Laaksonen Mikä on sellainen vehje, jolla voi mitata huoneakustiikkaa, kohisuttaa kaiuttimet, säätää kasettinauhurin, tutkia kaikkien kaapeleiden sisäisen nastajärjestyksen, tarkistaa MIDI-viestit ja kellotuksen, kuunnella soivan audion suoraan johdosta, lukea aikakoodia, äänittää rumpuja, virittää kitaran, soittaa soolon ja pelata pingistä? Joku sanoo nyt: ei sellaista olekaan. Totta, ei sitä ollutkaan ja siksi se piti keksiä. Sen nimi on Audio Toolbox.
|
- kuin aidanraoista kurkkimista Bittivähennyskoodauksen periaatetta voi verrata katsojaan, joka seuraa ristikkoaidan läpi aidan toisella puolella liikkuvaa ihmistä. Nähdessään aidantakaisesta maisemasta vain pieniä pysty- ja vaakaruutuja, katsoja vastaanottaa murto-osan koko kuvatiedosta. Siitä huolimatta hän tunnistaa vaivatta aidan takana olevan ihmisen. |
DM4 on mallintavan pedaaliperheen pitkään mainostettu ja hartaasti odotettu kuopus, jonka myötä Line6:n vihreä ja sininen loota ovat viimein saaneet seurakseen keltaisen askin. Uutukaisesta löytyy säröpedaalien historia yksissä kuorissa aina 1960-luvulta tähän päivään. No, hyväähän kannattaa aina odottaa. Vai kuinka? |
Teksti: Antti Suonio Prophet '08 ei mallinna, samplaa, tai emuloi – se kun on nimittäin täysverinen analogisyntikka oskillaattorista lähtöjakkiin saakka. |
MIDI-sointien pakkaaminen lyömäsoittajille sopivaan muotoon on ollut vain muutaman harvan laitevalmistajan vastuulla. Roland on tässä joukossa ottanut pysyvän ja ajan myötä aktiivisesti kehittyvän roolin. Otimme selvää, mihin muinoisen Octapadin evoluutio on kulkenut sarjan uusimman mallin, SPD-20:n myötä. |
Lyhyestä virsi kaunis: BSS Audion tuore AR-133 DI-boksi on muotoiltu hauskasti, sen rakenne on käytännöllinen ja äänipuoli ensiluokkainen. |
Se näyttää vanhan polven syntikalta, mutta onkin nykyvirtauksiin sopiva työasema. Quasimidi Raven on tanssimusiikin tekijöille ja rehellisten syntikkasoundien ystäville suunnattu 21-ääninen työasema-syntetisaattori. Nimi viitannee tanssiyhteisöjen järjestämiin rave-tapahtumiin eli raveihin, joiden tarpeisiin laitteen ominaisuudetkin on pitkälti suunnattu. |
Focusriten prosessorit ovat tuttu näky menestyvissä huippustudioissa, joilla on varaa hankkia kalliita mikrofonivahvistimia ja kompressoreita. Uuden Green-sarjan erikoistyökalut murtavat nyt tietä edullisempaan hintaluokkaan. Testiin otettiin Voicebox, jolla pitäisi hoitua kaikki tarvittava työstö laulumikrofonin ja nauhurin välillä. |
1980-luvun paluuta odotellessa vintage-henkiset soundit tuntuvat olevan yhä enenevässä määrin muotia. Hughes&Kettner Replex -pedaali tarjoaa perinteistä nauhakaikusoundia näppärässä pedaalimuodossa ja ilman esikuvien vaatimaa huolenpitoa ja nauhanvaihtoja. |
Teksti: Tommi Saarela Kätevän jokapojan musiikkistudion uutuusherkkuja ovat retrovahvistimet ja kuuluisat soitonopettajat. |
Terästynnyristä valmistettava Steel Pan syntyi noin kuusikymmentä vuotta sitten Karibian Trinidadilla ja kyseessä on ainut täysin uusi akustinen soitin tällä vuosisadalla.
Erikoistapauksiin aiemminkin lukijoitamme perehdyttänyt Taisto Kuortti kävi Karjaalla katsastamassa, kuinka tynnyri taipuu soittimeksi suomalaisen taitajan käsissä. Ja miten kalypso kohtaa Sibeliuksen... |
Kun tarpeen on saada partituuri soimaan tai työstää demoja kuuntelukelpoiseen muotoon, ei tarvita välttämättä tonneittain ohjelmoitavuutta ja valtavasti realiaikaisia kontrollereita. Silloin kaivataan laadukkaita perussointeja helposti hallittavassa muodossa. |
Boss BR-8 tuo monia VS-sarjan tallentimista tuttuja ominaisuuksia aiempaa edullisempaan hintaluokkaan. Kahdeksan raitaa Zip-levykkeille tallentava BR-8 on suunnattu hieman pienimuotoisempaan työskentelyyn, mutta formaatti on silti yhteensopiva VS-sarjan tallentimien kanssa. Katsotaanpas nyt... |
Teksti: Esa Kuloniemi |
Teksti: Jarmo Lehtelä
Näppärä koko, sointivalikoiman runsaus ja kohtuullinen hinta tekevät Rolandin XP-30:stä sangen kiinnostavan perussoittimen kosketinkioskiin. Katsotaanpa lähemmin.
|