20-vuotias Rajaton juhli Finlandia-talossa

Image

20-vuotisjuhliaan viettävää Rajaton-lauluyhtyettä ei perustettu menestyksen kiilto silmissä, mutta keikkoja, suosiota, kultaa ja platinaa on sittemmin siunaantunut. Tänä päivänä Rajaton esiintyy ympäri maailmaa konserttisaleista kirkkoihin ja laulaa kaikkea gospelista joululauluihin ja jazzista rokkiin.

Yhtyeen aloittaessa sen perustajista Jussi Chydenius tunnettiin entuudestaan Don Huonojen rumpalina ja Essi Wuorela iskelmällisenä pop-artistina. Uudentyyppinen lauluyhtye antoi molemmille syyn luopua aiemmista uristaan.
Nyt parikymppisiään juhlivaan yhtyeeseen kuuluvat mainittujen lisäksi sopraano Virpi Moskari, altto Soila Sariola, tenori Hannu Lepola sekä baritoni Ahti Paunu. Rajattoman levyjä on myyty yli 400 000 kappaletta. Menestyksen suo tälle ryhmälle mielellään.

Finlandia-talon loppuunmyydyn 20-vuotisjuhlakonsertin käynnisti rytmisesti jännittävä ja harmonioiltaan hiuksia nostattavan kalevalainen manaus ”Pakkanen”, jonka mainiossa esittelyspiikissä Essi Wuorela mainosti yhtyeen vievän näillä eväillä ”kylmyyden ilosanomaa kaikkialle maailmaan”.

”Kansainvälisellä tasolla” pitkään keikkunut yhtye on viimeistään nyt myös kansainvälistä kärkeä, eikä pelkästään laulamisessa vaan myös laulujen esittämisessä. Biisit – erityisesti nopeimmat – on tarkkaan koreografioitu, mikä tuo tyhjän lavan estetiikkaan elävyyttä niin biisien välillä kuin niiden aikana.

Tehokkaasti hyödynnetty korvamonitorointi teki esityksestä entistäkin sujuvamman: kun äänenannot hoidetaan teknologian keinoin suoraan nappeihin, kappaleet käynnistyvät tyylikkäästi kuin tyhjästä.

Kun lavalla on vain kuusi ihmistä äänineen, huippuunsa hiotun laulun ja esiintymisen sekä viimeisen päälle toteutetun äänentoiston rinnalle nousevat myös visuaaliset tehokeinot taustaprojisoinnista valoihin. Hilpeään henkeen koostetut videomuistelot yhtyeen pitkästä taipaleesta toimivat piristävinä välipaloina.

Konsertti marssitti lavalle hienoja yllätysvieraita, joista ensimmäisenä nähtiin Rajattoman suurin esikuva, ruotsalainen The Real Group.
Rajaton on vuosien myötä noussut fanin ja kisällin asemasta mestarinsa Real Groupin rinnalle. Tyylillisiä eroja kuitenkin on: ruotsalaisten soolonumero osoitti, että kliseiksi väitetyillä kansallisilla ominaispiirteillä on usein vinha perä – Real Groupilta taittuu komeimmin nopea ja letkeä svengi siinä kun hitaat, koskettavat tunnelmapalat ovat Rajattoman ominta sarkaa.
Rajaton ja Real Group keikkailevat ja levyttävätkin nykyään yhdessä nimellä Leveleleven. Tämän 11-henkisen suomalais-ruotsalaisen superyhtyeen yhteissoinnista saatiin konsertissa nauttia ”Myrskyluodon Maijan” a cappella -versiossa.

Juhlakonsertti oli myös Rajattoman uuden albumin levynjulkaisukonsertti. ”Tuhansien laulujen maa” -uutuusalbumillaan yhtye versioi rakastetuimpia suomalaisia lauluja, joista kuultiin konsertissa tuoreeltaan muun muassa argentiinalaistyyppiseksi tangoksi sovitettu ”Säkkijärven polkka”.
Illan kohokohtia oli Rajattoman tulkinta Rauli ”Badding” Somerjoen ”Paratiisista”, jonka toisessa säkeistössä edesmennyt Badding itse alkoi yhtäkkiä laulaa lead-osuutta katsellen samalla yleisöä suurelta videoseinältä.

Vaikuttava oli myös Beatlesin ”Eleanor Rigby”, jonka aikana aikana Grex Musicuksen jäsenet alkoivat melkeinpä aavemaisesti ilmestyä esiin eri puolilta salia ja hiipiä yksi kerrallaan suureksi kuoroksi Rajattoman taakse: ”All the lonely people, where do they all come from”. Osuvaa.

Sibelius-lukion entisistä oppilaista koottu Grex Musicus on Rajattomankin synnyinkoti, joten musiikkineuvos Marjukka Riihimäen johtama kuoro kuului ansaitusti konsertin vierailijoiden joukkoon.

Rajaton on esiintynyt koko levytysuransa ajan samassa kokoonpanossa. Konsertissa kuitenkin kuultiin, että Virpi Moskarin paikan perii ensi vuonna Aili Ikonen, joka kutsuttiinkin lavalle mukaan pariin numeroon.
Ja vaikka ilta olikin ihmisäänen juhlaa, ihan ilman instrumentteja ei kuitenkaan menty, kun yllätysvieraina lavalle nousivat muusikkoveljekset Jaakko ja Pekka Kuusisto, joista ensin mainittu taituroi viulun lisäksi myös kiippareilla.

Finlandia-talon haasteelliseksi tiedetty akustiikka mukautui hämmästyttävän hyvin Rajattoman juhlakonsertin tyyppiseen musiikkimateriaaliin. Uudella D&B-kaiutinjärjestelmällä varusteltuna sali tuntui itsessäänkin käyttäytyvän paremmin kuin koskaan. Tietysti itse äänilähteet eli laulajat ja soittajat olivat huippuluokkaa, ja signaaliketju tikissä, mutta kyllä yhtyeen matkassa 2000-luvun alusta asti ollut miksaaja Ilkka ”Ilu” Herkman kaiken vartijana on melkoinen virtuoosi alallaan.

Encoreineen lähes kolmituntiseksi venähtänyt juhlakonsertti päättyi yli 50 esiintyjän komeaan finaaliin. Onneksi olkoon, Rajaton! Soikoon laulunne toisetkin kaksikymmentä vuotta.

Rajaton Finlandia-talossa 4.11.2017.