Audient EVO 16 – avustaa pyydettäessä

|
Image

Riittävästi kanavia. Mutkaton käyttää. Kuulostaa erinomaiselta. Tekee oikeita asioita äänittäjän puolesta, jos niin toivotaan. Aika messevät eväät menestykseen.

 

Kahdeksan analogista tulokanavaa mikrofoneille tai linjatason äänilähteille on kelpo määrä työhuoneen tai pienen tuotantostudion tarpeisiin. Semminkin, kun kaksi näistä sisältää vielä erikseen kytkimellä valittavan, instrumenteille optimoidun JFET-etuvahvistimen sähkökitaran tai -basson suoraa kytkemistä varten. Ne toimivat linjasoitossa esimerkillisesti: soundi säilyy soittimen omana, atakit pysyvät ryhdikkäinä ja tuntuma instrumenttiin luonnollisena. Jälkityöstö audiosekvensserin virtuaalivahvistimilla ja niihin nykyisin usein jo valmiiksi liitetyillä mikrofonisimulaatioilla on palkitsevaa, kun soittodynamiikan vaikutukset soundiin tulevat esiin pienissäkin vivahteissa, aivan kuten fyysisen vahvistimen kanssa.

Myös Evo 16 -mikrofonivahvistimien audiolaatu ylittää komeasti normituotannon kriittiset vaatimukset. Tässä ei ole lähdetty järjestämään veret seisauttavaa vau-elämystä taikomalla kaikesta elämää suuremmalta kuulostavaa. Sen sijaan on pidetty jalat viisaasti maan pinnalla ja perusasiat tikissä. Niinpä kohinatonta ja puhdasta vahvistusta löytyy riittämiin ja vahvistuksen neutraali sävy kunnioittaa alkuperäistä äänilähdettä. Jos äänitystilan sointi tukee taiteellista pyrkimystä, soitin on kunnossa ja soittaja hallitsee hommansa, se kaikki kyllä välittyy liioittelematta mutta pikkuvivahteita myöten.

Audientin kalliimmista räkkilaitteista tuttuja erikoisominaisuuksia – vaihdettavia impedansseja ja muuntajakytkentöjen tuottamia säröjä – ei ole sotkettu pakkaan, vaan kuvio on pidetty pelkistettynä. Ja näin on mielestäni hyvä, Evo 16 on muusikolle juuri niin mutkaton kuin pitää ollakin ja talteen saa tervettä soundia jatkotyöstöä varten.

Evon DSP-ominaisuudet puolestaan liittyvät muunnoksiin, signaaleiden reitityksiin ja tasosäätöihin. Ekvalisointeja, dynamiikan muokkausta tai efektejä ei sen sijaan ole tallennusta tai monitorointia varten lainkaan, vaan sellaiset asiat täytyy hoitaa ulkoisella kalustolla. Tämä on hintaluokassa vallitseva normi.

 

Ergonomia ok

Käden ulottuville, työn sujuvuuden kannalta fiksusti laitteen etulaitaan on sijoitettu kahden monikäyttöisimmän tulokanavan liitäntöjen lisäksi myös jakit kaksille kuulokkeille, joille on omat fyysiset voimakkuudensäätimensä. Kumpiinkin kuulokkeisiin voi rakentaa myös täysin itsenäiset miksauksensa, eikä kummankaan niistä tarvitse perustua tarkkaamon kaiutinkuunteluun, jollei niin haluta. Kätevien reititysten ansiosta saa vastavuoroisesti käden käänteessä vaikka kaikille aivan saman miksauksen kuunteluun, mikäli tilanne sitä edellyttää.

 

Image

Takalaidan liitännät on jäsennelty selkeästi ja ne ovat kattavat.

Signaaleiden reititykset ja kuuntelubalanssit miksataan Evo-applikaatiolla, joka muistuttaa kovasti Audientin ID-softaa sekä toiminnoiltaan että ulkoasultaan. Varsin selkeä appi on siitä veikeä, että ikkunaa voi skaalata joustavasti niin pystyyn kuin vaakaankin. Jos tulee toimeen lyhykäisillä liukusäätimillä, mutta haluaa niitä koko näytön leveydeltä rinnakkain näkyviin, niin se onnistuu. Jos työn kannalta on tärkeämpää päästä säätämään vain yhtä tai muutamaa kanavaa kerrallaan, ikkunan voi asetella kapeaksi ja korkeaksi, jolloin ruudulla näkyvän liukusäätimen saa pikkutarkasti hyppysiin vähän krouvimmallakin hiiren resoluutiolla.

 

Image

 

Kuvassa näkyvän monitorimiksauksen lisäksi Evo-applikaatiossa on myös monipuoliset loop-back-toiminnot niihin tilanteisiin, joissa tietokoneelta tuleva ääni pitää summata uudelle tallenteelle yhdessä ulkoisen äänimaailman kanssa.

 

Laitteen toiminnoille on kuitenkin jo niin hyvät hallintatyökalut etulaidassa, ettei applikaation kanssa tarvitse juurikaan touhuta muuten. Tulokanavien asetukset ja säädöt saa kohdilleen valintanäppäinten ja käytännöllisesti valaistun data-pyörän yhteispelillä, eikä auta jättää mainitsematta selkeän ja huomattavan helppolukuisen näyttöruudun merkitystä – asetukset ja tasot piirtyvät selkeinä viistompaakin katsellessa ja kokonaiskuvan tarkkailu soiton aikana sujuu kappaleen tulkintaa häiritsemättä. Asianmukaisesti niin merkkivalojen kuin näytönkin kirkkautta voi säätää vallitseviin oloihin passaavaksi.

 

Automaatilla paremmin?

Audientilla tiedetään, että moni muusikko äänittää itse omat osuutensa omalla työhuoneellaan, ja tähän toimeen on erinomainen apu, Auto Gain eli automaattinen vahvistuksen säätö. Valitaan käytössä oleva tulokanava tai -kanavat, painetaan etulaidan vihreää nappia ja aletaan soittaa. Evo 16 kuuntelee ja optimoi tasot kanavakohtaisesti. Yksittäinen kanava ei ole nykytekniikalla haaste eikä mikään, mutta Evon automatiikka toimii myös vaikkapa kokonaista rumpusettiä monikanavaisesti tallennettaessa – kunhan mittausvaiheessa muistaa jaella lyöntejä sopivasti kaikille niille setin osille, joita on tarkoitus äänittäessäkin sitten soittaa. Jos rajoittaa soiton testivaiheessa vaikkapa pelkkään beat-komppiin, nostaa Evo tomimikkien vahvistukset aivan liian lujalle, koska se kuulee mittauksen aikana näissä kanavissa vain vuotoäänet ja akustiset resonannssit. Kunhan rullaa settiä mennen tullen ja latoo väliin monipuolisesti myös aksenttipeltejä, laite hahmottaa tilanteen hämmästyttävän nopeasti ja tarkasti.

Sama toiminto jelppaa kielisoitintenkin parissa puuhatessa, kun ei tarvitse vuoroin soittaa ja säätää, vaan voi keskittyä soittamaan ja antaa Evon säätää tasot kohdilleen. Soittotatsi asettuu heti lähemmäs todellisen oton henkeä, kun ei tarvitse keskittyä kahteen asiaan ja aprikointiin. Aivan erityinen etu tämä on silloin, kun Evo ja tietokone ovat tarkkaamossa ja soitot pitää soittaa studion puolella, jolloin tyypillinen koeotto ja tarkistus + säätöjen korjaus, uusi koeotto… -kierre jatkuvine ovissa ramppaamisineen jää pois. Ei tarvitse hötkyillä, antaa Evon hoitaa.

 

Ison studion meininkiä

Vaikka Evo 16 on leimallisesti pienen pajan tai muusikon oman työpisteen varuste, sillä on matkassaan muutamia isoista äänittämöistä tuttuja ominaisuuksia. 

Etulaidan funktionäppäimen taakse voi valita yhden pikatoiminnon, joka voi olla kaiutinkuuntelun himmaus, talkback-mikin käyttö, kuuntelun monotus tai kaiutinparin valinta. Kaikki toiminnot löytyvät koko ajan applikaatiosta, joten jos vain on näytöllä tilaa pitää ikkunaa avoinna, niin pikavalinnan ohella kaikkiin muihinkin pääsee käsiksi hyvin nopeasti.

Toinen ja kenties ilmeisempi merkki laitteen piilomuskeleista on takalaitaan sijoitettu neljän Adat-liitännän kokonaisuus, jonka kautta kanavamäärää saa kasvatettua kumpaankin suuntaan. Yhden optisen Adat-väylän kautta kulkee kahdeksan kanavaa silloin, kun näytetaajuus on 48 kHz tai alle, ja neljä kanavaa, jos operoidaan 82,2 tai 96 kHz:n näytetaajuudella. Korkeillakin näytetaajuuksilla käyttöön saa siten kahdeksan lisäkanavaa suuntaansa. Jotta yhteistyö sujuisi saumattomasti, on Evon takalaitaan asennettu myös sanakellon anto, jonka avulla ulkoisen lisälaitteen tahdistuksen voi varmistaa. 

 

Kuin vanha tuttu

Evon kanssa puuhailu sujui pääosin intuitiivisesti, ja valikoituja asioita käyttöoppaasta tarkistellen eikä pulmiin vastauksia etsien. Käyttökokemusta sarjan aiemmista malleista, sekä Audientin muista interface-malleista kyllä on, millä lienee jokin vaikutus prosessiin. Asiat on kuitenkin järjestelty ja nimikoitu niin loogisesti, että tämän kanssa pärjää ilman ennakkoharjoittelua.

Läppärin alle parkkeerattuna Evo 16 ja kannettava tietokone muodostivat todella kompaktin ja käytännöllisen yksikön, jota oli helppo siirrellä ja mukava käyttää. 

Ja se tärkein, äänenlaatu – se on vakuuttava.

 

Audient Evo 16

USB-väylään liitettävä audio interface

• 8 analogista tulokanavaa
• 8 analogista linjalähtöä
• kaksi kuulokeliitäntää
• kaksi Adat-tuloa ja kaksi Adat-lähtöä
• näytetaajuus enimmillään 98 kHz
• koodaus 24-bittisesti
• USB-C-liitäntä tietokonetta varten
• Evo-applikaatio signaaleiden reitityksiin ja monitoroinnin hallintaan

Hintaluokka < 500 €

Lisätiedot: Intersonic

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2022. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.