PA-järjestelmien laadun kehittyminen sekä korvamonitoroinnin yleistyminen avaavat uusia mahdollisuuksia myös solisteille. Dynaaminen peruskapula ei ole enää ainoa vaihtoehto, sillä studioluokan mikrofoneista saa iloa nykyisin myös lavalla – kunhan ne on suunniteltu estradilla käytettäviksi.
Studioluokan kondensaattorimikrofoneja on käytetty aiemmin jonkin verran konserttiäänentoistossa etenkin instrumenttien mikityksessä. Konserttitaltioinneissa, TV-tuotannoissa ja teattereissa niitä on näkynyt myös solisteilla, mutta niiden käyttö on ollut silti pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Perustelut ovat yksinkertaisia ja selviä: studiotason kondensaattorimallit ovat kalliimpia kuin ammattiluokan dynaamiset mikrofonit, ne ovat monesti herkempiä vaurioitumaan, ja lisäksi niiden tuoma lisäetu äänenlaadussa on hukkaantunut lavametakkaan, PA-järjestelmän vaatimattomaan laatuun tai viimeistään salin akustiikan puutteisiin.
Hinnan osalta tilanne on jokseenkin ennallaan. Lavametakan hallintaan on nykyisin kuitenkin tehokkaita keinoja ja PA-järjestelmät taas lähestyvät toistokyvyltään hifi-tasoa. Niinpä mikrofonin laadukkuudella on aiempaa paremmat mahdollisuudet päästä esiin, jolloin korkeahko hintakin saattaa asettua uuteen valoon.
Tämän kehityksen luonnollisena seurauksena myös nimenomaan solistikäyttöön suunniteltuja, mekaanisesti kestäviä ja äänenlaadultaan erinomaisia kondensaattorimalleja tuodaan aktiivisesti markkinoille. DPA:n D’facto II sekä Shuren KSM9HS kuuluvat tähän joukkoon, hieman erilaisin painotuksin ja lähestymiskulmin.
Parivaljakko päällisin puolin
Kooltaan nämä kaksi mikrofonia ovat samaa kaliiperia, eroa tulee vain D’facton kapselia suojaavan verkon hieman kookkaammasta ja pulleammasta muodosta. Painoa D’factolla on muutamia grammoja yli kolmen kilon, KSM9HS:llä taas pari grammaa vaille.
DPA:n telineeseen ruuvattava adapteri on hieman sirompi kuin Shurella. Molemmat haarukat ovat joustavia, ja kumpikin mikrofoni sekä napsahtaa sijoilleen helposti että irtoaa telineestään jouheasti.
Parivaljakon mekaaninen toteutus on luottamusta herättävä ja käsittelyäänten vaimennus on hoidettu tehokkaasti kumpaisessakin.
D’facto II on suuntakuvioltaan pysyvästi superhertta, kun taas KSM9SH tarjoaa vaihtoehdoksi myös laajaa herttaa. Pieni, mutta jämäkkä vipukytkin suuntakuvion vaihtoon löytyy KSM9SH:n kapselin tyvestä, auki ruuvattavan grillin suojista.
DPA:n valttina muuntuviin käyttötilanteisiin on erillinen adapterimallisto, jolla kapselin voi liittää suoraan ”ammatti-tason” langattomiin lähettimiin.
Soinnit puntarissa
Sofistikoitunut ja elegantti ovat hienosti äänimaailmaa kuvaavia sanoja kumman tahansa osalta. Näiden mikrofonien äänimaisema on tarkkapiirteinen, selkeä ja hienostunut, aivan kuten johdannon studio-viittaukseen sopiikin. Sekä D’facto II että KSM9SH ovatkin perusluonteeltaan tyystin eri lajikkeita kuin tutut dynaamiset solistimikrofonit.
Spekseihin liitetyt taajuusvasteet ilmentävät kummallakin loivaa vaimennusta bassorekisterissä alle 100 hertsin taajuudelle mentäessä, mutta kyllä molemmista bassoa silti löytyy – D’factossa kuivakkaampaa eikä aivan niin jykevältä kuulostavaa, Shuren mallissa jotenkin tuhdimpaa ja alemmas painottuvaa.
Alempi keskirekisteri välittyy molemmilla mikrofoneilla terveenä, mutta vasta preesens-alueelle kavuttaessa mallien luonne-ero tulee selkeimmin esiin: D’factoa voisi kuvailla rapeasti rasahtavaksi voileipäkeksiksi kovan juustoviipaleen kera, kun taas KSM9SH on sitten siivu paahtoleipää, jonka päälle on sipaistu marmeladia.
Kokonaisuutena D’facton olemus on asiallisen dokumentaarinen ja sukua TV:stä tutulle määritelmälle ”koko totuus, vain totuus eikä mitään muuta kuin totuus”. Shuren sointi puolestaan kuulostaa jo valmiiksi prosessoidulta – kuin tarinalta, jota on pikkuisen mehevöitetty kuulijoiden mielenkiinnon ruokkimiseksi.
Taitava laulaja voi molemmilla mikrofoneilla käyttää suuntausta ja etäisyyttä tehokkaasti hyväkseen äänen tukevoittamiseen tai etäännyttämiseen.
Muutos superhertasta leveään herttaan ei oleellisesti muuta KSM9SH:n sointiväriä, mutta leveämpi valinta loiventaa jonkin verran suuntauksen ja etäisyyden kriittisyyttä.
Kumpi vai kampi?
Kun kahden vertailtavan kohteen erot eivät ole räikeän suuria, eivätkä ne myöskään sijoitu huono-hyvä-asteikolle vaan pikemminkin tällainen-tuollainen-akselille, täytyy jättää varauksia puoleen jos toiseen.
Kumpikin kokelas on ensinnäkin niin hienostunut tyypilliseen dynaamiseen solistimikrofoniin verrattuna, että kokeilustudion monitoreista testinäytteitä kuunnellessaan voisi kuvitella johdon toiseen päähän ammattitason studiomikrofonin. Ääni on puhdas ja tarkkapiirteinen, solistin elkeistä riippuen etäisempi tai aivan iholle tuleva, ja dynamiikka suo mahdollisuuden ilmaisulle intiimistä kuiskauksesta avoimeen karjaisuun. Itse asias-sa D’factoa voisi perustella pelkän solistikäytön ohessa yleispätevänä hankintana, se kun toimii kokeillun perusteella laulun lisäksi aivan täysvaltaisena studiomikrofonina myös muiden ääni-lähteiden tallennuksessa.
Se kumpi istuu paremmin tietylle laulajalle riippuu vokalistin äänialan ohessa laulutyylistä. D’facton tietynlainen suoruus on aivan omiaan etenkin silloin, kun lauletaan hiukan etäämpää ja ehkäpä vielä sellaisella konstailemattomalla tyylillä, jossa ei tavoitella elämää suurempaa rekkamiehen syväbassoa tai poppi-enkelin glitteriä vaan ääntä luonnon äänenä. Koesolistin altto osui aivan nappiin juuri D’facton kanssa – soundi oli puhtaan luonnollinen ja laulajan tuntuma mikrofoniin kuulemma hyvä.
Mitä tuotetumpaa soundia haetaan sen ilmeisemmin käsi hamuaa vuorostaan KSM9SH:n suuntaan. Sen alarekisterissä on jossain hyvin alhaalla levollista jykevyyttä joka terästää juuri sen matalaäänisen lava-cowboyn ryhtiä ja antaa hartioihinkin tuuman enemmän leveyttä. Vaikutus tehostuu, kun samaan aikaan preesens-alueen noste painottuu D’factoa ylemmäs, ja vielä siitäkin ylempi diskantti soi hitusen alle-viivatusti. Ollaan tyylipuhtaasti soundimaailmassa joka passaa viihdemusiikista poppiin ja soulista kantriin.
Mikäli solistin tapoihin kuuluu pyörittää mikrofonia johdon päässä viilettävänä punttina, kumpikaan näistä ei ole oikea valinta. Mutta hillitymmin käyttäytyvän artistin tapauksessa kumpi tahansa selvittää solistiset haasteet muitta mutkitta. Loppu on vain vivahteita eri painotuksin eli makuasiaa.
DPA D’facto II & Shure KSM9SH
Kondensaattorimikrofoneja solistille
DPA D’facto II
• suuntakuvio superhertta
• liitettävissä ammattitason langattomiin järjestelmiin
• hintaluokka < 1 000 €
KSM9SH
• suuntakuvion valinta superhertta / leveä hertta
• hintaluokka < 550 €
Lisätiedot: Bright Sales & Installation
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2013. Erityisen ajankohtaisen siitä tekee DPA:n hiljattain julkaisema uusi solistimikrofoni 2028, jota koskevan tuoteuutisen voi lukea tämän linkin kautta. Kyseisen mallin käyttötesti puolestaan julkaistaan 16. lokakuuta 2019 Riffin printtinumerossa 5/2019.
Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.
