Jo materiaalit sekä muotoilu riittäisivät tekemään Lavasta erikoistapauksen. Soittimeen yhdistetty toiminnallisuus kruunaa silti poikkeuksellisuuden.
Lava Music valmistaa kitaraansa useina eri versiona, joiden perusmuoto ja mitoitus pysyvät samana, mutta materiaalit ja elektroniikka vaihtelevat mallin mukaan. Poikkeuksen sääntöön tekee kuusikantisen mallin juuri esitelty isompi versio, jota ei ollut nyt testissä mukana.
Kokeiltavaksi saatuun nelikkoon kuuluva Blue Lava Original on malliston yksinkertaisin tapaus. Sen kaikukoppa, talla sekä otelauta on valmistettu korkeapainelaminaatista, kun taas kaulan materiaalina on okoume eli pääasiassa Keski-Afrikassa kasvava gaboninmahonki.
Blue Lava Originalissa perinteiset etuvahvistimen säätimet ovat saaneet futuristisen silauksen, samoin kaulan korko ja Lavan omalle erikoishihnalle mitoitettu hihnatappi.
Korkeapainelaminaatin käyttöä valmistaja perustelee hyvällä säänkestävyydellä, mikä onkin myös matkakitarana markkinoidulle soittimelle varsin oleellinen seikka. Laminaatti on verraten edullista ja työstettäessä helposti hallittavaa materiaalia, joten rakennuskustannuksetkin saadaan samalla optimoitua.
Kansi on tuettu sisäpuolelta kuusirimoituksella ja kopan seinämät liitetty kanteen puulistoituksella, kuten akustisissa yleensäkin. Kaikuaukon epäsymmetrinen sijoitus ja muoto ovat sitten taas Lavan omaa ideointia, jolle löytyy estetiikan ohella myös teknisiä perusteita.
Kun kannen pintaa ei perinteisen akustisen kitaran tapaan puhkaista tallan ja otelaudan pään välillä, jaksaa yhtenäinen kansilevy paremmin vastustaa kielten vetoa taipumatta kuopalle. Kaikuaukon reunaa suojaa futuristista ilmettä antava muovikehys.
Lavan näkemys lukittavasta hihnasta noudattaa samaa estetiikkaa kuin soittimet muutenkin.
Kaulan liitos kopan sisällä on tuettu kahdella tukevalla vaneripalalla, joista yksi painautuu kantta vasten ja toinen palvelee tukikappaleena kaulan korolle. Pulttejakin on kaksi, yksi suuntautuu otelautaa kohden ja toisella tiukataan kaulan korko koppaa vasten. Liitos on kaikin puolin jämäkkä ja osien sovitus toisiinsa täsmällistä työtä.
Samaa voi sanoa sisäpuolen listoituksesta, jälki on esittelykelpoista myös siellä minne ei yleensä kurkita.
Rakenne palvelee hyvin myös soinnillisesti – akustisesti soitettuna Blue Lava Original soi kuin pienikoppainen yleensäkin, ja soittajankin suuntaan kitara kuulostaa luontevalta. Ei niin honottavalta ja lootamaiselta kuin pikkukoppaiset yleensä, vaan oikeastaan jopa hieman kokoaan isommalta ja rehevämmältä.
Sekin on tosin huomioitava jo tässä, että tämän kokeen perusteella Lavan eri mallien soinnit poikkeavat toisistaan todella paljon ihan materiaalierojen vuoksi, joten valinnalla on merkitystä. Enkä suosittele välttämättä postimyynnistä tilaamista, vaan ihan vanhan koulukunnan mukaista soitinliikkeessä asiointia.
Muotojen pyöreys toistuu Lavan soittimissa niin virityslavassa kuin kaulan korossa ja tallassakin. Kaularaudan säätökoloa peittää magneetilla kiinnittyvä lippa.
Free Boostin taikaa
Valmistajan sivustolla esitellään Blue Lava Originalista myös täysin akustinen versio, vaikka myynnissä eri tahoilla näyttääkin olevan nimenomaan testisoitinta vastaava, omalla L2-etuvahvistimellaan varustettu Free Boost -malli. Se sisältää monia mainioita ja osin tavallisuudesta poikkeavia ominaisuuksia.
Tallaan integroidun anturin lisäksi kopan sisällä on ensinnäkin myös ilmamikrofoni, jota voi säätimellä portaattomasti miksata kuivasointisen kontaktimikrofonin höysteeksi. Tämä tuo jo sellaisenaan mukavaa akustisuuden tuntua linjasointiin, mutta lisäksi etuvahvistimessa on oikea kaikuefektikin. Vaikka sille on vain yksi säätö – kaiun voimakkuus – saa tehosteella mukavasti tilaa soinnin saatteeksi.
Kaiun kaveriksi saa kytkinvalinnan mukaisesti joko delayn tai choruksen. Kevyt chorus ja kevyt kaiku kuulostavat yhdessä todella melleviltä ja soinnissa on niiden kanssa jopa ripaus 12-kielisen soittimen helinää. Chorus myös kompressoi hieman sointia ja tekee sen silkkisen pehmeäksi.
Ekvalisointia tai kierronestoon tarkoitettua suodinta ei L2-etuvahvistimessa ole, mutta jotain ihan toisenlaista sen sijaan kyllä. Soittimen sisäpuolelle, jotakuinkin tallan alapuolelle on kaikukopan pohjaan liimattu täryytin, joka etuvahvistimen ohjaamana värisyttää kitaran takakantta kuin kaiutinta.
Täpöille käännettynä ja kaiulla ryyditettynä se rämistää jo aikalailla, mutta kohtuullisina annoksina Free Boost antaa sointiin volyymin ohella myös runsautta ja tuuheutta.
Äänenvoimakkuus ei tietenkään kilpaile ulkoisten kitaravahvistimien kanssa, mutta juju onkin siinä, että kotona, mökin kuistilla tai leirinuotiolla vahvistin olisi useimmiten liioittelua, kun taas akustista sointia tukeva ja efektein elävöittävä Free Boost puolestaan juuri nimensä mukaisesti antaa sopivasti hiukan lisätukea ja maustetta akustiselle soinnille.
Se innostaa soittamaan ja tekee osaltaan pienikoppaisesta kitarasta paljon kokoaan täyteläisemmin soivan instrumentin. Ja sitten kun soitetaan isommilla kekkereillä tai halutaan äänittää linjasointia, otetaan signaali ulos takimmaiseen hihnatappiin integroidun jakin kautta.
Kookkaat hihnatapit on varsinaisesti suunniteltu Lavan omalle, lukitsevilla heloilla varustetulle remmille, mutta kyllä ne soveltuvat aivan tavallisellekin hihnalle.
Lisävarusteet ovat muutoinkin ennakkoluulottomia. Tavanomaisella USB-laturilla lataamisen sijaan kitaralle voi hankkia lattialle sijoitettavan futuristisen latauskulhon, johon kitara asetetaan kuin telineeseen ikään.
Pilveen käy soittajan tie
Kun siirrytään Lavan hinnastossa askelmaa ylemmäs, tulee valikoimaan korkeapainelaminaatista rakennetun kaikukopan rinnalle kuusikannella toteutettu versio.
Sekä lisäksi myös kokonaan hiilikuidusta valmistettu kitara, jonka kaula on rakenteellisesti yhtä ja samaa kopan kanssa.
Hiilikuituversiossa kaulan liitos on 17. nauhan kohdalla, kun muissa kokeilluissa malleissa se on 15. nauhan kohdalla. Soittoasennossa on sen vuoksi pienoinen ero, mutta enemmän tuntumaan vaikuttavat kuitenkin hiilikuitukopan takaosan pyöreys sekä materiaalin liukaspintaisuus. Ne ohjaavat melko nopeasti soittajan käyttämään olkahihnaa, jolla kitaran saa pysymään vakaasti sopivassa asennossa.
Hiilikuitukopan sisällä ei ole erillistä rimoitusta vaan sen rakenne on jäykistetty suoraan kanteen ja pohjaan muotoilluilla harjanteilla.
Kuusikantinen Lava ME4 Spruce, laminaattikantinen Lava ME4 Play sekä hiilikuituinen Lava Me4 Carbon sisältävät myös Free Boost -toiminnon, mutta sen lisäksi näille kitaroille avautuu aivan kokonaan toisenlainen toimintaympäristö kopan yläkaarteeseen upotetun kosketusnäytön ja siihen liittyvän Hilava 2.0 -applikaation muodossa.
Sekin on syytä huomioida, että ensimmäisenä läpikäytyä Blue Lava Originalia ei tarvitse välttämättä liittää mihinkään, ei vahvistimeen eikä dataverkkoon. Se pelaa itsellisesti suoraan pussista esiin otettuna ja sillä hyvä.
Sen sijaan Lava ME4 Spruce ja LAVA ME4 Play on suunniteltu osaksi pilvipalvelua, joka edellyttää käyttäjätilin avaamista LavaMusicille, sekä käytännössä aina WiFI-yhteyttä käytön aikana.
Tämähän ei ole tavatonta, sillä ohjelmistotuotteiden ohessa fyysiset soittimet, efektipedaalit, äänikortit ynnä muut ovat jo pitkään saattaneet vaatia käyttäjätilin perustamisen. Suosittelen kuitenkin tutustumaan käyttöehtoihin huolella ennen niiden kuittausta, sillä some-palveluiden tapaan Lava pyytää pääsyä käyttäjänsä mobiililaitteen sisälle ja oikeuksia hyvin monenlaisiin asioihin. Se kuinka paljon yksityisyydestään on valmis luovuttamaan, on tietysti henkilökohtainen asia.
Itse rekisteröin käyttäjäksi herra Riffin, jota pakollisessa profiilikuvassa edustaa soittohuoneen hyllyllä sopivasti istuskellut lapsuusvuosien pehmopupu. Kuvakirjaston hallintaoikeuden vaihtoehtoehtona Lava nimittäin sallii yksittäisen profiilikuvan nappaamisen kameralla erikseen.
Kun tili on aukaistu ja soitin rekisteröity, aukeaa myös pääsy varsin moninaisten asioiden pariin. Viritysmittarin ja metronomin kaltaisten apuvälineiden lisäksi Lava ME 4:ssä on itsessään aina käytössä mm. useita erilaisia efektejä, metronomi, soittoharjoituksia kommentoiva sparraustoiminto sekä sanelimen tapainen pikatallennin ideoiden keräilyyn. Näitä kaikkia hallinnoidaan suoraan soittimen kosketusnäytöltä.
Kosketusnäyttö on skarppi ja tottelee suhteellisen säntillisesti täppäyksiä. Pelimaailmasta vaikutteita imenyt grafiikka visualisoi esimerkiksi efektilaitteet pikemminkin mielikuvapohjaisina ilmiöinä kuin teknisten laitteiden näköisinä piirroksina. Kuvakkeen takaa saattaa silti aueta hyvin tutun oloisia liukusäätimiä.
Jos WiFi-yhteys on käytössä, soiton taustaksi voi valita luuppikirjastosta sopivan kompin pätkän, joissa on rumpujen lisäksi käytetty muitakin perkussioita.
Luupit on luokiteltu karkeasti genren mukaan ja valikoima on laaja. Tempoa voi muuttaa, joten yksinkertaisesta tahdin tai muutaman pätkästä riittää moneen ja sellainen on tahdistajana aina mukavampi kuin paljas metronomin nakse.
Näitä luuppeja voi koostaa myös peräkkäin oman kappaleen kehittelyä varten ja rytmikoneiden tapaan mukaan saa aloitus- ja välifillejä sekä lopetuksia.
Jos pelkkä groove ei innosta, voi Lavaa pyytää soittamaan sointukiertoja, joiden kanssa voi joko harjoitella mallin mukaista komppausta tai etsiskellä sopivia soololinjoja. Näiden kohdalla tempot ja sävellajit ovat ilmeisesti ennalta lukittuja – ainakaan en löytänyt mitään keinoa niiden muuttamiseksi.
Lavaa tosin voi tässä kohden hieman moittia siitä, ettei nettisivustolta löydy selkeitä ohjeita apin käyttöön, eikä sellaisia löydy itse apistakaan. Ohjelma on tiettyyn pisteeseen asti kyllä intuitiivinen, mutta joitakin toimintoja piti etsiskellä youtuben videovarannoista, mikä on tiedonhankintana hidasta ja tehotonta.
Lavan viralliset sivustot niin Amerikassa kuin Englannissakin ovat myös varsin ylimalkaiset ja jäsentyneempää tietoa esimerkiksi eri malleista löytää oikeastaan helpommin jälleenmyyjien sivustoilta.
Soittoharjoitteluun Hilavalla on myös aivan spesifejä sointuharjoituksia. Osassa muodostetaan mallin mukaisia sormituksia ja rimpautetun soinnun perusteella appi sitten arvioi niiden onnistuneisuutta.
Arpeggioita sekä plektrakäden harjausliikettä voi niitäkin harjoitella Hilavan johdolla, jolloin näytöltä voi seurata annettua tehtävää ja lukea palautetta omasta suorituksesta. Kovin jyrkkä arvostelija ei Hilava ole – jos rytmi on täsmällisesti oikein, se ei piittaa siitä oliko plektran liikesuunta oikea vaikka sellainen olisi näytöllä ohjeistettu.
Ripaus yhteisöllisyyttä
Hilava-applikaatio peilaa tietyissä käyttötilanteissa kitaran kosketusnäytön mobiililaitteen ruudulle. Esimerkiksi opeteltavia tai jamiteltavia sointuketjuja soittaessa niitä onkin helpompi katsella isommalta ja ergonomisemmin sijoitettavalta näytöltä.
ME 4:n oma näyttö on kyllä skarppi, mutta verraten pieni ja sellaisessa kohdassa, että niska tahtoo jäykistyä, kun sitä antaumuksella vähän pitempään tapittaa.
Näytöstä riippumatta sointuketjua voi soiton aikana katsella kahdella eri tavalla. Joko niin, että ympyrän keskellä näkyy parhaillaan soiva sointu kirkkaana ja sen alapuolella seuraava sointu himmeämpänä.
Tai sitten käytännöllisemmin niin, että näytössä on päällekkäisiä laatikkorivejä, joissa jokainen yksittäinen laatikko markkeeraa yhtä iskua. Tämä jälkimmäinen tapa lähestyy jo yksinkertaisen sointulapun lukemista ja tuntuu vanhassa maailmassa kasvaneesta luontevammalta. Sitä käyttäessä hahmottaa kokonaisuuden pitemmälle ja voi ennakoida helpommin tulevaa soinnunvaihtoa.
Oletan, että osa Hilavan toiminnoista on koodattu sellaiselle sukupolvelle, joka ei perinteisiä merkintätapoja välttämättä tunne ja saattaa niitä vierastaa. Se selittäisi myös sellaisen kännykkäpelejä muistuttavan visuaalisuuden, jota esimerkiksi efektien ja luuppien kuvakkeissa käytetään.
Ja aivan taatusti se selittää osaltaan myös Hilavan yhteisöllisen ulottuvuuden. Pilvipalveluun voi nimittäin tallentaa omia biisejään tai niiden ituja joko itselleen muistikirjanomaisesti tai muiden kuultavaksi. Halutessaan voi pyytää itselleen palautetta ja antaa sitä muille. Tai vaikka nikkaroida ryhmätyönä uutta kappaletta maapallon toisessa kolkassa asustavan Hilava-soittajan kanssa.
Näille ulottuvuuksille näyttää myös olevan käyttäjiä, joiden nopealla skannauksella arvioisin edustavan pääasiassa soittoharrastuksensa vasta hiljattain aloittaneita.
Ajatus tuntuu vähän vieraalta omalle kohdalle, mutta jos tämänkaltainen verkostoituminen innoittaa musiikin tekemiseen ja soittamiseen, se on kannatettava ominaisuus.
Siitäkin huolimatta, että tekijänoikeuskysymysten kanssa saattaa syntyä kitkaa, joita kannattaa pohtia mielummin etukäteen.
Lavan kitarat ovat hintaluokassaan kelpo soittimia ja kohderyhmä on laaja.
Blue Lava Original käy pitkäänkin jo soittaneelle konstailemattomaksi reissu- ja mökkikitaraksi, tai vaikkapa yhdeksi omanlaistaan soundia tuottavaksi vaihtoehdoksi äänittävän muusikon arsenaaliin.
Lava ME 4 puolestaan on Hilava-applikaatioineen enemmänkin soittotaipaleensa alkupuolella oleville suunnattu instrumentti. Pitemmälle ehtineillä on usein jo käytössään kaikki ulkoinen välineistö efekteistä tallentimiin, ja niin harjoittelu kuin soiton tallennuskin sujuvat niillä.
Nelikon soitettavuus oli oikein hyvä, trimmi asiallinen ja nauhatyöt tehty huolella. Ainoana pikku miinuksena mainitsen satulan päiden terävähköt kulmat, jotka avoasemassa ja tietyissä käden asennoissa tuntuivat hiukan ikäviltä.
Satula itsessään on verraten leveä, mutta E-kielten etäisyys otelaudan reunoihin on sitten puolestaan suhteellisen suuri ja kielet sen seurauksena melko lähellä toisiaan. Tiettyjen sointuotteiden muodostaminen leveään otelautaan tottuneilla ja paksuhkoilla sormilla olikin avoasemassa hieman rajoittunutta, kun yhtä kieltä painaessa sormen syrjä tuppasi sammuttamaan samalla viereisen kielen. Korvaavilla sormituksilla kuitenkin pärjäsin.
Soundin osalta malleissa on eroa. Korkeapainelaminaatti soi yllättävän hyvin ja ilmeikkäästi, mutta silti kokopuinen kuusikansi antaa oitis sävykkäämmän äänen ja elävämmän dynamiikan. Hiilikuituversiossa sointia maustaa nasaali honotus ja se muistuttaa hitusen resonaattorikitaran sointia akustisesti kuulosteltuna.
Mikrofonisysteemi ja idea käyttää kitaran omaa koppaa kaiuttimena toimii erinomaisesti. Free Boost -toiminto toi jokaiseen malliin aimo annoksen lisää kokoa ja vaikuttavuutta. Tyypilliseen linjasoittoon Lavan kitarat sopivat niin ikään oivallisesti, joten sangen monipuolisista käyttösoittimista on kyse.
Testisoittimet Riffille toimitti ruotsalainen tukkuliike Fitzpatrick,
jonka edustamia tuotteita Suomessa myyvät paikalliset musiikkiliikkeet.
Lava Music
Teknisiä kitaroita
Blue Lava Original & Lava ME4
• mensuuri 23,5" / 597 mm
• satulan leveys 42,9 mm
• nauhojen lukumäärä 18
• kaula gabonin mahonkia (oukoume)
• otelauta korkeapainelaminaattia
• virityskoneistot, talla ja hihnatapit: Lava
Blue Lava Original Free Boost
• koppa ja kansi korkeapainelaminaattia
• L2-etuvahvistin Free Boost-toiminnolla
• hintaluokka < 350 €
Lava ME4 Play
• koppa ja kansi korkeapainelaminaattia
• L3-etuvahvistin kosketusnäytllä ja Hilava-applikaatiolla
• hintaluokka < 550 €
Lava ME4 Spruce
• koppa korkeapainelaminaattia
• L3-etuvahvistin kosketusnäytllä ja Hilava-applikaatiolla
• kuusikansi
• hintaluokka < 800 €
Lava ME4 Carbon
• koppa ja kaula kokonaan hiilikuitua
• L3-etuvahvistin kosketusnäytllä ja Hilava-applikaatiolla
• hintaluokka < 1400 €
Lisätiedot: Fitzpatrick
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2024. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
