Taylor 914ce V-Class – uuden aallon akustinen

Martinin kitaratehtaan jo 1800-luvulla kehittämä X-rimoitus on erilaisina variaatioina pitänyt pintansa teräskielisen akustisen kitaran rakentamisessa. Nyt toinen iso kitaravalmistaja, Taylor, on tuonut markkinoille sarjan kitaroita, jotka on rakennettu uudenlaista rimoitustyyliä hyödyntäen. Onko V tyyleistä parhain?

Uudet V-class -kitarat on kehittänyt Andy Powers, jonka käden jälki on näkynyt viime vuosina monissa Taylor-kitaroissa, kuten esimerkiksi viime vuonna esitellyssä Academy-mallistossa. Powersin mukaan lähtöajatus V-rimoitustavasta syntyi surffauksen parissa, aaltojen käyttäytymistä seuraillessa.

V-Class -rimoituksen avulla on pyritty maksimoimaan sekä kitaran soinnin pituus (”sustain”) että sen äänen voimakkuus. Tällä on pyritty pääsemään eroon kannen jäykkyyden (soinnin pituus) ja joustavuuden (äänen voimakkuus) kesken tehtävästä kompromissista, joka Powersin mukaan on aina pakollinen rasite suunnittelulle perinteistä X-rimoitusta käyttäessä. Uuden malliston myötä Powers on myös tullut siihen tulokseen, että tällainen rimoitus tekee myös kitaran virittämisestä helpompaa ja tarkempaa, sillä V-class-rimoituksella tehdy soittimen sävelet soivat selkeän kirkkaasti. 

Taylor tarjoaa tällä hetkellä neljää V-Class-rimoituksella toteutettua soitinta, joissa kaikissa koppa on valmistajan Grand Auditorium -kokoa. Otimme testiin mallin 914ce, jonka runko ja sivut ovat perinteiseen tapaan Intian ruusupuuta ja kansi sitkakuusta. 

Image

Viistoreuna parantaa soitettavuutta

Taylor-uutuuden viimeistely on yksityiskohtia myöten täydellistä. Kyseessä on erittäin kaunis soitin rosettia ja reunalistoja myöten. Taylorin Grand Auditorium -koppa ei ole muodoltaan tietenkään D-mallin kaltainen, mutta on se jo sen verran kookas, että yläkulmassa oleva viisto selkeästi helpottaa jaksamista pidemmässäkin soittotuokioissa. Käsivarsi nimittäin istuu mukavasti loivennetussa kulmassa. 

Kitaran otelauta ei ole markkinoiden kapeimmasta päästä ja kielten jako satulan kohdalla on erinomainen. Esimerkiksi avoimet sointuotteet pystyy vaivatta muodostamaan niin, että vierekkäiset kielet soivat ilman sormien aiheuttamaa särinää.

Jokaiseen V-Class-kitaraan asennetaan Gotohin 510-virityskoneistot. Niiden liikkeeseen piti aluksi hieman totutella, sillä suuren välityksen (21:1) ansiosta kielen korkeus muuttui yhdellä liikkeellä vähemmän kuin mihin olen tottunut. Kun tähän sitten tottui, niin tuntuma oli erinomainen, ja toiminta osoittautui todella tarkaksi. Ja onhan koneistojen rustiikki pintakäsittely toki sekin mukava yksityiskohta. 

Kitara on varustettu Taylorin omalla ES2-mikrofonilla, jossa kolme mikrofonisensoria on asetettu tallan taakse. Tämän systeemin tuomaa parannusta perinteisiin pietsomikrofoneihin perustellaan sähköisen soinnin paremmalla dynamiikalla. Esivahvistimen säädöt (bass, treble, volume) puolestaan on aseteltu helposti ulottuville kitaran yläsivuun. Niistä on selvästi pyritty tekemään huomaamattomat, sillä tummat ja sirot säätönupit eivät mitenkään räikeästi erotu kitaran sivun pinnasta. Yhtä lailla huomaamaton on paristokotelokin, joka on sijoitettu lähtöjakin viereen kitaran peräpäähän. Ja tästä näkökulmasta on selvää, että viritysmittari on jätetty kokonaan pois. 

Vahva sointi kautta äänialan

V-class tuottaa sellaisen soundin kuin Taylor lupaa – kauniin ja vahvan. Kitara soi yhtä aikaa voimakkaasti, mutta myös erittäin hyvällä ”sustainilla”. Ilmeikkäästi soivat yläkerta ja keskialue ilahduttivat nekin. Samalla alataajuudet soivat erinomaisen tasapainoisesti. 

Valmistajan mukaan osansa on pohjan kaltevalla rimoituksella joka vahvistaa keskialueen sointia V-class-kitaroissa – kuten myös X-rimoitetuissa Taylorin Grand Auditorium -malleissa. 

Omasta mielestäni yksi oikein hyvin soivan akustisen kitaran merkki on se, ettei se kuulosta soittajalle itselleen millään tavalla ”mutaiselta”. 914ce olikin erinomaisen erotteleva myös alimmilla kielillä. Andy Powersin mukaan tällä kitaralla avoin G-sointu kuulostaa selkeältä, vaikka A-kieleltä sormitettava terssi (joka usein jätetään soittamatta juuri selkeyden vuoksi) olisikin siinä mukana. Näin todella myös on, samoin avoin D/F#-sointu soi selkeästi myös vapaan vitoskielen kanssa. Sama asia toistui C/E-soinnussa, jossa siis C-duurin bassosävelenä soi terssi vapaalla kutoskielellä. Myös muunlaisten kauttasointujen erottelevuus oli mainio. 

Kitaran suunnittelija on painottanut myös sitä, miten V-rimoitus parantaa sekä soinnin pituutta että volumea kitaran ylemmässä rekisterissä. Oikeastaan ensimmäinen havainto, jonka tein soittaessani kitaralla, oli vaikutelma siitä kuin soundissa olisi valmiiksi jonkinlainen huomaamaton, laadukas ”kompressointi”. Kitaran soivuus oli erittäin hyvä myös ylemmästä rekisteristä, esimerkiksi yhdeksänneltä nauhalta lähtien. 

Ja kun capon asetti esimerkiksi viidenteen nauhaväliin, niin kitara soi oikeastaan samalla voimakkuudella kuin avoimesta asemasta. Jos kaipaa volumea erottuakseen akustisesti muiden soittajien keskeltä, uskoisin tällä kitaralla pärjäävän hyvin. Toisaalta kitara tuntui syttyvän hyvin herkälläkin sorminäppäilyllä.

Ainoana pienen pienenä miinuksena havaitsin joissakin ylärekisterin nauhaväleissä pienen pientä ajoittaista särinää, jos kieliä painoi lujempaa. Tämä on kuitenkin enemmänkin säätöasia.

Mielenkiinnosta myös äänitin kitaraa, ja totesin, että sama selkeys ja tasapainoisuus välittyivät myös tallenteelta. Soundi olisi itselleni kelvannut heti sellaisenaan, ilman ekvalisointia. 

Entäs se alussa mainittu parempi vire? Tätäkin pyrin tietysti kuuntelemaan. Ylärekisterin intonaatio tuntui erittäin hyvältä. Ja ehkä juuri ongelmaintervallit, kuten vaikkapa avoimen A-soinnun kakkoskielellä oleva terssi tuntui hieman tavallista lempeämmältä. Samoin DADGAD-virityksessä tietyt ongelmapaikat (tässäkin nimenomaan terssit) vaikuttivat soivan hitusen pehmeämmin.

Sähkösoundikaan ei petä

ES2-mikrofoni osoittautui myös asialliseksi, kuten sopi odottaa. Linjasoundi on keskialueelta vahva ja terve. Lisäksi esivahvistimen basso- ja treble-säädöt antavat reilusti leikkaus- ja korostusvaraa. Jälleen kerran sähkösoundi oli kuitenkin mielestäni parhaimmillaan, kun molemmat sävyhanikat olivat aika lailla keskiasennossaan ja volume täysillä. Jos trebleä esimerkiksi korosti oikein isosti, tuntui yläkerta omiin korviini jo hiukkasen epämiellyttävältä. Middle-säätö olisi tietysti mukava, koska silloin soundin luonnetta olisi pystynyt keskialueelta vielä erikseen hitusen pehmentämään.

Joka tapauksessa tuntui siltä, että tässä on onnistuttu varsin hyvin välttämään pietso-systeemien muovista luonnetta. Soundissa on soittimen akustista tuntua, mutta en tietenkään sano, että se kuulostaisi samalta kuin mikitetty akustinen. 

Myös kohinataso osoittautui todella alhaiseksi, ainakin kun vertasin sointia omissa kitaroissani olevaan B-Band-mikrofoniin.

Image

Erinomainen kitara, jolla on myös hintaa

Sain pitää testisoitinta hallussani poikkeuksellisen kauan, reilun kuukauden. Tänä aikana huomasin, että hieman kitaran soundi toki ”arkipäivästyi” sitä mukaa kun kielten kunto heikkeni. Silti kuluneillakin kielillä kitara soi edelleen oikein hyvin, mitä itse pidän myös yhtenä hyvän kitaran merkkinä.

Ainoa kysymysmerkki tulee mieleen kun katsoo hintalappua. Kitara on hinnoiteltu sen verran korkealle, että kovin suuria ostajajoukkoja se tuskin houkuttelee. Ja toisaalta samalla rahalla saa jo hyvinkin teetettyä itselleen soittimen. 

Se toinen puoli asiaa on, että Taylorin V-class-kitarat ovat ainakin tämän yksilön perusteella aivan erinomaisia soittimia. Tietysti eri musiikkityyleissä on suositaan tietynlaisia soundeja, ja kitarat ovat myös makuasioita. Omasta mielestäni näin hyvin soiva kitara sopii kyllä mihin tahansa tyyliin, missä nyt teräskielistä akustista kaivataan. 

Taylor 914ce V-class 

Teräskielinen akustinen kitara V-class-rimoituksella

• rungon muoto: Grand Auditorium
• kansi: kokopuinen sitkankuusi
• sivut ja pohja: kokopuinen Intian ruusupuu
• kaula: trooppinen mahonki
• otelauta: Länsi-Afrikan eebenpuu
• mensuuri: 25,5"
• nauhat: 20
• elekroniikka: Taylor Expression System 2
• väri: Natural
• hintaluokka alle 6000 euroa

(sisältää Taylor Deluxe Hardshell Brown -kotelon)
 

Lisätiedot: Taylor

Massan ja jäykkyyden sijoittelua

Koska kyseessä on ainakin kaupallisessa mielessä uudenlainen rimoitustapa, pyysin asiasta kommentteja akustisiin kitaroihin jo pitkään erikoistuneelta soitinrakentajalta, A-P Paasoselta. 

Jos otetaan lähtökohdaksi se ajatus, että hyvä kitara on ohueksi rakennettu, niin miten tämä rimoitustapa auttaa sen tavoittelussa? Paasosen mielestä on varsin mahdollista, että tällainen V-rimoitettu kitara pysyy kasassa kevyemmällä rimoituksella kuin jollakin toisella mallilla rakennettu.

– Kitaran kannen toiminta rakennetaan massan ja jäykkyyden sopivalla sijoittelulla. Taylorin uudessa rimoitusmallissa massiivisin elementti, pitkittäiset V:n sakarat, kontrolloivat kannen pituussuuntaista jäykkyyttä suoraan kielten vetoa vastaan. Kitarassa näyttäisikin olevan vähemmän rimatavaraa kuin esimerkiksi monissa X-rimoitetuissa tehdasvalmisteisissa soittimissa. V-malli on todennäköisesti hyvin jäykkä pituussuuntaan ja vastaavasti löysä poikittain. Rimoitus näyttää hyvin selkeältä jäykkyyden säätämisen suhteen, Paasonen toteaa.

Lähtökohtana Taylorin V-rimoituksen taustalla on ollut parantaa sekä kitaran soivuutta että äänen voimakkuutta samanaikaisesti. Paasosen toteaa, että kansilevyn ja rimoituksen ominaisuuksia muunnellen soittimen kannen voi saada toimimaan hyvin erilaisilla tavoilla varsinaisesta rimoitusmallista riippumatta. Eri mallit tukevat kannen värähtelymuotoja eri tavoin.

– Kitaran ääni syntyy, kun näpäytetyn kielen pieni ja rajallinen energia saa kannen liikkeelle. Kannen liike kopan myötävaikutuksella muuttaa tuon pienen energian kuultavaksi ääneksi. Energia voidaan käyttää nopeasti, jolloin kitara soi voimakkaasti, mutta lyhyen aikaa. Tai sitten se voidaan valutella hitaasti ulos, jolloin kitara soi pitkään, mutta vaimeammin. Jälkimmäinen tuntuu pitkänä ”sustainina”. Taylorin resepti korostanee pitkää ääntä koko kitaran äänialueella. V-mallissa saattaa olla myös hyvä hyötysuhde, jolloin kielen energia saadaan käytettyä pienellä hukalla äänentuottoon.

Image

Taylor V-class-kitarat suunnitellut Andy Powers (kuvassa) toteaa myös vireen parantuneen tällä rimoituksella.

Kuinka paljon kitaran soinnin selkeys ja niin sanottu ”erottelevuus” itsessään vaikuttaa vireeseen?

– Perinteisellä tavalla nauhoitettu kitara on tasavireinen soitin, ja tasavireisyyden ongelmat, esimerkiksi rumat suuret terssit, löytyvät jokaisesta kitarasta. Tiettyjen intervallien epävireisyyden tuntu johtuu soivien äänten riitelevistä yläsävelsarjoista. Jotkut yläsävelet soivat liian lähellä toisiaan ja heijaavat ikävästi. Selkeästi soiva soitin saattaa korostaa perusääntä ylä-äänesten kustannuksella. Tai riitelevät äänekset soivat luonnostaan vaimeammin. Tällöin kitara kuulostaa vireisemmältä, Paasonen kertoo ja jatkaa: 

– Toinen vaikutus löytyy kitaran ominaisresonanssitaajuuksista, jotka löytyvät kaulalta usein ikävinä ”susiääninä”. Niiden lähellä olevat sävelet vääntyvät hiukan epävireisiksi. Jos resonanssipiikit ovat vaimeita ja sopivilla taajuuksilla, kitara soi tasaisesti tasavireessä koko kaulan alueelta.

•••