Uutiset

Uutiset
Riffi
2/2018

Katso uuden numeron sisältöä tämän linkin kautta!

Riffi 3/2018 ilmestyy 13. kesäkuuta.

Uutiset
Timo Koskinen ja Lauri Paloposki

Frankfurtin perinteiset musiikkimessut on nyt hiljalleen jakautunut oikeastaan kolmeen erilliseen tapahtumaan. Prolight & Sound käsittää itsessään kaksi selkeästi toisistaan erkaantuvaa kokonaisuutta, todella erinomaisesti voivan Prolight-messun ja hieman resuuntuneen Sound-puolen. Kolmantena tulee näiden tapahtumien alkuperäinen kantapuu – Musikmesse.

Uutiset
Timo Koskinen | Lauri Paloposki | Tommi Saarela

Luvattuja sateita ei saapunut, ja aurinkokin suosi messujen kolmatta päivää. Festivaaliteltassa ja eri halleihin hajautetuilla lavoilla riitti esityksiä aamusta iltaan ja pääosin ne olivat erittäin taidokkaita.

Uutiset
Lauri Paloposki ja Tommi Saarela

Musikmessen avauduttua päivää Prolight & Soundin perään päästiin sitten jo soitinpuolenkin makuun.

Uutiset
Lauri Paloposki & Tommi Saarela

Suojaisissa paikoissa kirsikkapuut kukkivat jo ja aamutuimaankin pärjää ulkona paitahihasillaan. Etenkään pääsiäisen lumisateiden jälkeen ei lainkaan paha – messuille tekee mieli kävellä, kun ei ole kiirekään. Ovet aukeavat viime vuoden tapaan vasta kymmeneltä, joten aamusella on aikaa.

Uutiset
Timo Östman

Marraskuussa Suomessa esiintyvä virolainen Trad.Attack! on tehnyt säkkipillistä muodikkaan soittimen kotimaassaan. Sandra Vabarnan (säkkipilli, laulu) sekä kitaristi-laulaja Jalmar Vabarnan ja rumpali Tõnu Tublin muodostama trio on ollut Viron kuumin yhtye jo jonkin aikaa.

Uutiset
Lauri Paloposki

World of Vintage Guitars -tapahtumassa Musikmessen vierailijat pääsevät tutustumaan Fender-soittimiin vuosilta 1950–1964.

Uutiset
Lauri Paloposki

Muusikko ja säveltäjä Sebastian "Kebu" Teir Espoosta on voittanut Schallwelle-palkinnon Parhaana Artistina 2017.

Uutiset
Lauri Paloposki

Musik Produktiv ja Frankfurt Messe rakentavat kevään Musikmesseen kokonaan uuden toiminnallisen tapahtuman, Amp Worldin, jossa messuvieraat pääsevät kätevästi kokeilemaan ristiin erilaisia vahvistimia ja kaiutinkaappeja.

Uutiset
1/2018

Riffi 2/2018 ilmestyy 18. huhtikuuta.

Uutiset
Riffi

Musikmessen ja Prolight + Sound -tapahtuman ohjelma sisältää tänä keväänä myös A3E:n järjestämän seminaarin, joka ennakkotietojen mukaan käsittelee tulevaisuutta monipuolisesti audiotyöläisen, tuottajan ja muusikon näkökulmasta.

Uutiset
Riffi

Tampereen kaupunginkirjaston kevään 2018 Metso LIVE -esiintyjät on julkistettu.

Uutiset
Lauri Paloposki

Frankfurt Musikmessen vuosi sitten aloittama kitaratapahtuma, Guitar Camp, sai erinomaisen suosion. Nyt tähän uuteen suuntaan paahdetaan vieläkin isommalla kaasulla.

Uutiset
Lauri Paloposki

Helsinki Tonefest on uusi vuosittainen kitaroihin keskittyvä messu- ja konserttitapahtuma. Nyt ensi kertaa järjestettävä tapahtuma koostuu kahdesta osasta: päivällä pidettävästä maksuttomasta messutapahtumasta sekä pääsymaksullisesta iltakonsertista.

Uutiset
Lauri Paloposki

Kevään 2018 konserttiohjelma on julkistettu ja jälleen kerran Äänekosken kulttuuritoimi on ennakkoluulottomasti asettanut riman korkealle.

Uutiset
Lauri Paloposki

Nuori Kulttuuri -toiminnan SOUNDS on valtakunnallinen musiikkikatselmusten kokonaisuus, jossa nuoret pääsevät esiintymään, seuraamaan toisten ryhmien esityksiä ja oppimaan työpajoissa.

Uutiset
STT /Kuva Matti I. Korhonen

Muusikkojen liiton vuoden 2017 tunnustuspalkinto on myönnetty musiikkineuvos Ossi Runnelle hänen mittavasta elämäntyöstään suomalaisen musiikkielämän hyväksi.

Uutiset
Teksti: Lauri Paloposki

Toimistomme palvelee jälleen 27.12.2017

 

Akuuttia asiaa?
Voit lähettää meille myös sähköpostia, niin asia ei pääse unohtumaan.

 

Uutiset

Useat Musiikin edistämissäätiön tukimuotojen hakuajat muuttuvat. Muutos koskee äänitetuotannon tukea, markkinointi- ja vientitukea, elävän musiikin tukea ja työskentelytukea. Näiden tukien hakuajat aikaistuvat kahdella viikolla, muiden tukien hakuajat pysyvät ennallaan.

Uutiset
Lauri Paloposki

Maailman tunnetuimpien kitaristien joukkoon lukeutuva Steve Vai tulee Suomeen luotsaamaan uransa ensimmäistä masterclass-iltaa 12. maaliskuuta Sellosaliin.