Artikkelit

Oma persoonallinen ja jäljittelemätön käsiala tekee soittajasta Soittajan. Hendrixillä oli käsialansa, Stevie Ray Vaughanilla oli omansa ja niin Joe Satrianilla kuin Carlos Santanallakin on ilmiselvästi sellainen – omintakeinen tapa ottaa äänet soittimesta. Kyse on yhtä paljon sävelten sävystä kuin sävelikön koostumuksesta, yhtä lailla kiinni sävelten ajoituksesta kuin niiden painotuksista.

Jalon ruumiinkulttuurin eli urheilun puolelta olemme kuulleet ns. ”harmaasta alueesta”, jolla liikuttaessa ei olla varsinaisesti ihan päivänvaloa kestävissä toimissa, muttei toisaalta vielä aivan avoimesti rikkomassa lain tai määräysten sanaa; kunhan vain hiukan kiertämässä pykäliä ja porsaanreikiä sovittelemassa.

Syksyllä järjestetään Lahdessa It’s Showtime -messut, joista koetetaan rakentaa aikaa myöten musiikki- ja tapahtumatekniikan keskeistä suomalaista näyttämöä. Perinteisen laite-esittelyihin perustuvan messuamisen lisäksi tarkoitus on esitellä alan koulutuksen eri puolia ja myös järjestää koulutusta messujen aikana. Ihan jo senkin takia, että tiedolle on huutava tarve musiikkituotannon siirtyessä yhä useammin studioista muusikoiden ja tuottajien omiin pajoihin.

Maailman suurin soittimien ja soitinlaitteiden näyttely, Frankfurtin musiikkimessut, on tältä vuodelta nautittu. On kuljettu haukkana kilometreittäin käytäviä, joiden varsilla 1 561 näytteilleasettajaa esitteli tuotteitaan yli 100 000:lle kävijälle. Naapurihalleissa järjestetty Pro Light & Sound -messu toi vielä omansa lisää; 766 näytteilleasettajaa ja valtavasti neliöitä.

Teoria on siitä mainio juttu, että sen avulla voi etukäteen hahmotella miten jokin asia tulee mitä luultavimmin tapahtumaan. Teorian suomin välinein voi sitten tapahtuman aikana analysoida mitä todella näyttää tapahtuvan. Ja yhtä lailla teoria suo mahdollisuuden eritellä jälkikäteen sitä mitä todella tapahtui ja miksi se tapahtuikin ihan eri tavalla kuin etukäteen oli oletettu.

Aistihavaintojen kuvaileminen on aina pulmallista, eikä ole kovin suuria takeita siitä, että eri henkilöiden keskustellessa samat luonnehdinnat sisältäisivät samat merkitykset. Sellainen tilanne on vielä helppo jossa jotakin asiaa tarkastelevat ihmiset ovat samaan aikaan samassa paikassa ja voivat keskustella yhteisestä samanaikaisesta havainnosta.

Keskustelu piratismista aaltoilee yhä ja kantaa otetaan. Eräs omintakeisimmista ja kiistatta pätevimmistä suojautumiskeinoista on Tommi Lindellin mullistava keksintö: tuore All Rights Reserved -levy myydään Abloy-lukolla varmistettuun CD-soittimeen valmiiksi asennettuna. Jos joku mielii kopioida, sopii neuvotella tekijän itsensä kanssa avaimen lainaamisesta...

Lempinimien keksiminen ja käyttö on usein tiedostamaton tapa näyttää, että lempinimen käyttäjällä ja puheen aiheella on jokin erityinen suhde, olipa nimityksen kohteena sitten elävä henkilö tai jokin asia. Kun korkeassa asemassa oleva poliitikko kertoo lounastaneensa Manun tai Maran kanssa, jokainen ymmärtää huomata, että korkearvoisuus yltää ilmeisen kaverilliseen suhteeseen ihan jopa presidenttitasolle.

Yhdessä suhteessa musiikilla on ylivertainen etu verrattaessa sitä vaikkapa urheiluun: yksilön aktiiviura voi musiikin puolella olla huimasti pitempi kuin jääkiekossa. Siitä yhtenä esimerkkinä tupsahti postilaatikkoon ikämiessarjaan lukeutuvien Janne Louhivuoren ja Jussi Sydänmäen uusi levy, joka osoittaa ettei luomisvoiman tarvitse hiipua iän karttuessa.

Oppimisella ja opetettavana olemisella ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Oppimisella ja opettamisella saattaa kuitenkin parhaimmillaan olla myös vahva myönteinen vuorovaikutus.

Olin luullut, että markkinatalouden kurimuksissa kuvaamataiteet olisivat säilyttäneet arvokkuutensa musiikkia paremmin. Sitten asioin eräänä kevätlauantaina paikallisessa tavaratalossa ja havahduin kuulutukseen: ”Nyt erä sisustustauluja erikoishintaan”. Aivan oikein, sisustustauluja. Otaksuisin, että kyseessä ovat kansantajuisin aihein kuvitetut – sanottaisiinko harmittomat – teokset. Kenties jotakin kuvataiteen selkokieltä keskimääräiseen makuun. Helppoa katseltavaa?

Elämme paradoksaalista aikaa. Teknologisen kehityksen yhtenä päämääränä on vapauttaa ihmiset työn sitovuudesta antamalla kaikenlaisia mahdollisuuksia niin suoritteen ajoituksen ja kuin suorituspaikankin suhteen. On kannettava tietokone, ympäri maailman kudottu tietoverkko ja puhelinkoje jolla voi vaikkapa valokuvata silloin kun ei huvita pelata, tekstailla, selata nettiä tai vastaanottaa ravivihjeitä.

Vuosi on vasta aluillaan ja kukaan tuskin osaa ennustaa minkälainen se tulee olemaan suomalaiselle musiikkielämälle. Jos mediaa on uskominen, niin vientinäkymät ovat paremmat kuin milloinkaan. Suomalaisbändeillä kun on tätä nykyä kysyntää – löytyy omintakeisuutta ja tyyliä, jolla erotutaan massasta maailmalla. Harmillista kyllä, aivan sitä samaa ei voine sanoa euroviisuehdokkaistamme?

Levyteollisuus on aiemminkin kunnostautunut antamalla sekä omalla suullaan että etujärjestönsä kautta omituisia lausuntoja levymyynnin laskusuunnan syistä ja tilanteen korjaamisesta. Taannoin osui eteen analyysi, jossa päiviteltiin kuinka Yleisradion toiminnassa ei riittävän ymmärretä levyteollisuuden etuja. No huh, huh.

Kirjoitin taannoin, että nuorten muusikoiden taidokkuus on nykyään hämmentävän korkealla tasolla. Siihen liittyen musiikin eri tyylejä hallitaan sekä soitannollisesti että säveltämisen ja sovittamisen osalta. Hieno homma, mutta vielä on sarkaa raivaamatta. Harmillisen moni ihan kelpo sävellys kun nimittäin latistetaan suotta kömpelöllä tai suorastaan tökeröllä sanoituksella.

Sanonta kuuluu, että ketju on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Mutta mikä onkaan heikoin lenkki?

Avasin taannoin television juuri sopivasti, kun siellä oli meneillään Elixir-niminen ohjelma. Lyhyessä ajassa ehdittiin seurata vasta-alkajan ensiaskeleita golf-viheriöllä, juoksukärpäsen puraiseman amatöörin valmistautumista puolimaratoonille ja eräelämää aiemmin kokemattoman ensimmäistä yöpymistä telttaretkellä; kaikkia näitä pätevien oppaiden johdolla.

En osaa piirtää. Paperille saan kynällä aikaan kotikylän yksinkertaistetun asemakaavan ajo-ohjeeksi, en juuri muuta. Mutta tietokoneessani on ohjelma, jonka avulla tuotan melko sujuvasti piirroksen kaltaisia sommitelmia, joita voi jopa käyttää toisinaan apukuvituksena jonkin toimintaperiaatteen havainnollistamisessa tms.

Selasin taannoin kaapin perukoille varastoituja vinyylilevyjä ja kuuntelin muiden muistojen ohessa myös omia tuotoksiani parinkymmenen vuoden takaa. Niistä huokui vankkumaton usko omiin soitannollisiin taitoihin; ideoita oli muunnettu esikuvien innoittamiksi sävelkuluiksi ennakkoluulottomasti, riskejä kaihtamatta ja omia rajoja ymmärtämättä.

Hyvin kauan sitten maailmassa eli kekseliäitä henkilöitä, jotka uutteruudellaan loivat pohjan teolliselle vallankumoukselle ja teknologisoituvalle maailmalle. Monet keksinnöt syntyivät toisistaan riippumatta eri puolilla maailmaa samaan aikaan, ja perusmuodoltaan kenties hyvinkin samankaltaisina. Näiden peruskeksintöjen johdannaiset saattoivat sitten kehittyä pitkään varsin omaperäisinä ja yksilöllisinä.