Blackstar TV-10A – Amerikan soundeja brittityyliin

|
Image

Virkistävää, että joku malttaa keskittyä yhteen juttuun eikä koeta olla kaikille vähän kaikkea.

 

Entisten Marshall-insinöörien reilut 15 vuotta sitten perustama Blackstar on vuosien varrella opittu tuntemaan perinteisten rouheiden brittisoundien soihdunkantajana yhdessä Marshallin ja Orangen kanssa, vaikka firman kehittämällä ISF-säädöllä heidän vahvistimiensa luonnetta onkin voinut muovata myös Atlantin toiselle puolelle viittaavaksi. 
Nyt Blackstar harppaa suoraan valtameren taakse ja lähtee haastamaan Fenderiä pienitehoisten putkikombojen segmentissä. Rohkeuden puutteesta ei yhtiötä ainakaan voi syyttää.

TV-10A on nimensä mukaisesti 10-wattinen ja kaksikanavainen Class A -kombo. Sen sisuksissa hohkaa kaksi putkea: etuasteeseen sijoitettu ECC83 ja päätteessä nököttävä 6L6. Kaiutinelementti on 12-tuumainen Celestion Seventy-80, mutta kombo voidaan liittää myös mihin tahansa ulkoiseen 8/16 ohmin kaappiin.

TV-10A:ta markkinoidaan erityisesti studiokäyttöön, ja siihen tarkoitukseen se on erittäin helppo kuvitella varteenotettavaksi vaihtoehdoksi esimerkiksi Fenderin Blues Juniorille. Blackstarin omassa mallistossa sen edeltäjänä voisi pitää spekteiltään hyvin samankaltaista Studio 10 6L6:tta.

Testiyksilön kermanvärinen tolex ja tyylikäs vaaleanruskea etukangas tekevät kombosta houkuttelevan näköisen paketin: tämähän istuisi studion lisäksi olohuoneeseen vaikka sisustuselementtinä! 

Miellyttävän estetiikan viimeistelee vaaleanruskea kantokahva, johon tarttuessa käy myös samantien selväksi, että TV-10A on kokoisekseen yllättävän painava laitos – peräti 14,7 kiloa. Toisille se on merkki jämäkästä laadusta, toisille jo pelkkä ajatus vahvistimen raijaamisesta ahtaissa porttikongeissa nostaa hien pintaan. Kukin siis arvioikoon tykönänsä kuinka massaan suhtautuu.

Muutoin TV-10A on nykypäivän kaikki yhdessä paketissa -ratkaisujen keskellä virkistävän simppeli laitos, sillä yläpaneelissa nököttävät kontrollit voidaan laskea yhden käden sormilla, eikä hommaan liity minkäänlaista applikaatiota.

Image

Konstailemattomuus toimii: äänenvoimakkuutta säädetään master-volumella, signaalin säröytymistä gainilla, kaiun määrää/syvyyttä reverbillä ja äänensävyä tonella. 

Säröytymiseen vaikuttavan gainin ja sävyä muokkaavan tonen välistä löytyy sentään pieni Drive-painike, joka toimii käytännössä kanavanvaihtajan tavoin. Painikkeen vaihtoehtona palvelee vahvistimen mukana seuraava jämäkkä FS-4S-jalkakytkin, jolla puhtaammasta soundista pääsee Driven rosoisempaan maailmaan näppärästi soiton lomassa.

Kaiun etähallintaa varten tarvitaan kuitenkin erikseen myytävä Blackstarin kahden kytkimen pedaali, jonka valmistaja olisi kyllä kernaasti saanut paketoida vakiovarusteeksi.

Myönnytyksenä nykypäivän tarpeisiin laitteeseen on lisätty efektilenkki (sarjaan) sekä yksinkertainen kaiutinemuloitu lähtöliitäntä (joka toimii myös kuulokeliitäntänä), mutta siinäpä se on – ei usb-liitäntöjä, ei Blackstarin kehittämää Infinite Shape Feature -säätöä sen enempää kuin valmistajan monissa uudemmissa vahvistimissaan hyödyntämää CabRig-appia, jolla simuloidaan kaiuttimen ohessa myös studioakustiikkaa sekä mikrofoneja.

Rapsakka soundi

TV-10A:n liitännät on sijoitettu takapaneelin alaosaan siten, että yhdistettyinä ne sojottavat kohti lattiaa. Näin piuhat ovat hyvässä suojassa yhteentörmäyksiltä ja säästävät tilaa vahvistimen takana. Samalla ratkaisu tekee liitäntöjen käytöstä hankalampaa mikäli laitetta ei pääse vapaasti pyörittelemään, tai sen taakse ei mahdu kyykistymään parempaa katselukulmaa etsien – tai jos vain sattuu olemaan niitä ihmisiä, joilla piuhat tuntuvat käsikopelolla operoidessa menevän aina automaattisesti väärinpäin.

Image

Kun johdot on saatu oikeille paikoilleen, tulee vahvistinta ennen ensimmäisten sävelten ottamista pitää hetken lämpiämässä standby-moodissa. Tämän päätteeksi ei tarvitsekaan muuta kuin napsauttaa virtakytkin on-asentoon ja antaa kitaran laulaa.

Kaikki namiskat puolen päivän paikkeilla soittajaa tervehtii puhtaampien soundien puolella varsin ponnekas jenkkisoundi. Korkeimmat taajuudet muuttuvat Tonea myötäpäivään kierrettäessä nopeasti melkoisen teräviksi, mutta tämä lienee amerikkalaistyylisten 6L6-pääteputkikombojen ominaisuus – moinen pisteliäisyys ei ole mitenkään vierasta Fenderinkään valikoimissa.

Master volumea ja gainia avaamalla keskitaajuudet saavat ympärilleen miellyttävää harmonista runsautta. Vaikka kyseessä on ”puhdas” kanava, siitä saa kirvoitettua jo melkoisen rouheaa soundia gainia oikealle kierrettäessä. AC/DC:mäinen napakka komppisoundi löytyy heti puolenpäivän jälkeen ja laulavaa, venyvää saturaatiomattoakin irtoaa viimeiseltä neljännekseltä.

Drive-kytkimen takaa löytyvälle ”särökanavalle” vaihdettaessa aloituspiste siirtyy jonnekin hillityn bluessärön tuntumaan ja skaalautuu siitä gainin avaamisen myötä vähitellen rapeampaan, koko signaalin haltuunsa ottavan saturaation rajoilla taiteilevaan crunchiin – kuumilla humbuckereilla mennään toki rajan yli jo aiemmin niin että heilahtaa.

Integroitu kaiku on erinomainen, vaikkakaan ei kontrollien puolesta se kaikkein monipuolisin. Maltillinen lisäys tuo kaivattua tilan tuntua riffien ympärille ja äärimmilleen rullattuna se toimii mainiosti soolojen elävöittäjänä. Monikäyttöisin asetus löytyy sieltä asteikon puolivälin paikkeilta.

Olisi väärin sanoa, että TV-10A on äänekäs kokoluokkaansa nähden, sillä 10 putkiwatista lähtee tunnetusti reilusti mökää. Se ei välttämättä yllytä kilpailemaan kovakätisemmän rumpalin kanssa, mutta muutoin tehoa riittää kyllä moniin eri käyttötarkoituksiin. Ja loput voidaan kattaa liittämällä vahvistin emuloidun linjaulostulon kautta suoraan PA-järjestelmään.

Emuloitu ulostulo itsessään ajaa asiansa. Se toimii niin äänitys- kuin livekäytössä, mutta mistään poikkeuksellisen eläväisestä ratkaisusta ei ole kyse, eikä soittajalle ole tarjolla erilaisia kaappimallinnuksia. Toisaalta valintojen vähyys pitää tässäkin kohden työskentelyn yksinkertaisena. Jälleen makuasia, näkeekö asian enemmän plussana vai miinuksena.

Amerikkalaistyyliin leikatuilla keskitaajuuksilla ja neutraalilla luonteellaan TV-10A toimii odotetun hyvin myös pedaalialustana. Keskitaajuuksia buustaava overdrive tuo soundiin erottuvuutta ja paksuutta. Signaali säilyy selkeänä myös Fuzz Facella, eikä kuumempikaan signaali lyö vahvistinta totaalisen tukkoon. Alataajuuksista löytyy aina puhtia, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Erilainen vaihtoehto

Blackstarin laitteisto on löytänyt vannoutuneen käyttäjäkunnan erityisesti raskaampia särövalleja suosivien soittajien keskuudesta. Isossa-Britanniassa suunniteltujen vahvistimien valmistus Kiinassa on pitänyt niiden hinnat kohtuullisina, ja valmistajan edullisemman pään malleja kuulee monesti suositeltavan brittihenkiseen murinaan ensikosketustaan ottaville.

TV-10A tarjoaa valmistajan tuttuun kaavaan kuitenkin erilaisia sävyjä. Jos Blackstarin valikoima ei ole tähän mennessä houkutellut, kenties tämä on juuri se malli, joka saa tutustumaan mallistoon tarkemmin.

Kilpailu keskihintaisten ”pikkuvahvistimien” keskuudessa on toki kovaa. Marshallilta löytyy Origin 20 ja Orangelta Rocker 15. Suorin TV-10A:n kilpailija on luonnollisesti vuosikausia sitten paikkansa vakiinnuttanut Fenderin Blues Junior. Takavasemmalta yhden vaihtoehdon samaan kategoriaan voisi tarjota myös Supron Delta King 12.

Blackstarin uutukainen on kuitenkin näistä se pienitehoisin ja kenties suorimmin äänityskäyttöön suunnattu peli. Siinä tarkoituksessa se toimii kuten lupailtiin: soundit ovat hyvät ja lämpimät pienemmilläkin äänenvoimakkuuksilla ja kohinataso pysyy maltillisena gain- ja volume-asetuksista riippumatta. Ei hullumpaa, ei lainkaan hullumpaa.

Blackstar TV-10A

10-wattinen putkikombo

• 12" Celestion Seventy-80 -kaiutinelementti
• kaksi kanavaa
• integroitu digitaalinen kaiku
• säädöt: Master volume, Gain, Tone, Reverb, Drive-kytkin
• liitännät: efektilenkki (sarjaan), emuloitu linjaulostulo/kuulokelähtö, kaiutinliitännät 8–16 Ohm
• FS-4S-jalkakytkin
• putket: 1× ECC83 ja 1× 6L6
• power- ja Standby-kytkin
• mitat (mm): 473 x 421 x 251
• hintaluokka alle 700 €

Lisätiedot: EM Nordic
 


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2025
Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.