Smaart V9 – ammattilaisen mittasoftan iso päivitys

|
Image

Rational Acoustics Smaart -mittaohjelmisto nytkähti loppusyksystä yhden versionumeron eteenpäin. Käyttöpinnan alla itse ohjelmisto on koodattu uudestaan koko lailla kauttaaltaan, ja samalla sekä käytettävyyteen että ominaisuuksiin on tehty kosolti parannuksia.

Edellinen iso päivitys on lähes seitsemän vuoden takaa, mutta matkan varrella ohjelmaan on lisätty monia mainitsemisen arvoisia ominaisuuksia, joita yhdeksikön uutuuksien ohella käyn hieman tässä läpi.

Rational Acousticsin mukaan Smaart V9 on koodattu pitkälti alusta asti uudestaan, jotta se tukee paremmin nykyisiä prosessoreita (Apple M1 & M2) sekä käyttöjärjestelmiä. Nyt julkaistut neljä eri versiota perustuvat yhteiseen ja samaan lähdekoodiin, joten ne kaikki myös päivittyvät samassa tahdissa. Aiemmin Smaart V8, kevytversio Smaart DI, sekä äänenpainemittauksiin painottuva Smaart SPL olivat erillisiä tuotteita, mikä epäilemättä aiheutti päällekkäistä työtä ylläpidon ja päivitysten osalta.

Äänenpaineet muistiin

Edullisin versio Smaart 9 SPL on tarkoitettu pelkästään äänenpaineiden mittaamiseen, tyypillisimmin konserttimelun tarkkailuun.

Ohjelmalla voi tehdä useammalla mittamikrofonilla äänenpainemittauksia (A- & C-painotuksilla), sekä melukertymämittauksia esimerkiksi vaikka viiden tai kymmenen minuutin keskiarvolla. Smaart 9 SPL näyttää lukuarvot reaaliaikaisesti, mutta kerätyn datan voi myös tallentaa graafeiksi. Äänenpainekuvaajiin voi tarvittaessa lisätä muistiinpanoja, jotka jäävät talteen kellonaikamerkinnän kera. 

Lopuksi ohjelma laatii äänenpainemittauksista tarvittaessa PDF-raportin ja myös aiemmin tallennettuja mittauksia voidaan tuoda näkyville. 

LE – peruskäyttäjän työkalupakki

Perinteisesti yleisin käyttötarkoitus Smaart -ohjelmistolle on yksikanavainen RTA (Reaaliaika-analysaattori) sekä erityisesti sähköisissä ja akustisissa mittauksissa käytettävä kahden kanavan siirtofunktiomittaus (Transfer Function). 

Edukkaimmillaan näiden pariin pääsee LE-kevytversiolla, jossa on mahdollisuus useampaan samanaikaiseen mittaukseen (edellisessä Smaart DI-kevytversiossa oli vain yksi) sekä niiden keskiarvon mittaukseen, mutta säädettäviä ominaisuuksia on reilusti karsittu. 

Image

LE-versiossa äänenpainemittauksia voi olla yksi kerrallaan käytössä, eikä minkäänlaista lokia äänenpaineille ole tarjolla. Jos ensisijainen käyttötarkoitus on saada RTA näkyviin ja vain satunnaisesti tehdä yksinkertaisia kaiutin tai huoneakustisia mittauksia, LE-versiolla pääsee varmasti jo pitkälle. 

RT – tarkempaan mittaukseen

Real-Time versio on kuten LE, mutta siinä on mahdollisuus säätää erityisesti siirtofunktiomittauksen asetuksia tarkemmin. Näistä esimerkkinä on FTW (Frequency Time Windowing), jonka avulla mittaustuloksesta voi siivota pois heijastuksien värittymää, samalla toki menettäen dataa matalilta taajuuksilta. 

RT-versiossa tulee myös uutuutena esitelty mittausmakro-ominaisuus, jolla voi tarvittaessa hieman automatisoida usein toistuvia mittausprosesseja. 

Ja mikäli haluaa etäkäyttää toisella koneella olevaa Smaartia, vaatii sekin vähintään RT-version. 

Suite – kaikki ja vähän päälle

Täysversio sisältää kaikki edellämainitut ominaisuudet sekä lisäksi vielä mahdollisuuden impulssivastemittauksiin. 

IR-moodi mahdollistaakin asioiden tutkimisen aikatasossa sekä lineaarisella että logaritmisella asteikolla. Tästä paketista löytyvät siis työkalut esimerkiksi jälkikaiunta-aikojen laskemiseen sekä puheen ymmärrettävyyttä kuvaaviin STI-laskuihin. 
On toki varsin ymmärrettävä päätös jättää tämä moodi muista versioista pois, sillä se on varmastikin merkittävästi harvemmin käytetty toimintamoodi.

Image

Impulssivastemittauksesta pystyy esimerkiksi visualisoimaan tilan jälkikaikua eri taajuuksilla.
 

IR-mittauksiin tuli jo V8.5:ssä merkittävä päivitys, joka mahdollistaa useamman impulssivastemittauksen mittauksen ja tarkastelun samanaikaisesti. Tämä ominaisuus on edelleen mukana.

Kerralla omaksi tai vuosimaksulla

Oman Smaart ohjelmistoni päivitin oitis täysversioon, sillä ainakin vielä loppusyksystä päivitystarjous oli kohtuullisen houkutteleva Smaart 8:n omistajille. Täysin uuden lisenssin hinta on siinä määrin korkea, että ilman päivitystarjousta olisi kohdallani katse kiinnittynyt kevytversioihin tai edellisen version käyttö olisi jatkunut. 

Toisaalta nyt Smaartin eri versiot saa hankittua myös vuosimaksulla, mikä voi olla moneen tilanteeseen perusteltu vaihtoehto. Ohjelman ostamisessa kokonaan itselle on kuitenkin se hyvä puoli, että saman lisenssin saa asennettua kahteen koneeseen kerralla. 

No mikä on muuttunut? 

Ensimmäinen positiivinen yllätys tulee vastaan heti, ohjelma nimittäin käynnistyy merkittävästi aiempaa nopeammin.

Uusien mittauskonfiguraatioiden lisääminen on aiempaa suoraviivaisempaa. Kunhan äänikortti on aktivoitu asetuksista, löytyy oikeanpuoleisesta kontrollipalkista pikapainike uuden mittauksen luomiseksi. Siitä aukeaa ponnahdusikkuna, josta voi valita käytettävän äänikortin tulot mitta- ja (TF-mittauksen) referenssisignaaleille. Kun tarvittava määrä tuloja on luotu, voidaan ponnahdusikkuna sulkea.

Halutun mittaustulon tarkemmat asetukset saadaan tuplaklikkaamalla esiin kontrollipalkin rinnalle aiemman erillisikkunan sijaan. Inputtien järjestystä voi myös nykyään jälkikäteen muuttaa raahaamalla (mikä tosin tapahtuu välillä vahingossakin). Aiemmin luotuja mittaussisääntuloja voi myös raahata listalta sivupalkkiin. 

Aiemmin kaikkien tarvittavien äänikorttien tuli olla kytkettynä tietokoneeseen ohjelman käynnistyessä, nykyään kortin kytkentä ja vaihto onnistuvat myös lennossa ohjelmaa uudestaan käynnistämättä.

Itse mittauksien tekoon liittyen uutena on kaksi eri vaihtoehtoa mittadatan keräykseen ja keskiarvoistukseen (RT ja Suite), joista ”Polar averaging” huomioi mittauksessa enemmän jälkikaiunnan vaikutusta, kun taas ”Complex” painottuu enemmän suoraan ääneen. 

Smaartin oma signaaligeneraattori, joka tuottaa kohinaa, siniaaltoja, sinisweepejä (ja voi soittaa audiotiedostoja), on myös saanut osansa päivityksessä. Nyt generaattorin lähtö voidaan jakaa useampaan fyysiseen lähtöön ja jokaiselle kanavalle on oma tasonsäätönsä. Nämä lähtöjen asetukset voidaan tallentaa presetiksi, joka helpottaa käyttötilanteesta toiseen vaihtamista merkittävästi. Toisaalta aiemmin käyttämättömän ulostulon lisääminen vaatii nyt hieman enemmän klikkailua.

Yksi mittauksia nopeuttava uudistus on kontrollipalkin ”All track” -painike, joka synkronoi kaikkien mittauksien viiveet kohdalleen. Aiemmasta poiketen tämä toiminto ei enää jää taustalle pyörimään vaan ominaisuus deaktivoituu heti, kun ohjelma katsoo löytäneensä oikean viivearvon.

Äänikorttien etäohjaus

Smaart on tukenut aiemmin Rolandin Octa-capture äänikorteilla ns. gain kompensaatiota, jolloin mikrofonitulon esivahvistuksen muutos kompensoidaan äänenpainemittauksien kalibrointiin. Uudelleenkalibrointia ei siten tarvita, ja esivahvistuksen säätö onnistuu siis myös Smaartista käsin. Viimeisimmässä päivityksessä sama toiminnallisuus tuotiin myös Audient EVO -sarjan äänikorteille (Audient Evo16 on testattu Riffissä 5/2022)

Yhteenveto

Smaart-mittaohjelmisto on kehittynyt viime vuosina paljon ominaisuuksien osalta ja firman aktiivisesta viestinnästä päätellen uusia ominaisuuksia on tulossa jatkossakin. Tällä hetkellä esimerkiksi jokainen siirtofunktiomittaus tallentaa datan jo useammassa eri muodossa, ja tulevaisuudessa tiedon esitystavassa tultaneen näkemään useita vaihtoehtoja.

Koekäytön aikana tuli vastaan muutamia tilanteita, joissa ohjelman sai kaatumaan, mistä päätellen kehitystyö on osittain vielä kesken. Onneksi näistä selvisi tuotetuen ohjeilla (tyypilllisesti tehdasasetukset palauttamalla) ja käyttäjän kannalta ilahduttavaa on, että reagointi valmistajan puolelta oli ripeää. Tässä jäädäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä on tulossa.

Monipuolisuudestaan huolimatta mittaohjelmisto itsessään ei vielä tee autuaaksi, vaan tulosten tulkinta vaatii yhä paneutumista. Toisaalta, eiväthän röntgenkuvatkaan kerro terveydestä maallikolle välttämättä mitään, avainasemassa on kuvia tutkivan lääkärin valveutuneisuus. Smaart on erinomainen aputyökalu osaavalle audiosäätäjälle, mutta autopilotti se ei ole. Hyvä niin, keinoälyn uusia muotoja odotellessa meille tekevillekin riittää yhä hommia.
 

Rational Acoustics Smaart V9

Mittaohjelmisto akustiikan ja äänentoiston tarpeisiin

Neljä eri versiota
• Smaart SPL – äänenpainemittaukset
• Smaart LE – edellisen lisäksi RTA- ja Transfer Function -mittaukset
• Smaart RT – kuten LE, mutta monipuolisemmin säädöin 
ja toiminnoin
• Smaart Suite – Kuten RT, mutta sisältää myös impulssivasteiden mittauksen

Hinnat: hankittavissa joko kertamaksulla tai vuosilisenssillä. 

Lisätiedot: Intersonic 
 


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.