Artikkelit

Haastattelut
Teksti ja kuvat: Tommi E. Virtanen
5/2016

Oululainen Radiopuhelimet on tinkimättömällä linjallaan saavuttanut jo kunnioitettavan 30 vuoden iän. Kitaristit Esa ”Katz” Nissi ja Jarno Mällinen ovat 20 vuotta jakaneet kitaraosuudet. Niukkuuteen ja minimalismiin ovat vaikuttaneet esikuvien lisäksi myös olosuhteet.

Uutiset

Riffin toimitus toivottaa kaikille lukijoille valoisaa juhannusta ja vetäytyy muutamaksi päiväksi luonnon rauhaan.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Ernie Ballin Expression-pedaalien ideana on vapauttaa soittajan kädet soittamista varten. Ne tarjoavatkin mahdollisuuden säätää pedaalin soundia keinupolkimella. Nyt valmistaja on lisännyt tähän mallistoon tremolon. Plussana pakettiin on laitettu jousikaiku-mallinnus.

Uutiset
Tommi E. Virtanen

Ensin säikähdin. Tässäkö taas yksi popparin kirjoittama omaelämäkerrallinen romaani, joka nostalgiapäissään jää tallaamaan nuoruuden katuja pääsemättä mihinkään? Pian kuitenkin käy selväksi, että entinen Aknestikin keulamies ja nykyinen kuplettitaiteilija Jukka Takalo on loihtinut ehjän tarinan, josta löytyy syvyyttä ja imua. Henkilöt muuttuvat lihaksi ja niihin tykästyy, kunhan liikkeelle päästään.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Nykymusiikissa lauluääntä käsitellään monin tavoin. TC Helicon on laulajille suunnattuihin efektilaitteisiin erikoistuneena valmistajana tuonut näitä keinoja osaksi live-tilanteita. Tällaisten efektimasiinoiden käyttö kuitenkin vaatii laulajalta yleensä samaa kuin soittajilta, eli pysyttelemistä sopivan matkan päässä niistä polkimista, joilla omaan soundiin voi mausteita annostella.

Elokuva-arvostelut
Matti Rinne

Kitaristien kitaristi, Geoffrey Arnold “Jeff” Beck (24.6.1944) saa vihdoinkin oman elämäkerrallisen dokumenttinsa! Puolen vuosisadan ura kestää tarkastelua, laatu on ollut aina läsnä. Siinä haastetta kelle tahansa, aikalaiselle tai seuraajalle.

Haastattelut
Teksti: Jussi Huolman | Kuvat: Juha Rinne
3/2107

Monille Riffin lukijoille tuttu soitinrakentajamestari Juha Lottonen juhli juuri 25 vuottaan soitinrakentajana, kun kävimme verstaalla haastattelemassa miestä.

Laitetestit
Lauri Paloposki
2/2017

Tämä rasia toimittaa montaa eri tointa, vaikka onkin itse yksinkertaisuus.

Konserttiarviot
Matti Rinne, kuvat ja teksti.

Richard Starkey (77), nyttemmin Sir, saatiin 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen. Oli kyllä jo aikakin! Ennakkokäsitykseni ja mielikuvani osoittautuivat oikeiksi. Tässä on muuten harvinaisen rento ja eläväinen legenda (termi, joka tukehtuu tätä nykyä inflaatioon)!

Uutiset
Lauri Paloposki

Tulli on kehittänyt yhteistyössä yliopiston kanssa nettiostajien avuksi uudenlaisen tullausoppaan, joka sisältää parannetun version tullilaskurista. Lisäksi palvelu tarjoaa asiakkaalle ohjeet lähetyksen tullaamiseen.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Nauhalukot ovat tunnetusti hyödyllisiä kapistuksia, sillä mikäpä sen ikävämpää kuin kitaran putoaminen hihnan irrotessa sen tapeista. Lopputuloksena voi olla jopa kaulan murtuminen – tämäkin on tullut todistettua.

Juttunäytteet
Sami Sarhamaa
3/2018

Korg on valmistanut 60-luvulta asti syntikoita, kosketinsoittimia ja efektilaitteita ja sillä on ollut merkittävä rooli pop- ja rock-musiikin elektronisten sointien luojana ja muokkaajana. Nyt tätä perinnettä jatketaan Prologue-syntikoilla, joihin on onnistuneesti poimittu pitkän historian parhaita piirteitä nykyajan tekniikalla höystettyinä.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
3/2018

Juttunäytteet
Teksti: Timo Koskinen | Kuvat: Minna Hatinen
3/2018

Billy Sheehanin sanoin: basson tehtävänä on antaa ajalle sävelkorkeus. 
Tämä päteekin hyvin useimpiin basisteihin, mutta sitten on vielä Michael Manring, joka sekä bändien kanssa että soolona soittaessaan löytää uniikkeja ilmaisutapoja. Melodiat, soinnut, rytmit, huiluäänet ja muuttuvat viritykset ovat kaikki mukana Manringin musiikissa.

Juttunäytteet
undefined
3/2018

Orange on tuonut markkinoille viime vuosina pikku hiljaa myös pedaaleja. Otimme niitä testiin toisiaan täydentävän nelikon.

Uutiset
Lauri Paloposki
3/2018

Katso uuden numeron sisältöä tämän linkin kautta!

Riffi 4/2018 ilmestyy 5. syyskuuta.

•••

Juttunäytteet
Teksti ja kuvat: Tommi Saarela
3/2018

Tuomo Huhdanpään innostus lyömäsoittimiin ulottuu kauas soittamisen tuolle puolen. Ahkera freelance-perkussionisti on myös soitinkauppias ja -korjaaja.

Työryhmä
3/2018

Printtiä tekivät
Petri Alanko
Kari Antila
Misha Koivunen
Minna Hatinen
Pirkka Isotalo
Timo Koskinen
Niko Laasonen
Tommi Saarela
Sami Sarhamaa
Juha Seila
Petri Silas
Tommi E. Virtanen
Timo Östman

Ulkoasu: Mari Valotie

Kannen kuva: Minna Hatinen

 

Verkkotoimitus:

Toni Honkala • Matti Rinne • Tommi Saarela • Tommi E. Virtanen • Timo Östman

 

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
3/2018

Suljetut kuulokkeet muusikolle, avoimet äänittäjälle. Tai ensin mainitut reissaavalle ja jälkimmäiset kotona nautiskelevalle. Kummin vain, Focalin Listen Pro ja Clear Pro ovat ovallisia vaihtoehtoja kahdessa eri tyylilajissa – ja hintaluokassa.

Juttunäytteet
Teksti: Tommi Saarela Kuvat: Tommi Saarela (tekniikkakuvat) | Minna Hatinen (konserttikuvat)
3/2018

Juha Tapion konserttisalikiertue esittelee kotimaan mitoissa kunnianhimoisen rundikattauksen brasseineen ja kameraryhmineen, 
uusine PA-kalustoineen, valoineen ja videoineen.