Harmoniaprosessoreillaan tunnetuksi noussut Eventide on viime vuosina paketoinut herkkujaan myös kitaristeille tarkoitettuihin pedaaleihin. Tuorein tapaus, H9, tarjoaa eräänlaisen yhteenvedon teemasta.
Artikkelit
Yamaha julkisti viime kevään messuilla QL -mikserikaksikon, jonka ominaisuudet on pitkälti poimittu CL-sarjasta. Nyt mallit ovat jo sikäli ajankohtaisia, että ensimmäiset ovat saapuneet Suomeen.
Amerikkalaisten muskeliautojen valtakausi 1960-luvulla synnytti monta ihailtua mallia, joilla on kysyntää vielä nykyisinkin ja jotka ovat olleet myös monen retroon kallistuvan uuden automallin esikuvana. G&L peilaa nyt tuon ajan henkeä Detroit Muscle -mallistollaan.
Marras on erilainen rock-kirja. Se on matkakertomus, tarina bändistä hajoamisen partaalla ja luotaus päihdeongelmaisen yksilön mielenmaisemaan. Marras on fiktiivinen, mutta silti lähellä totuutta, tekijän mukaan enemmän kuin hän haluaisi myöntää. Marras on myös veijaritarina, jonka huumori on joko mustaa tai painokelvotonta. Painamatta vitsejä ei tosin ole jätetty.
Lyömäsoittimiin erikoistuneen Latin Percussion alku perustui käytännön tarpeeseen: 1960-luvun alussa Amerikka rajoitti tuontikauppaa Kuubasta ja niinpä myös autenttisia soittimia oli hankala löytää mistään – niitä piti ruveta tekemään itse!
Esikoislevy on samaan aikaan kiitollinen ja kuitenkin äärimmäisen epäkiitollinen projekti. Toisaalta kenenkään ei vielä pitäisi odottaa siltä mitään, mutta usein siihen kohdistuu silti kunnianhimoa ja korkealentoisia odotuksia, jotka pitäisi lunastaa. Lohkareella on ollut Kurkimies-ensilevyn teossa verraton valtti: monen kokeneen ja osaavaksi tiedetyn tekijän myötäpanos. Yhtyeen omaa osuutta ei pidä aliarvioida, mutta kyllä konkariosaston vaikutukset kuulee.
DiGiCon aloitteesta juontuva 18 kuukauden mittainen tunnustelu- ja selvitystyö kantaa nyt hedelmää ja sen tuloksena kolme tunnettua englantilaista mikserivalmistajaa muodostaa uuden ProAudio Group -yhteenliittymän.
Espanjalla on nahkatuotteiden valmistajana perinteitä, eikä ideatasolla matka tavallisesta vyöstä kitarahihnaan nyt niin kauhean pitkä ole.
Iskelmä-Finlandia -palkinto jaettiin Tapsan Tahdeilla tänään perjantaina 8.8. kevyen musiikin eteen tehdystä työstä Katri Helenalle, jonka suurimpia hittejä ovat mm. "Puhelinlangat laulaa", "Syysunelma", "Vasten auringon siltaa", "Katson autiota hiekkarantaa", "Katson sineen taivaan" ja "Anna mulle tähtitaivas”.
Allen & Heath Qu -digitaalimiksereiden käyttöjärjestelmään on nyt ladattavissa uusi versio, V1.5.
Modernin bluesrockin kärkikaartiin kuuluvan kitaristi-laulaja Walter Troutin elämäkerta "Rescued from Reality – The life and times of Walter Trout" tarjoaa kronologisen katsauksen päähenkilönsä elämään ja uraan.
Pakkilaatikosta alkanut köyhän miehen rytmisoitin on muutettu vähin erin, vaan ei äänin, salonkikelpoiseksi soittimeksi. Sen myötä sille on ryhdytty valmistamaan myös lisävarusteita, joilla toiminta sujuu mukavammin ja kenties myös ilmeikkäämmin.
Drum Workshopin osasto Frankfurtin musiikkimessuilla tarjosi paljon mielenkiintoista suoravetopedaaleista Jazz Series -perheen uuteen mahonki/kumipuusettiin.
DW-pomo John Good tiedetään puulajien ja puun käsittelyn erikoismieheksi, jollaisen tuskin uskoisi käyttävän rummuissaan muita materiaaleja. DW:n osaston yllätyksiä olivatkin 13-tuumainen betonivirveli sekä uuteen Design-sarjaan saataville tuleva läpinäkyvä, saumaton akryylisetti.
Nyt ei ripusteta kaiuttimia trusseihin: KV2 K•RIG on ihan perinteiseen tapaan lattialle pinottava PA-systeemi, jonka alakerraksi asetellaan kahdella pitkäiskuisella 15-tuumaisella kalustettuja bassokaappeja.
Päälle ladotaan torvikuormitettuja komeroita, joissa 12-tuumaisen kartion vastuulla on keskirekisteri ja 2,5-tuumaisen titaanikalvoisen driverin urakkana on sitten diskantin toisto.
Erilaisia pidikkeitä plektran asettamiseksi mukavaan soittoasentoon, sekä apuvälineitä joilla se pysyisi tiukasti kädessä on ollut ennenkin – mm. sormeen pujotettavat Pick-Smith
ja Orbit tulevat mieleen. Nyt tutkailtavana on Frankfurtin messuilta bongattu, Kiinassa valmistettu ja amerikkalaisen firman markkinoima Pykmax,hieman uudenlainen vimpain.
Ludwig toi Frankfurtin musiikkimessuille Euroopan ensiesittelyyn Signet 105 -malliston, joka lupailee harrastajankin kukkarolle sopivaan hintaan kaiken olennaisen siitä amerikkalaisesta rumputietämyksestä ja -taidosta, josta Ludwig vuosikymmenien varrella on opittu tuntemaan. Numero 105 setin nimessä muistuttaa valmistajan kunnianarvoisista ikävuosista.
Vuonna 1980 kehitetyn ja neljä vuotta valmistuksessa olleen elektronisen rytmikoneen, Roland TR-808:n alkutaival ei ollut lupaava: eihän se kuulostanut oikeilta rummuilta ja hintakin oli noin tuhat dollaria. Hiljalleen läpimurto kuitenkin tapahtui, ja lopullisesti: aluksi hip hop-, house- ja danceartistit ottivat 808:n omakseen ja sittemmin jokainen meistä on kuullut sen soundeja hittilevyiltä joko aidoilla laitteilla tehtynä, samplattuna tai toisten valmistajien jäljittelijöillä värkättynä.
Sormijumppa Varigripillä vastaa eräässä mielessä voimailua kuntosalilla, siinäkin puuhassa luodaan fyysistä pohjaa toiminnalle, mutta lajiharjoittelu täytyy hoitaa erikseen.
Äkkivilkaisulla QSC:n Touchmix muistuttaa kovasti Riffissä viime vuonna testattua Mackien mikseriä, jonka ohjauspintana käytetään iPadia. Ja kyllähän tämänkin uutuuden takaa Greg Mackien nimi nousee esiin, nyt uuden M&W-firman leivissä ja asiantuntijan roolissa. Touchmix sisältää kuitenkin oman värikkään kosketusnäyttönsä, joten tablettia ei välttämättä tarvita. Etäkäyttö iOS-aplikaatiolla onnistuu kyllä tosin sekin.
Nexo kutsuu uutta Geo M6 -systeemiään kompaktiksi äänentoistojärjestelmäksi ja sellainenhan se juuri onkin. Kokoäänialueen kaiuttimella on leveyttä hieman alle 40 senttimetriä, korkeutta karvan yli 19 senttiä ja syvyyttä tasan 26 senttiä.