Jokin kertoo jo ensituntumalla, että nyt ollaan tekemisissä hienostuneen, mutta arkea pelkäämättömän kapineen kanssa. Työkalussakin voi olla ripaus luksusta.
Artikkelit
Niin – bändillä ja englanniksi. Dave Lindholm Lights ehti jonkun keikan tehdäkin ennen pandemiakieltoja. Loppukesällä ja syksyllä kuulemma taas jatketaan.
Pandemian vuoksi kaksi välivuotta pitämään joutunut Musikmesse järjestetään seuraavan kerran huhti- ja toukokuun vaihteessa ensi vuonna.
Boss Metal Zone on valmistajansa parhaiten pärjänneitä efektipedaaleja jo yli miljoonan kappaleen myynnillään. Vuonna 1991 julkistettu MT-2 tuotiin markkinoille sopivasti metallimusiikin suosion noustessa, ja tältä saralta se löysikin hedelmällisen markkinan. Boss MT-2-3A juhlistaa high-gain pedaalin 30-vuotisjuhlaa erillisellä painoksella, jossa fontin väri on hopeinen. Pedaalia valmistetaan vain juhlavuoden 2021 ajan.
Drum Workshop Inc. on lisännyt valikoimiinsa amarant (purple heart) -ytimen ympärille valmistetut Purple Core -rungot.
PRS Studio 2021 -mallin kerrotaan olevan moderni vastine niille kitaroille, joissa on tallahumbuckerin lisäksi kaksi yksikelaista mikkiä. Soittimen todetaan tarjoava niin yksikelaista soundia, vintage-tyylistä ”skuupattua” vaihtoehtoa sekä kunnolla huutavaa tallahumbuckerin säröä.
Kitaristi Tommi Laine on kasannut kvartetin, joka kumartaa 1960-luvun amerikkalaiselle elokuvamusiikille. Ajattoman ilmavaa leffajazzia on todella rentouttava kuunnella vaikka aamukahvia siemaillessa.
Musiikki muistuttaa koronaa: kaikilla on asiasta mielipide ja jokainen on asiantuntija.
Lyhyen videon teko taitaa nykyisin jo lukeutua kansalaisen perustaitoihin siinä missä jotakuinkin viimeistellyn demoäänityksen tuottaminen on kuulunut muusikon oletettuihin osaamisiin jo kaseteille tallentavien portastudioiden päivistä lähtien.
Älypuhelimella tai tabletilla saa kuvattua moneen käyttöön aivan riittävää videota, mutta äänen tallennus laitteen omalla mikrofonilla tuottaa pääasiassa luokattoman kehnoa jälkeä jo muutaman metrin etäisyydeltä. Sennheiser avittaa uudella mikrofonillaan, jossa on monta kekseliästä piirrettä kuvaajan arjen helpotukseksi.
Tampereen eklektisen yhtyeen kolmas CD lähtee liikkeelle verkkaisesti, maalaten isolla otsikolla, ”Iankaikkisesti”.
Kitaroiden ja bassojen huoltotuotteisiin keskittyvän MusicNomad Equipment Caren uutuuksiin kuuluu monipuolinen MN675-nauhaviilasetti. Valmistaja lupaa, että setissä olevien viilojen paksuudet kattavat niin sähkökitaran, teräskielisen akustisen ja klassisen kitaran kuin myös sähköbasson satulaurien huollot aina viisikieliseen malliin saakka.
Ddrum on lanseerannut Studio Class Isolation Headphones -kuulokkeet. Erityisesti rumpalien käyttöön suunniteltujen umpikuulokkeiden valteiksi valmistaja nimeää tehokkaan melunvaimennuksen, studioluokan äänentoiston sekä miellyttävän designin.
Epiphone on julkistanut Rush-kitaristi Alex Lifesonin kanssa suunnitellun nimikkokitaran, joka perustuu vahvasti artistin Gibson Les Paul Axcess -malliin.
Ihan aluksi ei voi kuin ihmetellä, että postileiman mukaan tämä singlen sisältänyt kirje, oli kulkenut liki kuukauden pääkaupunkiseudulta tänne Etelä-Pohojanmaalle… No, hitahasti hyvä tuloo, sanotahan.
Peruste lähikuuntelua tukevalle erilliselle subwooferille on usein se, että kaiutinparin taakse säteilevä basso kimpoaa seinästä kohti kuuntelupistettä ja summautuu sitten kaiuttimesta eteenpäin lähtevään aaltoon epäedullisessa vaiheessa aiheuttaen jyrkkiä kuoppia alarekisteriin.
Lähestymistapa on omintakeinen: kolmitiekaiutin onkin ytimeltään lähikuunteluun tarkoitettu 2-tieratkaisu, jonka bassotoistoa samaan koteloon istutettu subwoofer tarvittaessa tukee.
Laura Shenton on koonnut mielenkiintoisen kirjansa pääosin arkistolähteistä. Hämmentävällä ja surullisellakin tavalla teos osoittaa, miten vähän yhdestä aikamme nimimuusikosta oikeastaan tiedetään.
Jalkapallon EM-kisojen aikaan paljon soivasta PukkiParty-biisistäkin tuttu DJ ILG ottaa kantaa kulttuurialan ahdinkoon!
Samsonin uutuuksiin kuuluva RS110A on kaksitiekaiutin, jonka käyttötarkoituksiksi valmistaja mainitsee puhetilaisuudet, pienet dj-keikat, karaoken sekä musiikin esittämisen.