Glenn Hughes & Robin George: Overcome – arkistojen helmiä tämäkin

Image

Sattuman sanelemia kohtalon oikkuja, satunnaisia kohtaamisia yön pikkutunneilla, sekä varastohyllyihin välillä täydellisestikin unohdettuihin arkistoihin jääneitä valmiita levytyksiä. Näitähän riittää… 

 

On lukuisia artistien vannoutuneiden kannattajien tiedossa hyvin olevia, virallisesti syystä tai toisesta julkaisemattomia aarteita, mutta myös niitä, joista tietävät vain artistit itse. 
Vaihteeksi tässä nyt arkistoista pelastettua materiaalia 1980–1990-lukujen taitteesta.

Kitaristi Robin George (s.1956) tapasi Glenn Hughesin oman bändinsä onnistuneen keikan jälkeen Lontoossa 1989. Pian eräiden toisten, yhteisten ja hyvin sujuneiden äänityssessioiden kannustamana miehet alkoivat tehdä uutta musiikkia myös yhdessä.

Valmis, 13 kappalettea sisältänyt levy nimeltään Sweet Revenge, sekä Georgen soololevyksi tarkoitettu kokonaisuus jäivät kuitenkin ikävästi muuttuneiden tilanteiden jalkoihin, kun jo saatu sopimus ja sovitut (ja soitetut) studiosessiot ison levymerkin avustuksella vedettiin yhtäkkiä miehiltä pois, aikaansaannosta julkaisematta. 
Ja jos tuo ei olisi jo riittänyt, joku veijari Georgen sisäpiiristä sitten härskisti laittoi levytykset surkeana bootleggina saataville 2000-luvun alkupuolella. Tästäkin ymmärrettävästi hyvin suivaantuneena George otti kaikkien näiden vuosien jälkeen nauhat uudelleen työn alle. Kutkuttavaa.

Nimensämukaisesti levyn aloittava Flying on ilmavaa, vapautunutta ja äänimaisemaltaan puhdasta kahdeksankymmentälukuista aikuisrockia. Glenn Hughes on tässä parhaimmillaan, ja roolinsa koko levyllä on nyt nimenomaan vokalisti.
On nyansseja ja tunnetta, eikä alati olla hamuamassa niitä äänirekisterin aivan korkeimpia ulottuvuuksia, vaikka niihin (vielä tässä vaiheessa) kivuttomasti päästäisiinkin. Onpa äänimaisema vaihteeksi hyvin virkistävää!

Lukuisten kollegoidensa tavoin myös Hughes on ajan saatossa taistellut erilaisten riippuvuuksien kanssa, mutta kuulijan tulkittavaksi sanomaltaan jää tässä nimikappale Overcome, vaikka George yllättävän suorasukaisesti asioita muisteleekin, ja miesten muinaisia yhteistyökuvioita levyn saateteksteissä käy läpi. 

Levyn helmenä hohtaa balladi Haunted, jossa, poiketen muusta nyt tässä julkaistusta materiaalista, soittavat Hughesin entisen bändin, Cannockista lähtöisin olleen Trapezen, Mel Galley (kitara), Dave Holland (rummut) sekä Terry Rowley (koskettimet). 
Kappale on napakymppi lajissaan. Nk.televisio-fade vain yllättää kappaleen lopussa (ja vielä muutamassa muussakin vedossa, kuten käy ilmi).

Melko usein muuten jostakin syystä, kritiikeissä irvaillaan vähän turhankin helposti ja perusteettomasti miltei kaikelle, mitä musiikissa 80-luvulla tehtiin (saman kohtalon saavat varmaan myöhemmätkin vuosikymmenet, en vain ole itse enää sitten todistamassa, mitä esimerkiksi saturaatiopisteensä jo aikaa sitten saavuttanut sinfoniametalli ylitempoineen, teknisine ylisuorittamisineen ja sisäänrakennettuine tuplabassareineen saa tulevaisuuden kriitikoilta niskaansa). 

American Way ei lupaa otsikollaan hyvää, mutta kas! Loistava bridge näyttää, mihin tekijä parhaimmillaan taas taipuu. Hughes laulaa soul-henkisesti, ja nimenomaan juuri sielukkaasti, siitä ei pääse mihinkään. 
Neljä Overcomen kappaleista on George-Hughes -yhteistyötä, pari on kirjoitettu Daniel Boonen kera, kun lopuista sekä tuotannosta vastaa sitten Robin George yksinään.

Toinen levyn helmistä on Things Have Gotta Change. Hughes loistaa tulkitsijana, eivätkä aikakauden kikat, joita Georgen kitarointikin toki vääjäämättä ilmaisee, ole liian imeliä, tai itsestäänselviä (viitaten aiemmin kerrottuun sopimussotkuun, mies päätyi valitsemaan tälle julkaisulle lopulta kuitenkin juuri itse, kotistudiossaan yksin soittamansa taustat, em. poikkeusta lukuunottamatta).

Kappaleet edustavat sielultaan selvästi omaa aikaansa, vaikka nauhat uudestaan masteroidut ovatkin. Tyyli, soundit… mutta parhaimmillaan ne pesevät mennen tullen nykyisen, pelottavan kasvottoman ja persoonattoman musiikkituotannon, jossa pahimmillaan raha kaiken määrittelee.

Aivan viime päivinä ovat isot nimiartistit ja musiikin ammattilaiset tulleet näyttävästi julkisuuteen lausumaan sanasensa tekoälystä ja kaikesta siitä, mitä tuohon (tällä herkällä alalla) oikein liittyy. 
AI. Hyvä renki, vai? 
Se mitä itse kokisin nyt tuikitarpeellisena, ovat älykkäät teot. Ihmisten tekemät. Tässä Overcomella kyllä bassari jytisee ja pikkurumpu läsähtää, juuri niin, kuten 80-luvulla asioiden laita oli, vaikka vähän siis ja nimenomaan ajalle ominaisesti digitalisoituna ja syntetisointunakin.

Loving You olisi sopinut outroksi koko levylle. Äänessä kappaleessa on vain Hughes, jota George akustisella kitarallaan säestää. Jälleen kerran taas vielä muistutus siitä K.I.S.S. -säännöstä. Varsinaisena päätösnumerona Wardance on yllättäen kyllä melko mitäänsanomaton. Overcome kokonaisuutena on onnistunut, ja nyt vuosikymmenten jälkeen virallisesti julkaistuna oikein mainio kuriositeetti. 

Glenn Hughes (s.1951) on juuri ilmoittanut saaneensa uuden soololevynsä äänitykset valmiiksi. Ja varsin energinen edelleen kun on, julkaisee lisäksi superkokoonpanonsa Black Country Communionin kanssa odotetun, poppoon viidennen levyn, jo kesällä. Kaiken kukkuraksi mies vielä saapuu loppuvuodesta Suomeen juhlistaakseen aikaansa Deep Purplessa, ja Burn-levyn 50-vuotista taivalta rockin kaanonissa! Melkoista aktiviteettia vanhemmalta valtiomieheltä, eikö vain?

Mikäs muuten on se vielä toistaiseksi julkaisematon levy, jonka julkaisua sinä, Riffin lukija, eniten sieltä holvin uumenista odotat?

Glenn Hughes & Robin George: Overcome (HNE Recordings, 2023)