EBS ClassicLine 212 Mini-tower Bass Cabinet – rantasaunan pienoismalli

Image

Kahdella 12-tuumaisella elementillä toteutettu EBS ClassicLine 212 (EBS-S212CL) on saanut visuaaliset vaikutteensa rock-lavojen kestosuosikilta, mutta tekninen toteutus noudattaa ruotsalaisfirman omaa perinnettä. 

Kaiuttimet on sijoitettu pystysuoralle akselille päällekkäin ja mitoituksella on valmistajan mukaan ensinnäkin minimoitu kahdesta eri pisteestä lähtevien ääniaaltojen summautumisesta aiheutuvat vaihevirheet, sekä lisäksi varmistettu mahdollisimman tanakka bassotoisto.

Image

Kotelo toimii refleksi-periaatteella ja refleksiputken aukot on sijoitettu kotelon takalaitaan, jotta etukangas ei niiden toiminnan vuoksi lähtisi väpättämään.

Kartioelementtien lisäksi kaapissa on sointiin kirkkautta antava erillinen diskantti-tweeter, jonka voimakkuudelle on oma säätimensä.

Vahvistimeksi suositellaan esimerkiksi Classic 500- tai Reidmar-vahvistimia, joiden EBS toteaa jo kevytensäkin puolesta sopivan hienosti helposti roudattavaksi tarkoitetun kaapin kumppaniksi. 

EBS ClassicLine 212 Mini-tower -kaapin takapuolella on jämeriksi kuvaillut pyörät ja suurikokoinen kahva, josta kallistamalla kaappi liikkuu pyörien varassa rullaten. 
Sivukahvat kantamista varten kuuluvat nekin kokonaisuuteen.

Image

Kaapin tehonkestoksi ilmoitetaan 500 wattia ja nimellisimpedanssiksi kahdeksan ohmia.
EBS ClassicLine 212 Mini-tower painaa 31 kiloa, ja sen mitat ovat 80 x 51 X 36 senttimetriä (K x L x S). 

Arvioitu hintaluokka on noin 1000 euroa.

Lisätiedot: F-Musiikki