Steinberg VST Live 3 – äänenmuokkaus, visut ja striimaus samalla ohjelmalla

Image

Valon ja äänen hallinta yhdeltä ja samalta alustalta on nykyaikaa, samoin keikan videointi suoraa striimausta tai myöhempää käyttöä varten. VST Live 3:ssa on huomioitu kaikki nämä osa-alueet, kerrotaan Steinbergilta.

Audion muokkaamiseen tarkoitettujen VST-plugien käytön lisäksi ohjelma sisältää uudistetun monitorimikserin esiintyjien oman kuuntelun hallintaan, aiempaa kattavammat DMX-ominaisuudet valojen ohjaukseen, sekä työkalut videotuotantoon ja striimaukseen.

Kattavien audion muokkaus- ja miksausominaisuuksien lisäksi VST Live 3 sisältää Trip- ja Flux VST-syntikat, sekä Groove Agent SE -rumpuplugarin. 

Uudistettu monitorimikseri soveltuu suoraan korvamonitoreiden ja perinteisten kulmamonitoreiden käyttöön  ja sillä voidaan rakentaa useita eri miksauksia samaan aikaan käytettäväksi.

Image

Vaihto miksausnäkymästä toiseen käy valmistajan mukaan salamannopeasti. 

Kuuntelun ohessa VST Live 3 osaa ajaa lyriikat solistin katselumonitoriin, ja toimintoa voi käyttää myös itsellisiksi lohkoiksi jaettuna: esimerkiksi solistille kappaleen koko teksti, köörille heidän näyttöihinsä vain kertsit.

Image

…ja bändille puolestaan biisien sointumerkit:

Image

Aiempaa monipuolisempi DMX-ohjaus on myös nopeammin ohjelmoitavissa, kiitos erikseen intensiteetille, pimennykselle ja soolotukselle nimettyjen kontrollien.  
Niiden ansiosta valojen hallinta muistuttaa hyvin pitkälti äänen miksaamista.

Videotuotannossa VST Live 3 keskustelee suoraan OBS-kytkennän kautta ja mahdollistaa näin sujuvan työskentelyn myös monikamera-tuotannossa.

Ohjelma tukee useita eri kieliä ja sen käyttöä helpottaa siihen integroitu, help-valikon kautta avautuva käyttöopas.

Steinbergin esittelyvideo aukeaa tämän linkin kautta.

Lisätiedot: Steinberg