Juttunaytteet

Juttunäytteet
Sami Sarhamaa
2/2002
 

Hajamielisen professorin ensivaikutelman itsestään antava Tommi Lindell on kaikkea muuta. Taitava ohjelmoija, muusikko ja tuottaja on toiminut hyvinkin erilaisissa tehtävissä hoitaen mm. Raptorin kosketinkioskia livenä, toimien Neljän Ruusun ohjelmoijana ja MIDI-siivoojana, tuottaen Neumannin, Jussun ja Tommi Läntisen levyjä sekä viihdyttäen meitä erilaisissa tilaisuuksissa alter egonsa, Veijo MIDIn ominaisuudessa.

Juttunäytteet
Jukka Laaksonen
1/2003
 

Miten työ sujuu, kun pikkupajoissakin voi jo pudottaa hiiren roskikseen ja ruveta miksaamaan moottorikäyttöisillä, kosketusherkillä feidereillä? Vanha kultakorva Jukka Laaksonen herkisteli sormenpäitään uudessa Pro Tools -pikkumikserissä.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
3/2003
 

Soittamista tai äänittämistä harrastava on tuskin voinut välttyä kuulemasta Pro Toolsista. Asiaa tuntematon on saattanut mieltää Pro Tools -käyttäjät raskaan sarjan salaseuraksi, johon harrastajalla ei ole mitään jakoa. Nyt kuvitelma joutaa romukoppaan, kun huippuohjelmistosta hitusen kevennetty upouusi 6.0 LE -versio tuo ammattilaisen työkalut myös budjettiäänittäjän ja biisinikkarin näppeihin.

 

Juttunäytteet
Jarmo Hynninen
5/2003
 
Juttunäytteet
Pasi Pajanen
3/2004
 

Fruity Loops on elektronimuusikon monitoimiohjelma, jossa on ynnätty sekvensseri, mikseri, efektilaitteet ja äänilähteet tietokoneen näytöllä käytettävään virtuaalimuotoon. Ohjelma kuuluu selvästi samaan kategoriaan Propellerheads Reason/ReBirth- ja Cakewalk Project5 -ohjelmien kanssa. Kilpailu ja kehitys onkin kovaa, päivityksiä satelee ohjelmiin tiuhaan tahtiin ja Fruity Loops on nyt saavuttanut versionumeron 4.51 uusin ominaisuuksin.

Juttunäytteet
Martin Berka
3/2005
 

Leo Fender loi sähköbasson Precision-mallinsa myötä, jalosti sen linjoja Stingray-bassoa suunnitellessaan ja päätyi lopulta L-2000-malliin, joka sekin on jo ottanut paikkansa sähköbassojen historiassa eräänä merkkipaaluna. Nyt kyseinen soitin on saatavilla myös nauhattomana versiona.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
6/2001
 

Focusriten Platinum-sarjaan hiljattain liitetty Penta on stereokompressori, mutta ei ihan tavallinen sellainen. Muutamalla kekseliäällä lisätoiminnolla ja yksinkertaisella käyttölogiikalla siitä on saatu varsin omaperäinen ja moneen taipuva työkalu, joka soveltuu niin monoraitojen äänittämiseen kuin stereomateriaalin työstämiseenkin.

 

Juttunäytteet
Matti Rantatalo
5/2002
 

Sämplerimaailman valtikkaa tiukasti otteessaan pitänyt Akai on uudistanut jälleen mallistoa. Tutun harmaa S-sarja on väistynyt ja sen manttelinperijöinä ovat kaksi Z-kirjaimella nimettyä sämpleriä. Parivaljakon päällysmies tuntee nimen Z8 ja vähäisempi veljensä puolestaan Z4. Huudahtakaamme siis ’60-luvun lopun kulttielokuvan sanoin: Z – hän elää!

Juttunäytteet
Tommi Saarela
4/2002
 

Logic Platinum 5.2 on mitä tuhdein audiosekvensseripaketti, jonka käänteentekevä päivitys tarjoaa odotettuja uudistuksia ja hälventää Apple-kaupan nostamia epäluuloja Emagicin tulevaisuuden suhteen. Miksausosasto on perusteellisesti uusittu, ja sekvensserin kätköissä lymyää uusien laadukkaiden plugien ohessa peräti kymmenen virtuaali-instrumenttia.

 

Juttunäytteet
Jarmo Hynninen
6/2004
 

Lehdessämme oli hiljattain arvio Koch Classictone 4x10 kitaravahvistimesta (Riffi 6/03). Tuo vahvistin teki vaikutuksen soundeillaan ja Koch jäi erittäin myönteisenä tuttavuutena mieleeni. Nyt tarjoutui testattavaksi lisää Hollannin herkkua, tällä kuitenkin kertaa huomattavasti pienemmässä paketissa...

 

Juttunäytteet
Harri Hölttä
6/2003
 

 

Masterworks on uusi turkkilainen symbaalivalmistaja, jota ei kannata sivuuttaa olan kohautuksella: niin houkuttavaan asetelmaan tulokas on nimittäin hinnan ja laadun takonut.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
2/2003
 

 

Emagic Vintage Collection puhaltaa uutta puhtia Fender Rhodesin ja Wurlitzerin sähköpianoihin, Hohner-klavinettiin sekä Hammond B3 -urkuihin. Analogiajan legendat digiajan versioina tarjoava softakokoelma kärrää urakalla legendaarista sointimaailmaa 2000-luvun tietokoneisiin. Emagicin kunnianosoitus on myös osoitus siitä, että vanha soundi on yhä vaan parempi kuin isokin läjä uusia.

 

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
2/2002
 

Teksti: Lauri Paloposki

 

Aktiiviset eli omilla vahvistimillaan varustetut PA-kaiuttimet ovat ottaneet paikkansa myös laulukaapeiksi luonnehdittavien mööpeleiden kokoluokassa. Valmistajiakin on markkinoilla nykyisin sen verran, ettei ulkomuistista kaikkia saata luetella. Tällä kerralla esiin nostettiin FBT, pitkän historian omaava italialaismerkki, jonka mallistossa puhaltavat uudenaikaiset tuulet.

Juttunäytteet
Antti Suonio
1/2005
 

Yamaha on niputtanut yksiin ja samoihin kuoriin digitaalisen mikserin, tietokoneen ääniliitännät sekä sekvensseri- ja audio-ohjelmien ohjaukseen pystyvän kontrollerin. Mallitunnus on 01X ja ominaisuuksien lista vakuuttava.

 

Juttunäytteet
Petri Järvinen
1/2003
 

Millainen digitaalipiano toimisi yhtälailla kotona ja keikalla, emokoskettimistona ja äänilähteenä, pianonsoiton opiskelussa, sävellystyössä, yhteislaulun säestyksessä? Lähdimme etsimään, löytyykö markkinoilta toimivaa ratkaisua koko perheen monikäyttöiseksi soittimeksi. Mitä kompromisseja joudutaan tekemään, paljonko kukkaro kevenee ja mitä rahalla saa?

 

Juttunäytteet
Antti Suonio
5/2001
 

Tietokoneen valjastaminen musiikin tekoon tai äänenkäsittelyyn on unelma, jota on koetettu muuntaa todeksi monin keinoin ja vaihtelevalla menestyksellä. Kokeilussa on tällä kerralla Hoontech-äänikorttipaketti, jolla pc-muuntuu työasemaksi. Katsotaanpas nyt...

 

Juttunäytteet
Jarmo Hynninen
3/2004
 

Maastamme on viime vuosina ponnahtanut esiin monia päteviä soitinrakentajia, joiden kitarat ovat saaneet huomiota jopa ulkomaita myöden. Juha Ruokangas lukeutuu tähän joukkoon ja olikin ilo saada kokeiluun hänen kitaroitaan kaksin kappalein: umpipuinen Mojo Blues ja osittain ontto Mojo Grande, joiden esikuvana näyttää olleen Fenderin vanha kunnon Telecaster. 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
3/2005
 

TC Electronic vahvistaa asemiaan dsp-pohjaisten efektien valmistajana. Powercore-perheen uusin jäsen Compact lupailee miksausvoimaa kätevässä paketissa, joka sisältää dsp-moottorin lisäksi laadukkaita plugiohjelmistoja täyden tusinan.

 

Juttunäytteet
Antti Suonio
6/2001
 

Clavia edustaa sitä koulukuntaa, joka ei päästä tuotetta markkinoille keskeneräisenä. Nord Electron kohdalla mentiin äärimmäisyyksiin: ensimmäinen julkistamispäivämäärä oli kesäkuussa 2000, ja sitä siirrettiin muutamaan kertaan eteenpäin. Clavian edustajan mukaan he eivät olleet täysin tyytyväisiä ensimmäisen version toimintaan ja kirjoittivat koko softan uudestaan. Mutta nyt kun lopputulos on vihdoin saatu käsittelyyn, voi vain todeta että kyllä sitkeä odotus tällä kertaa kannatti.

 

Juttunäytteet
Harri Hölttä
5/2002